Näytetään tekstit, joissa on tunniste kevät. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kevät. Näytä kaikki tekstit

23.5.2017

KESÄINEN HELSINKI


Viikonloppu oli niin ihana, olen edelleen siitä aivan fiiliksissä! Perjantaina juna-asemalla meidät vastaanotti miehen lisäksi kaunis kesäpäivä. Lämpö imarteli niin pitkän tauon jälkeen ihoa ja Espalla Marimekon muotinäytöstä ja Vesalan keikkaa seuratessa tunnelmaviisari näytti tämän kevään ennätyslukemia. Viikonvaihteen päivät kuluivat ystäviä tavaten, Kaivarin rantaa lenkkeillen, Eiran kortteleissa ihastellen ja kaupungilla vähän jo tulevia mööpeleitä fiilistellen. Lauantaina erään kuvien talon sisäpihalla parsaa ja muita kesäherkkuja grillaillen, aamuyöhön saakka satakielen laulantaa kuunnellen ja maailmaa parantaen. Uusien tuttavuuksien kohtaaminen inspiroi ja uuden pienen elämän alku liikuttaa aina. Rohkeimmat pulahtivat sunnuntaiauringossa myös mereen. Meille idän asukeille kevätkesän eksotiikkaa löytyi kimpullinen myös valkovuokkometsästä.












Ja mikä mainiointa, kesä seurasi meitä tänne itään ja viimein tänään näyttivät koivut näilläkin leveysasteilla hiirenkorviaan. Tästäkin viikosta on hyvää vauhtia kehkeytymässä erityinen. 

Hyvää tuulta sinunkin viikkoosi!


/// We had such great time in Helsinki last weekend that it still makes me smile. 

21.4.2016

NELIVUOTIAS LUONNONLAPSI


"Missä meidän vauvat oikein on?" kysyi eilen jopa itse Uunituore Neiti Neljävee teennäisen hölmistynyt ilme kasvoillaan. Aika kuluu pelottavalla vauhdilla ja totta tosiaan: ei ole enää vauvoja meillä. Sen sijaan kaksi tomeraa, melko itsenäistä tapausta. Molemmat niin samanlaisia, mutta sittenkin niin erilaisia. Omanlaisia. Erityisiä.

Kävimme eilen iltapäivällä synttärisankarin kanssa rantaretkellä lähistöllä. Annettiin auringon tuntua kasvoilla ja tuulen tukassa. Hypittiin kivillä ja makoiltiin kallioilla. Leikittiin uusilla lemmikkihiirillä eikä pidetty mitään kiirettä. Syötiin vähän mansikoita ja juotiin limpparia. On kyllä sellainen veijari tämä pienempi iso. Oikea luonnonlapsi. Ei paljon kuvia kumartele, vaan useimmiten tekee juuri niin kuin haluaa. Jos joku asettuu poikkiteloin, niin perästä kuuluu ja näkyy. Vahva ja itsepäinen. Toisessa hetkessä niin herkkä ja kuuliainen. Välillä turhan ovela. Tämä tyttö tunnetaan ilmeistään. Viimeiksi sain palautetta koulusta ylempien luokkien opettajilta. Ei useimmiten puhua pukahda, mutta kuulemma ilmeet kyllä kertovat, mitä neidin päässä liikkuu. 









Kesä alkaa hiipiä Cardiffiin ja maisema muuttuu siellä kaiken aikaa vihreämmäksi. Hetkeksi jätin kuitenkin tänään nuo tyttöset isänsä hoivaan, kun aamuyöllä hyppäsin aikaisena lintuna bussiin kohti Heathrowta. Edessä on pitkä viikonloppu Helsingissä täynnä ystäviä ja mukavaa ohjelmaa.  En malta odottaa! Kuullaan taas!


/// She turned four yesterday <3.

