8.8.2013

SEINÄN UUSI PILKKUASU



Hei huomenta,

pysytään tänään lastenhuonelinjalla,
mutta mennään alakerran leikkihuoneesta yläkerran makkariin.

Pastellimajan facebook-sivuilla kerroinkin pari päivää sitten vierailleeni
paikallisessa aseliikkeessä. Sain jos jonkin näköistä arvailua ihan livenäkin siitä,
mitä sieltä mahdollisesti olen hankkinut :).
Ei hätää, en hakenut pistoolia enkä muutakaan pyssyvehjettä.
Vaan 1000 kappaleen rullan maalitaulujen paikkailuun tarkoitettuja paikkatarroja.
Myyjämies katsoi mua hiukkasen kieroon, kun selitin asiaani kovin hannamaisesti.
Enhän muistanut edes noiden tarrojen nimeä.
Kassallakin mies oli vähän hämmästyneen oloinen, oli sitten pakko kertoa sille,
mitä noilla tarroilla meinaan tehdä. Ihan siltä varaltakin, että liikkeessä
alkaa liikkua muitakin naishenkilöitä tarrojen perässä :).
My 2nd hand life- blogin Maiju esitteli jokin aika sitten neronleimaustaan
pilkuttaa seinä mustilla paikkatarroilla. Ajatus alkoi muhia myös mun mielessä
ja kun näin vielä kuvat Pisaroita-blogin pilkkuseinästä, oli pakko itsekin kokeilla.
Mitä muut edeltä, sitä Mrs. Pastellimaja perästä :).
Ja pilkutuksen myötä vaihdoin myös tyttöjen sängyt tuolle pilkkuseinälle.
 
 Aluksi laitoin tarrat intopiukeana liian tiheään ja sitten pitikin harventaa.
Pilven yläpuolella on vielä pilkkutiheikkö, mutta sekin täytyy vielä korjata.
Ja luonnollista harvennusta on jo tapahtunut pinnasängyn ympärillä, 
kun Amppu keksi, että pilkut saa irti.







Jotain kivaa kiintopistettä täytyy tuolle seinälle vielä keksiä,
että pilkut eivät ala vilistä silmissä.
viirejä on meillä jo niin monessa paikassa, että ehkä jotain muuta.
Pari Ikean taululistaa olisi jemiksessä,
joten oisko niissä hyllyiksi tuohon sänkyjen väliin.
Ferm Livingin talohyllykin olisi huippu yöpöydän virkaa toimittamaan.

Ja hei, tämä uudistus maksoi huimat 2 euroa 25 senttiä.
Seinään meni 500 tarraa ja puolet rullasta lähti naapurin seinälle.
Ei paha hinta ollenkaan.

Mutta nyt aamutoimiin, meidän pitäisi lähteä tutustumaan pienemmän kanssa
päiväkotiin. Niin siinä vaan näyttää käyvän, että alkuperäisistä suunnitelmista
poiketen minä lähdenkin ensi viikolla töihin.  Moikka!!

23 kommenttia:

  1. Ihanalta näyttää :) Itse olen suunnitellut samaa pienemmän pojan huoneeseen, sitten kun tulee aiheellista hänelle sellainen sisustaa. Toisaalta nuo vois olla ihan hauskat meidän aikuistenkin makuuhuoneessa...

    Sitä vain olen miettinyt minkälainen liima noissa tarroissa on, jääkö seinään jälkiä kun tarran joskus irrottaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin mietin eka, että laittaisin pilkkuja jopa yhdelle olkkarin seinälle, mutta siihen olisi varmasti kyllästynyt nopeasti. Tarroissa oli kyllä napakka liima ja kokeilin tänään, millainen liima tarrasta jää seinään. Ainakaan näin kahden päivän jälkeen ei näy jälkeä, liima ehkä vähän tuntuu seinän pinnassa. Tiedä sitten, miten ajan kanssa käy.

      Poista
  2. Oi kun kivalta näyttää! Toi oli kyllä niin kiva ja helppo idea kaimalta. Tekisi melkein mieli itsekin toteuttaa..

    Toivottavasti päiväkotiharjoittelut sujuivat hyvin. Monta päivää muuten käytte siellä yhdessä? Meilläkin on se vielä tämän vuoden puolella edessä ja olen miettinyt montako kertaa siellä kannattaa käydä harjoittelemassa.. ettei äiti nyt roiku mukana ainakaan liian monta kertaa. :)

    Maiju

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maiju! Hauskaa, kuinka näissä blogeissa on voimaa ja ilmiöt kiertää. Mutta hyvät ideathan on tarkoitettu jaettavaksi ja käytettäväksi, eikös :)?!

