5.9.2013

SOHVAMATKAILUA KÖÖPENHAMINAAN OSA 2



Moikka, matka jatkuu. Tänään vuorossa toisen ja kolmannen päivän fiiliksiä Kööpenhaminasta.
Kuvia on sitten ihan muutama ja täytyy sanoa, että nukahdin tuossa jo itsekin kesken kuvan muokkailun, joten sullakin on lupa ;).

Ja taas me käveltiin ihan urakalla. Aamupalat nautittiin lounasaikaan puistossa. 
Toisen päivän aamuna otettiin metro lähemmäs pientä merenneitoa ja nautiskeltiin pitkät lattet
ja suklaamuffinsit Kastelletin linna-alueella ja kolmannen päivän aamuna Rosenborgin linnan puistossa. Kävimme designmuseossa, joka jo pelkästään rakennuksena oli tosi kaunis ja sisältä olisin voinut yhden jos toisenkin tuolin kaapata mukaani. Amalienborgin linnan pihalla kävimme katsomassa ja kuuntelemassa karvalakkien vahdinvaihdon ja Christianian kaupunginosassa
ihmettelemässä "yrttikojuja". Melko ristiriitaista menoa ja päällimmäinen tunne oli melko häkeltynyt. Ehkä mulla saattoi sykekin siellä nousta :). Järkkäri ja tukku tanskankruunuja kassissa (sarjassamme maalaistyttö lähti kaupunkiin..) ja molemmat siellä visusti pysyivätkin.
Kamerasta olisi varmasti lähtenyt "filmi", jos sen olisin erehtynyt esiin kaivamaan.
Christianian lähellä sijaitsevan kirkon tornista oli kauniit maisemat yli Kööpenhaminan.
"Pakollisten" nähtävyyksien lisäksi otettiin ihan rennosti ja ihasteltiin Tanskaa ja tanskalaisia ;).
Mulla oli matkaseurana ehkä parhain ystävä ikinä opettamaan hetkessä elämisen taitoa. 

Parina iltana haahuiltiin Norrebron menevässä kaupunginosassa. Tanskalaiset tuntuivat olevan
kovia kaljankittaajia ihan arki-iltoinakin. Saimme myös täsmävinkkiä eräältä paikalliselta suomalaiselta,
 että lämpiminä kesäpäivinä Norrebron hautausmaa on suosittu piknikpaikka paikallisten keskuudessa. 
Laittakaahan korvan taakse ensi kesänä Köpikseen mielivät!

No ostosteltiinhan me myös. Pääasiassa kotikivaa. Kaikki tanskalaiset sisustusbrändit oli niin
maukkaasti ja houkuttelevasti esillä,että itsehillintä oli totisesti koetuksella.
Ja niin, jouduinhan ostamaan uudet conversetkin.
(..käveltyäni ensin läpi kaupungin avojaloin lähimpään kenkäkauppaan,
tiputettuani sitä ennen toisen sandaalini kanaaliin.. Welcome to my world.. )



Ettepä ehkä arvaakaan, minne pääsette tämän sohvamatkan viimeisessä osassa!!
Taidan omistaa koko viimeisen köpisjuttuni yhdelle kertakaikkisen ylivedolle paikalle.
To be continued.

PS. Bongasithan kuvista joka opettajan unelmahuonekalut?
Olisipa aika suloista istuttaa oppilaansa Arnen muotoileman pulpetin ääreen!

6 kommenttia:

  1. Oi, nuo designmuseon tuolit! Myös miniatyyrituolit ovat niin ihanat! Voisin "ottaa" esim. munatuolin tai joutsenen tai...Tummanruskeana kiitos!:)
    Muutenkin niin ihania kuvia...
    Joskus töissä(koulussa) haaveiltiin, että jos tehtäisiin sellainen designkoulu. Lapsille vain parasta! Sinne varmaan voisi Arne Jakobsenin pulpetitkin...Mistähän löytyisi sponsoreita.;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo miniatyyrit olivat tosiaan ihania, mutta ihan järkkyhintaisia!

      Mekin ollaan kaveriporukalla (josta aika moni on alalla tai ainakin aina lähellä alaa) joskus suunniteltu yksityinen koulu ja uudet toimintamallit. Siellä vois varmaan myös olla Arnet luokassa :).

      Poista
  2. Näyttää upeelle! Nuokin yrttikadut! Ja tosi hyvä kuva sinusta! Ei yhtään alkanut nukuttaa, pikemmin matkakuume vain pahenee!

    VastaaPoista
  3. Ihania Köpis-kuvia! Viime käynnistä on jo muutama vuosi aikaa, pitäisi ehdottomasti päästä tuonne pian uudestaan. :)

    VastaaPoista

Olen iloinen, jos moikkaat Pastellimajassa käydessäsi!