6.4.2016

PARVEKEKAHVIT


Väliaika, kahvia ja pullaa. Lontoon kuvissa kestää vielä tovi, niin kuin aina mun kaikille matkakuville tuntuu käyvän. Niitä kertyy niin paljon, että lopulta iskee valinnan vaikeus, mitkä kuvista päätyy blogiin, mitkä roskikseen ja mitkä perhe-albumiin. Luoville tauoille on ollut tarvetta tässä muutenkin lasten loma-ohjelmatoimiston pyörityksessä. Eilen vietettiin lämpöistä päivää aamusta iltaan ulkosalla, tänään ovat olleet onnellisia ihan vain kotosalla muovaillen ja piirrellen, legoilla leikkien ja videoita katsellen. Minä hiippasin hetkeksi ulos kahvikuppini ja sisustustieteeni kanssa, muutama mansikka kyytipoikana. Magnoliat ovat nimittäin ihastuttaneet kukinnallaan jo parisen viikkoa, mutta kelit eivät ole houkutelleet ulos asti kahville niiden katveeseen. Tänään taas paistaa keväisesti ja nyt muistin napata kuvatkin, kun vielä jokunen kukintokin on jäljellä. Voi kun ne kukkisivat aina!






Mukavaa keskiviikkoa kaverit!



/// Coffee break outdoors with blooming magnolia and some interior magazines. Have a lovely Wednesday!

14.3.2016

SORMET MULLASSA


Heissan! Kevät tulee kohisten, niin siellä kuin täällä. Täällä lämpötilä nousi eilen jo +14 asteeseen ja tänäänkin saimme nauttia auringosta paitasillaan parvekkeella. Aivan huikeat on ollut siis fiilikset. Auringon laskettua on vielä aika viileää ja meriviima tuntuu, mutta vahvasti plussan puolella silloinkin. Olipa tuhat neliötä puutarhaa tai pari mokomaa parveketta, niin ihan sama juttu joka kevät, multasormet syyhyää. Täällä on ollut sipulikukat ja orvokin taimet kaupoissa jo tammikuulta saakka, mutta itse uskaltauduin kevätkukkakaupoille vasta reilu viikko sitten. Omaksi yllätyksekseni kärriin päätyi paljon sinistä. Krookuksia ja anemoneja. Valkoisia orvokkeja, neilikoita ja lumipisaroita niiden kaveriksi. Kevään kukkijoiden tilalle sitten jotain koko kesän kukkivaa myöhemmin kesän koittaessa.



Onhan tuo parvekkeella istuttaminen vähän sotkuista hommaa. Terveiset vain alakerran naapurille, joka kenties kärsinee jonkintyyppisestä multasateesta. Ja terveiset myös brittiläisille arkkitehdeille ja talonrakentajille. Ei hyvää päivää, mitä ratkaisuja taas kerran. Raakalaudoitettu partsi niin että lautojen raoista voi hyvin harrastaa kerrostalokyttäystä myös alas- ja ylöspäin. Kiitos myös yläkerran naapurille, joka ei tuntuvaa kukkienistutustusta taida harjoittaa. 





Kivasti tuovat parvekkeen kukat ikkunan takana kevään ja värin myös sisälle saakka. Onpa meidän parvekkeelle päätynyt myös yksi superihanuus, mutta varjelen sitä vielä hetken julkisuudelta ja kihertelen sitä ihaillen vielä tovin näin privaatisti. 

Mukavaa maanantaita ja alkanutta viikkoa! 


/// What a lovely spring sun here in Cardiff these days. Yesterday the temperature rose even to +14C. Either a huge garden or a couple square meters on the balcony, I can't help it, I need my compost therapy every spring. So last days I've potted some lovely spring flowers. This year I selected them in blue and white. Can't stop adoring them here inside either!

Have a lovely week!

