21.2.2013

LOMATUNNELMIA


Kyllä vaan valo ja lämpö tekevät ihmiselle hyvää!
Pari viikkoa Bahia Felizissä Gran Canarialla takana.
Purjelautailuun ja lapsiperheen lomailuun ihanteellinen kohde.
Vuokrasimme auton koko ajaksi, joten ajelimme muuallakin saarella.
Pääasiassa aika kului tietty uima-altaan ja leikkipuiston reunalla päivystäessä.
Linda kävi viitenä päivänä Bamse-kerhossa.
Mulla meni ekalla viikolla pari päivää sairastaessa,
mutta toisella viikolla uskaltauduin jo purjelautailukurssillekin.
Pelkäsin noita aaltoja ja merta ihan kamalasti ja ajattelin huuhtoutuvani vähintään Nairobiin saakka.
(Kokemuksia lajista kun mulla on vain melko tyyneltä Pieliseltä,
Jofan jääkiekkokypärä päässä (saa nauraa..).
Hankin sellaisen, kun sain aloitellessani mastosta tällin päähän :).
Ennemminkin aika kului ahteri kohti aurinkoa tasapainoillessa tai suolavettä nielessä.
EDIT. Hiukan hermostuttavaa tämä oli myös siksi, että suht komea opettaja päivysti koko ajan siinä selän takana :D.
Voitin kuitenkin pelkoni, meri olikin ihan ok ja uskaltauduin laudalle ilman kypärääkin,
jopa kahtena päivänä.

Ehkäpä lähdetään ensi talvena taas uudestaan.
Alla lomatunnelmia teillekin katseltavaksi!













Blogi oli loman ajan ihan hunnigolla paria etukäteen ajastamaani postausta lukuun ottamatta.
Kahden viikon nettitauko teki kyllä sekin hyvää.
Palailen pikku hiljaa tännekin.
(Loman jälkeen olen ehtinyt pyykinpesun lomassa kotiuttaa 
uuden taulun kehystyksestä ja vähän ommellakin. Niistä lisää jahka ehdin :)
 Heippa! Toivottavasti ootte vielä kuulolla..!


4 kommenttia:

  1. Ai vitsi miten ihania kuvia. Heti alkoi tehdä mieli lämpöön ja aurinkoon!
    Sellaista ei valitettavasti ole ihan heti meillä luvassa, joten suunnataan vielä pohjoisemmaksi isompien rinteiden äärelle muutamaksi päiväksi...
    Toivottavasti loma oli onnistunut, laitahan lisää kuvia meidän ihasteltavasi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No laskuloma kuulostaa vähintään yhtä ihanalta Riikka! Loma oli onnistunut, oli kiva vaan olla, jossain muualla kuin kotona, ja koko porukalla.

      Poista
  2. Oi joi mitä kuvia, kade kade kade! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eve, siekin täällä, moi :)! Ollaan itsekin noita kuvia kaiholla katseltu moneen kertaan tässä viikon aikana. Helposti oltas voitu jatkaakin lomailua. Pekka olisi voinut kuulemma jäädä ihan vaikka loppuelämäksi. Ehkä ens vuonna taas.

      Poista

Olen iloinen, jos moikkaat Pastellimajassa käydessäsi!