26.3.2013

VAALEANPUNAISTEN LINSSIEN LÄPI



Viikonloppuna vietimme tyttöjen serkkutytön kastejuhlaa.
Suvun uusin tulokas sai kauniin nimen vanhempieni kotona.
Kerroinkin jo aiemmin, että minun nakkini oli leipoa juhlaan makeita.
Täytekakuksi leivoin toffeesydämen Kinuskissa leipoo -kirjan reseptillä
 (leivoin sen jo syksyllä täällä). 
Kakussa on omareista tehty kuorrute, 
jonka sain jotenkuten asettumaan kakun pintaan
(aiheutti kyllä ylimääräistä sydämenläpätystä, täytekakut saati niiden kuorrutukset
eivät oikein ole erikoisalaani :).
 Täytteenä raikas mansikkakermatäyte ja vanilja-mascarponetäyte.
Lisäksi kahden suklaan juustokakkua ja mansikkamacaroneja suklaatäytteellä.



Kohtuullisuus herkuttelussa ontui siis hiukan lauantaina :)
Näiden lisäksi kun tarjolla oli äitini valmistamia voileipäkakkuja,
piirakoita, salaatteja, hirvenlihapullia, wienereitä ja herrasväenleipiä.

Seuraavat leipomistalkoot on luvassa muutaman viikon päästä, 
kun meillä juhlitaan tyttöjen neljä- ja yksivuotisia viiden päivän välillä.
Ainakin tänä vuonna mennään yhteisjuhlilla, kun isomman mielestä se oli hyvä ajatus
ja pienempi nyt ei vielä edes ymmärrä koko synttäreiden päälle.
Macaroneja ajattelin ainakin tehdä jo etukäteen pakastimeen.
Juuri ennen juhlia kun sellaisten näpertelylle tuskin on aikaa.
Kokeilin niiden pakastamista ja maistuivat hyvältä sulettuaankin.
Hirmusen herkullisia! Kokeilkaahan rohkeasti, mutta varatkaa aikaa!

Meillä ollaan taas kipeänä.
Pienempää se kiukuttaa ja isompaa lähinnä tylsistyttää jo viikon kestänyt sisällä haahuilu.
Ettäjotta mitäs tänään askarreltaisiin?!

AURINKOISTA TIISTAITA!
 



6 kommenttia:

  1. Mä en jaksa lopettaa ihailemasta miten taitava sä oot! Ja likat <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitavuudesta en nyt niin tiedä, mutta likat on tosiaan <3

      Poista
  2. p.s. ja kirjoitat vielä niin kaunista kieltäkin! (inhoon yhdyssanavirheitä ja kun joku alkaa tekemään jotain ü)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin miekin. Tosin tännekin varmasti virheitä ek.syy. Ainakin Ä väittää niin :). No joo, ja ihan kirjakieltä ei täällä aina viitsikään kirjoitella.

      Poista

Olen iloinen, jos moikkaat Pastellimajassa käydessäsi!