5.1.2013

KEVENNYSTÄ


Vaikka ei vuosikaan vaihtuisi,
 niin kenelläpä ei juolahtaisi mieleen vähän keventää tuollaisen syöpöttelyn jäljiltä.

Itse en aio uudestakaan vuodesta huolimatta luopua kokonaan herkuttelusta.
Olen sen niin monesti tehnyt jopa projektissa onnistuen
 ja varmasti ihan yhtä monesti myös epäonnistuen.
Tänä vuonna kukaan ei ole myöskään ilmoittautunut maksamaan minulle siitä huvista.
Toissa vuonna tienasin ihan mukavasti matkakassaa kesän 
New Yorkin reissulle ollen puoli vuotta ilman makeaa. 
Lähipiiri lähti oitis vetoon mukaan, kun luuli, että ratkean viikossa.

Suklaa alkaa maistua jo puulta, vaikkei kiellettyihin aineisiin kuulukaan. 
(Vai voikohan se sittenkään koskaan maistua puulta..?)
Ihan hyvä aika siis vähentää suklaan kulutusta (kaapit alkaa olla onneksi tyhjät..), 
ja korvata se vähän raikkaammalla.


Tein eilen sorbettia vadelmista ja mustaherukoista.
Onhan tässäkin sokeria, ja minun reseptissäni oikein ekstralusikallinen,
mutta ei kuitenkaan rasvaa.
Tästä tuli tosi hyvää, vaikka sorbetin rakenne helposti hajoaakin.

Tässäpä resepti teillekin, jos innostutte. 


Raikasta viikonlopun jatkoa!

2 kommenttia:

  1. Ihanan raikasta vaippi! Mutta missä sitruskuva? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogger karsi sen pois jostain syystä ;)

      Poista

Olen iloinen, jos moikkaat Pastellimajassa käydessäsi!