8.11.2012

Uuninpankolla




Meidän uudessa makkarissa nukuttaa niin hyvin.
Muutimme siis makkarimme täältä yläkertaan.
Tässä jo pari hassua kuvaa meidän uuninpankolta.
Olo siellä on kuin Liisalla Ihmemaassa.
Aivan kuin olisimme muuttaneet kokonaan eri taloon.
Niin vähällä käytöllä yläkerta meillä on aiemmin ollut.
Ja uudet maalipinnat tuovat ylös niin paljon raikkaammaan fiiliksen.
Huoneen seinät tosin on maalattu jo kolme vuotta sitten.
Matot ja kattovalo puuttuu, kuten myös taulut ym. seinille kiinnitettävät.
Funtsaillaan niitä ajan kanssa.

Verhot on mietinnässä.
En oikeastaan ole mikään suuri verhofanaatikko.
Minusta olisi oikein hyvä ilmankin.
Tuo verhotanko ehkä painostaa olemassaolollaan.
Ensihätään ripustin tuon paperitähden viemään huomion pois 
olemattomista verhoista ja tuomaan huoneeseen valoa lue joulua.
Lisäksi toin huoneeseen kaksi Tapiovaaran Fanettia tyynyille lue peittämään rumaa patteria.
Tuoleja on meillä neljä ja
ne ovat edesmenneiden mummini ja ukkini olohuoneen kalustoa,
alkuperäiset, äitini entisöimät.
Pikku hiljaa nekin ovat löytäneet paikkansa meiltä.













Meille on tullut talvi!!
 Kertaalleen se jo yritti, kunnes muuttui loskaksi.
Nyt kaikki sormet ja varpaat ristiin, että tämä lumi säilyisi.
Olisihan se melkein liian hyvää ollakseen totta. 

Nuo puut ja linnunpöntöt olivat muuten vielä eilen meillä,
tänään tuli kaksi kirvesmiestä viimein puolen vuoden odottelun jälkeen
ja niin kivoja kuin puut ovatkin, kaatoivat pihalta yhteensä seitsemän isoa puuta.
Hyvästi pitkin kesää harmittavat puun roskat, siitepöly ja kirvat.
Uusi alaston maisema vaatii tosin vielä hieman totuttelua.

Hei mutta, ihanaa lumista viikonlopun aloitusta teille täältä Pastellimajasta!
Sivuilla on vierailtu hämmästyttävän ahkerasti ja pari uutta lukijaakin :), 

TERVETULOA!




5 kommenttia:

  1. Oi, ihanan rauhallinen ja seesteinen tunnelma kuvissa! Tosi kaunis makkari tuli, tyynyjen harmaa sävy on ihan just mun makuun :)
    Hassua, kun sitä tosiaan tuntee olevansa ihan uudessa paikassa, kun tekee ison remontin! Mulle tuli pitkään ihan hotelli-fiilis kun menin meidän makkariin, kun saatiin sinne kaikki kalusteet. Alkuun, kun nukuttiin joustunpatjoilla, tuntui enemmänkin retkeilymajalta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään itekkin tuosta seesteisyydestä! Sänkyhän olisi ihana vaihtaa, nykyinen on Pekan peruja yöpöytineen. Minä muistan, että kun muutettiin taloon, tuntui pitkän aikaa siltä, kuin olisi asunut jonkun toisen kotona. Jossain vaiheessa kai alkoi tuntua sitten omalta :)

      Poista
  2. Hei, hienolta näyttää! Muistathan, että täällä odotellaan sitä puhelinsoittoa siitä eräästä seinästä ;). Iloista ja rauhallista isänpäivää sinne teille! Me vietellään sitä Leenan herkkujen ääressä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Tuulia! Tekis mieli jo soitella, mutta en aio päästää teitä vielä tänne alakerran sekamelskaan. Kuinka voikaan olla työlästä tuo tavaroiden järjesteleminen uusille paikoilleen. Otan tavoitteeksi soitella ensi viikolla :). Leppoisaa isänpäivää teillekin, terkut sinne Lennulle &colle! Me käytiin kotona jo tänään.

      Poista
    2. Kylhän me sotkua ymmärretään, asutaan itsekin sellaisessa aina ajoittain ;). Mut ihan teiän aikataulun mukaan! Ja ingen stress! <3

      Poista

Olen iloinen, jos moikkaat Pastellimajassa käydessäsi!