15.12.2012

Lauantailallattelua



Muu porukka nukkuu,
minä kuuntelen Bubleetani, 
polttelen kynttilöitä,
mietin pääni puhki vielä paria lahjaideaa,
juon salaa kupin Glühweinia,
jota saimme tänään meillä kylätelleiltä naapureilta.
Voi kuinka tuleekaan sellainen olo,
että monot jalkaan ja mäkeen.
7 vuotta sitten minulla oli tapana keitellä  
parikymmentä litraa Glühweinia
 miltei joka aamun alkajaisiksi
janoisille laskijoille Zermattissa Sveitsissä.
Ajatukset poikkeavat niihin maisemiin useinkin,
siellä uutta talvikautta juuri aloitellaan.




Hyasintteja on ilmestynyt meille pikku hiljaa sinne tänne
ja ensimmäiset alkavat jo aukeamaan.
Arvatkaa, kuinka teki mieli maalata nuo Limpun eläimet valkoisiksi!
Meillä mennään tänä vuonna joulukoristuksissa aika kokeellisella linjalla.
Uskaltaisinkohan näyttää, mitä tuon ikkunan ympärille eräs päivä värkkäilin :)
Mieheni ainakin pyöritteli päätään, siis sitten kun Linda hänelle asiasta huomautti,
että hei huomaatko, äiti on vähän askarrellut..!
No, keräilen vielä itseäni.





Niin ja sen lisäksi,
että hörpin täällä kuumaa ja fiilistelen,
iskihän se joulukortti-inspiraatio viimein.
Luulin tekeväni ne jo marraskuussa, mutta tässä sitä TAAS ollaan.
Melkein jo toivoin, että sitä ei tänä vuonna ainakaan tässä vaiheessa joulukuuta enää edes tulisi
ja voisin nakata maanantaina postiin jonkun muun tekemät.
Mutta mitä vielä, tulihan se.
Nyt täällä siis tehtaillaan.
Mustavalkoista tiedossa myös joulukorttirintamalla.

Huomiseen tiedossa ainakin yhdet seitsemänvuotiskekkerit,
ehkä kauneimmat joululaulut. 
Lasten lauleloissa jo kävimmekin viime sunnuntaina.

Moikka!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olen iloinen, jos moikkaat Pastellimajassa käydessäsi!