6.7.2013

IHANAA SUORITTAMISTA JA ITSERAKKAUTTA



Olen suorittaja.
Tykkään tehdä listoja. Tee ensin tämätuose ja sitten vielä nämänuojane.
Kai se on jonkinlaista itsenstä tsemppaamista.
Olen myös omapäinen.
Tapana on ollut tehdä juuri niin kuin itsestä tuntuu.
Toki perhe-elämässä näistä tunnoista on täytynyt joustaa rutkasti.
Uhmaan useimmiten myös itseäni.
Teen sittenkin sitäsuntätä ja sitten nämänuone ja lopulta ehkä tämäntuonjasen.
Olen myös nautiskelija ja laiskottelija.
Voi olla, että tympäännyn tämän kohdalla ja päätän ottaa päiväunet tai käydä virkkaamaan.
Kai ne hommat ehtii myöhemminkin.

Tänään vein tytöt vanhemmilleni,
halusin tehdä viikonlopun ajan pitkästä aikaa juuri niin kuin itsestä tuntuu.
Mieskin polttarireissulla koko viikonlopun.
On ollut aikaa kuunnella omia ajatuksia, miettiä elämää,
suunnitella tulevaa ja innostua jo tulevasta syksystä.
Siinä samalla olen tanssinut allymcbeal-tansseja, suorittanut, uhmannut listojani 
ja lopulta nautiskellutkin. 
Mikä ihaninta, ilman minkäänlaisia keskeytyksiä.
Huomenna aion jatkaa juuri samaisessa järjestyksessä.



 Illan nautiskeluosuuteen napsin "viljelylaareistani" kypsät retiisit.
Löysin niille kivan reseptin ja vaikka minähän en laita ruokaa silloin kun ei ole 
muita ruokittavia suita ;),
niin päätin tykätä itsestäni kuitenkin vähäsen ja kokata itselleni kynttilänvaloiltapalan.
Ihana urhea kaverini M muistutti tällä viikolla, 
kuinka tärkeää on pitää toisinaan itsestäänkin huolta.  





Lautasella Sara la Fountainin kesäistä coleslawta, broileria ja vuohenjuustoa hunajalla. Nam.
Happy Joe ja nukkumaan.
En malta odottaa, että saan avata aamulla taas silmäni 
ja herätä hiukan kirkkaampaan aamuun, kuudenteen hääpäiväsellaiseen.

Kauniita unia, oman kullan kuvia!

PS.  Ikkunanpesu siis aloitettu, rasti ruutuun ;)!
PPS. Jos jotakuta kiinnostaa coleslawn resepti, niin voin naputella joku päivä.

12 kommenttia:

  1. Näyttääpä ihanalta, kyllä tuollainen itsensä hemmoittelu tulee silloin tällöin tarpeeseen!

    VastaaPoista
  2. Kiva illallinen sulla ollut! :) Naputtele vaan salaatin ohje eetteriin..

    VastaaPoista
  3. Mikä tuo herkullisen näköinen leivonnainen on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkoitatkohan kana-vuohenjuustokasaa :)?

      Poista
    2. Kerro lisää kasasta!:)

      Poista
    3. Paistettua kanan rintafilettä ja siihen päälle paistettu erikseen vuohenjuustokiekko. Päälle loraus hunajaa tai vaahterasiirappia. Mulla koristeena myös ruohosipulia. Helppoa siis :), mutta niin hyvää.

      Poista
  4. Sun esittely itsestäsi oli aivan kuin mua. Niin samoja juttuja.
    Kivan näköisen illallisen olet itselle tehnyt. Pitää välillä muistaa oma hemmottelukin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ihan lohdullista kuulla Marru, että joku muu oirehtii samalla tavalla ;). Nyt on jo kamala ikävä lapsia, täytyy hakea ne kiireellä tänään kotiin.

      Poista

Olen iloinen, jos moikkaat Pastellimajassa käydessäsi!