13.3.2016

PÄÄSIÄISENÄ PÖYTÄ KOREAKSI


Hei aurinkoista aamupäivää Britannia, sunnuntai-iltapäivää Suomi! Jokos alkaisi olla aika pääsiäispostausten? Meillähän pääsiäistä makusteltiin tänä vuonna jo hyvissä ajoin tammikuussa. Pääsin tässä talven aikana nimittäin mukaan tekemään brittiläisiä ja suomalaisia yhdistävän Finn-Guild -järjestön uutta jäsenlehteä sekä nettimateriaalia, johon minulta toivottiin pääsiäisaiheista sisältöä. Päädyin suunnittelemaan rennohkon pääsiäiskattauksen itsetehtyine koristeineen ja suunnittelemaan hieman perinteistä poikkeavaa ruokalistaa, kuitenkin niin että tarveaineet askarteluihin ja kokkailuihin olisi mahdollista löytää jotakuinkin helposti (tai pienellä vaivannäöllä) sekä Britanniasta että Suomesta. 


Sain siis luvan kanssa laittaa pöydän koreaksi pääsiäshengessä jo aivan ennen aikojaan. Lähdin työstämään juttua ajatuksella 'vähemmän on enemmän'. Valkoinen pöytäliina ja kynttilät toimivat aina juhlavamman tunnelman tuojana, vaikka itse kattaus olisikin rennompi. Tälle pohjalle katoin arjessakin ahkerassa käytössä olevat Marimekon lautaset, Iittalan viinilasit sekä Hobstarin kristallilasit. Voi kuinka muuten edelleen haaveilen sellaisista mummola-aarteista, kristallisista lasisarjoista, joita on säilötty vuosikymmeniä ja katettu pöytään aina juhlan tullen. En tiedä edes, löytyykö sellaisia omasta suvusta, mutta noin niin kuin ajatuksen tasolla sellaiset tunnearvolasit olisivat todella viehättävät :).


Pellavaiset lautasliinat ovat meille päätyneet miehen tuliaisina Venäjän reissulta ja pääsiäisilme niihin syntyi nyt helposti villalankarusetin väliin sujautetulla höyhenellä. Höyhenen tilalle sopisi kauniisti myös pajunoksa valkoisine kissoineen tai vaikkapa hiirenkorvalla oleva koivunoksa. Tässä kattauksessa pajunoksat päätyivät sen sijaan sikin sokin pöytäliinalle. Pajunkissat eivät muuten näytä olevan mikään joka ojanpohjalta löytyvä tuote tässä maassa, saa nähdä vähän vaivaa niitä löytääkseen, etenkin tammikuussa. Kuvien pajunkissat löytyivätkin Morrisons-supermarketin kukkavalikoimasta :).


Pääsiäiskattaus ilman pääsiäiskukkia ei kuulosta minusta pääsiäiseltä lainkaan. Tähän kattaukseen halusin kuitenkin rauhallisen ja hillityn tunnelman, joten iloiset keltaisen sävyt säästin jälkiruokakattaukseen. Sen sijaan vielä kukkaan puhkeamattomat perunanarsissit sekä siniset helmililjat toimivat mielestäni kauniisti ja antavat kattaukseen sopivan hennosti väriä. Ja koska pääsiäiseen kuuluu itsetehdyt koristeet, tein tällekin vuodelle muutaman kipsimunan kukkien ruukuiksi. Suomessa kipsimuniin tarvittavan kipsisiteen saa apteekista, täällä Britanniassa sitä ensin apteekeista kyseltyäni löysin kipsisidettä nimellä Moulding Plaster Roll ihan Hobbycraftista punnalla rulla.


Mitäs tykkäät? Toimisiko teillä pääsiäispöydässä tälläinen rauhallisempi tunnelma vai kuuluuko pääsiäispöydässä mieluummin räiskyä värit ja vilistä pikkutiput? Itse en tuomitse tuota jälkimmäistäkään ja samalla syntyikin seuraavat ideat pääsiäisen lastenkattauksesta, jossa ei pupuja, tipuja tai värikkäitä pääsiäismunia tarvitsisi säästellä.


