18.3.2013

PÄIVÄKAHVIAJATUKSIA


Sen lisäksi, että pysyn tällä viikolla pois kaikista mahdollisista paikoista, 
joissa kiusaus rahan tuhlaamiseen käy liian suureksi, 
ajattelin harjoitella kohtuutta myös herkuttelussa.
Viime viikkoon mahtui monet kinkerit ja vähintään ihan yhtä monta kakkupalaa.
Aloitetaan siis tämä viikko tälläisillä miniatyyrimallisilla päiväkahveilla (aika kohtuullista ;).
Silmäpussien hoitoon vahvat espressot ja minipala eilisiltä Me&I -kutsuilta jäänyttä kakkua.
Kokeilin Kinuskikissan kirjasta Oman maan mansikkakakkua

Keksipohjan sijaan leivoin kakun suklaiseen sokerikakkupohjaan.
Välissä mansikkasosetta, sitruunarahkaa ja vaahdotettua vaniljakastiketta.
Toffeekiille keitelty kondensoidusta maidosta.



Päivä on mennyt pikkumairen kanssa lirkutellessa ja leivontakirjoja selaillessa.
Lupasin tehdä makeat herkut veljeni vauvan ristiäisiin lauantaiksi.
Leipomiset onkin laitettava aluille jo huomenna, 
koska kaksipäiväisestä työviikosta tulikin nelipäiväinen.

Pirteää alkanutta viikkoa!!


2 kommenttia:

  1. Voi että, näyttääpä herkullisesta tuo kakkupala!
    Pitää muistaa kokeilla itsekin jossain vaiheessa.

    Kivaa viikkoa sullekin : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se Kinskikissan kirja on kyllä ollut hyvä opus kaikkeen kakun tekemiseen. TYkkään kirjasta kovasti ja usein en jaksa enää netistä ohjeita etsiä, kun on niin kivoja kirjojakin. Suosittelen kokeilemaan!

      Poista

Olen iloinen, jos moikkaat Pastellimajassa käydessäsi!