20.12.2012

Leikkihuoneessa



Pikapikaa pari kuvaa tyttöjen leikkihuoneesta.
Tänään piti olla paketointia ohjelmassa. 
Taidan kiivetä kuitenkin tuonne yläkertaan unten maille,
äsken nukuin jo tyttöjen makkarin lattialla.
Aamulla sitten uusi yritys, jospa sitten vähän pirteämpänä lahjojen kimppuun.
Voikohan ollakaan totta, että aiemmista vuosista poiketen,
mulla on lahjat paketissa ennen aaton vastaista yötä.
No sehän jää vielä nähtäväksi.



Ekassa kuvassa Ingela P Arrheniuksen printti, vihdoin seinällä.
Tokassa Lindan päiväkotitaidetta.
Kolmannessa eilen kiinnitetty "tauluhylly", jota ei olla vielä kovinkaan harkiten täytetty.
Samoin aivan upea kaappi ;). Peruja veljeni lapsuudesta.
Juuri sopivat hyllyt kauppaleikin tavaroille.
Tätä huonetta on täytetty sillä, mitä on sattunut löytymään.
Keittiö, pöytä ja tuolit leikkimökistä,
sohva yläkerran aulasta (sininen peitetty valkoisella päiväpeitolla), 
valkoinen matto entisestä työhuoneesta ja
loput entisestä Lindan huoneesta.
Meidän vanhan makkarin Le Klint killuu edelleen katossa.
Vastakkaiselle seinälle sitten Sandbergin Hampusta ensi vuoden puolella.
Nyt ei enää leikit kantaudu olohuoneeseen niinkään, kun täällä on kivasti tilaa leikkiä.

Olispa kiva, jos jättäisit itsestäsi edes pienen nopean jäljen kommenttilootaan tai kirjautuisit lukijaksi.
Tiedän, että moni tuttu käy hiljaisesti blogia lukemassa.
Kävijämäärä on kasvanut hurjasti, joten varmaankin joku muukin.
 Olisi hauska kuulla, kuka tänne oikeasti on löytänyt.


Mutta nyt  niille unille, MOI!


2 kommenttia:

  1. Ihana on tuo printti, mistä nettikaupasta tilasit sen?
    Se tapetti käy tuohon kyllä tosi hyvin. Ja kuusi on ihana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mokkasin-kaupasta Ruotsista. Sieltä tuli toinenkin printti, joka on tyttäjen makkarin seinällä ja muuta pientä kivaa.

      Poista

Olen iloinen, jos moikkaat Pastellimajassa käydessäsi!