      Me käydään kolmena päivänä tutustumassa päiväkotiryhmään, ehkä tunnin verran kerrallaan. Päiväkoti ja suurin osa hoitajista on meille tuttuja, kun isompi tyttö on ollut siellä jo kolme vuotta. Ensimmäiset työpäivät on mulla myös varmasti melko lyhyitä, niin voimme aloitella kevyemmin. Meidän Amanda on avoin ja reipas luonne, joten luulen, että tottuu nopeasti. Vaikkakaan itkuilta ei varmasti säästytä, se kai kuuluu asiaan. Riippuu siis paljon lapsen luonteesta ja äidin mielenrauhasta, monesti päikkärissä kannattaa vierailla. Tsemppiä teillekin ja erityisesti sulle ;), sitten kun sen aika on!

      Poista
  3. Voi miten hauska idea! Vallan mainio! Ja kaunista on taas;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Live :)! Tälläiset neronleimaukset ovat aivan parhaita. Mua ainakin alkaa naurattaa joka kerta, kun muistan, mihin tarkoitukseen nuo tarrat oikeasti on :).

      Poista
  4. hih sama idea täälläkin tarkoitus maijun inspiroimana toteuttaa, mä olen vaan hitaan puoleinen näissä toteutuksissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No onneksi noita tarroja varmasti saa sesongista riippumatta! Tosin, mistäs sitä tietää vaikka seinänpilkuttajia olisi niin runsain mitoin liikenteessä, että pääsisivät loppumaan :).

      Poista
  5. Tämäkin on ihana, kuten kaikki nyt viime aikoina nähdyt "pilkutukset". Oletko muuten huomannut, että Luhta Homelta on tulossa Prismoihinn talohyllyjä? Veikkaan, että niitä kotiutuu aika monelle. Ehkä meillekin.

    -Paula

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Paula! Pilkkuseinät ovat kyllä olleet aika verrattomia! No enpäs ole, kiitos vinkistä!! Täytyypä ottaa Luhdan mökeistä selvää. Eilen just kattelin noita fermin hyllyjä ja onhan niillä ihan nätti hinta...

      Poista
    2. Hei, mäkin bongasin noi talohyllyt ja ehkä en voi vastustaa...:)

      Poista
    3. Ääh, just tänään kävin Prismassa ja unohdin kokonaan tarkistaa valikoiman. Joko ne on siis myynnissä? Täytyypäs kattoa netistä...

      Poista
    4. Näyttivät olleen jo hyllyssä. Nostin jo ostoskärryynkin yhden, mutta pistin takaisin. Taidan palkita itseni palkkapäivänä :)

      -Paula

      Poista
    5. No niinhän siinä kävi, että eilen haksahdin. Ei saa enää PRismassakaan käydä, kun on kaikkia houkutuksia!!!

      -Paula

      Poista
    6. Sanos muuta, itse mietin yksi päivä ihan samaa. Sillä olenkin nyt koittanut vältellä kyseistä paikkaa ja käynyt ruokaostoksilla lähikaupassa. Sieltä ei onneksi tule tehtyä sisustuslehtiä kummempia heräteostoksia :)

      Poista
  6. Kyllä nämä on varmaan pakko meillekin kotiuttaa. Köyhän naisen ferm livingit ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin, mutta kyllähän sitä olisi vähän hölmö, jos tälläisen idean jälkeen menisi ostamaan fermin kalliita tarroja. Tarkka-merkkiset vetelee oivasti vertansa niille :D. Siis eikun pyssykauppaan! Melko pelottavia paikkoja..

      Poista
  7. Näyttää kyllä niin ihanalle teidänkin seinässä! Ja kuvat on upeat!

    Jatkan sun blogin ihastelua päiväkahvin ohella. Lapset nukkumassa... Oi autuutta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna, tervetuloa meille!! Tuo idea oli kyllä niin super, että koko viikon se on hymyilyttänyt :). Ja päiväuniajat ovat kyllä niin luksusta!

      Poista
  8. Pilkut saatu täälläkin seinälle ja kuvattu Blogiin! Käyhän kurkkaa! Sinun seinässä ne näyttää paljon paremmalle ;)

    VastaaPoista
  9. Hei :)
    Mikä noissa pilkuissa on halkaisija..... Etsinnässä sellaiset pikkaisen isommat pallot, ja ainakaan täällä meillä, ei kovin isoja palleroita ole tarjolla ;(

    VastaaPoista

Olen iloinen, jos moikkaat Pastellimajassa käydessäsi!