 Ruoka- ja jälkiruokakuvat säästän omiin postauksiinsa ensi viikolle. Jos jäkiruokavinkki kuitenkin jo kutkuttaa, niin käypäs ihmeessä kurkkaamassa se tällä viikolla ilmestyneestä Finn-Guild Links -lehdestä täältä. Aiemmin Horisontti-nimellä toiminut jäsenlehti koki onnistuneen kasvojenkohotuksen ja sen upouuden graafisen ilmeen on suunnitellut brittiläistynyt suomalainen, graafinen suunnittelija Emmi Salonen, jonka asiakkaita ovat olleet myös mm. Kansallisgalleria sekä Artek. Lehdestä löytyy myös Emmin henkilöhaastattelu.  On ollut tosi mielenkiintoista seurata sivuroolista tälläistä lehdentekoprosessia ja juttuideat kesänumeroa varten muhivatkin jo mielessä.

Mutta nyt ulos aurinkoiseen sunnuntaihin lenkille! Suuntana joku kiva biitsi kallioisine rantapolkuineen. Jospa samalla reissulla löytäisin myös muutaman pajunoksan ensi viikonlopun virpomisia silmällä pitäen. Muu porukka jääkin kotoilemaan esikoisen ollessa korkeassa kuumeessa. Tietenkin, juuri kun olin taas aiemmin viikolla ihmetellyt, kuinka terveinä ollaan tänä talvea oltu.


/// The story and details about this Easter table-setting this time only in Finnish, sorry!


1.5.2015

VAPPUHERKUTTELUA


Vappu ja toukokuun ensimmäinen alkavat olla pian takana. Me olemme viettäneet vappua perinteiseen tyyliin melko rauhallisissa merkeissä. Munkit ja kuoharit jäivät tänne kokonaan päivittämättä, korkattiin nimittäin kuohuva jo hyvissä ajoin eilen miehen vanhempien käydessä vappuajelulla ja sen seurana tuhottiin äsmarketin pakastelaarista leipomani laiskan naisen munkit, ihan vain että voitiin loppuilta heilua haravan varressa. Varsin mielikuvituksellista. Toisaalta, kun aamu oli alkanut lumisissa tunnelmissa, tuo pihan rapsutus illalla tuntui varsin eksoottiselta vappupuuhalta. Perinteistä kai sekin, naapuri muisteli meidän harrastaneen samaa aikaisempinakin vappuina :). Mutta valmista tuli ja vaikka ajatukset ovat jo melko intensiivisesti Cardiffissa, kävi kuitenkin mielessä elää hetkessä. Nautitaan nyt omasta pihasta vielä kuukausi ja sen jälkeen hylätään haravat ja lapiot toviksi. Nimittäin jos hyvin käy (Peukut pystyyn!), meillä onkin pian tuhannen neliön tontin sijaan muutama neliö parveketta hoidettavana. Suunnitelma kiviladosta ja kanalasta Walesin maalaismaisemissa on siis vaihtunut modernihkoon kaupunkikotiin. Muutama päivä täytyisi vielä jännittää ennen päätöksen tekoa. 
 
Tänään oltiin sovittu kylättelyt ystäväperheen luo, jonne tein perunasalaatin lisäksi minipavlovia. Siihen kylkeen hodareita ja munkkeja, niin tämäkään kylättely ei tehnyt poikkeusta edellisiin. Vatsat soikeina ajeltiin kotiin elpymään :).




Tuo kuvissa esiintyvä hopealepakko (!) jäi sille reissulle yökylättelemään ja pienempi balleriina kömpi juuri tyytyväisenä isosiskon sänkyyn nukkumaan. Jaksaiskohan sitä hetken vielä mielikuvamatkailla tulevissa maisemissa satelliitin avulla. Nykytekniikka on kyllä aika mieletöntä, tulevat lenkkireitit ja lähimmät leikkipuistot on otettu haltuun jo hyvissä ajoin ennen muuttoa. Ja mikä tuolle esikoiselle tuntui olevan tärkeä uutinen: skeittipuistokin näyttäisi löytyvän :).
 
 
Hyvää yötä ja huomenta!
 

11.3.2015

VIHERKASVIVILLITYSTÄ


Tähän aikaan vuodesta se aina viimeistään iskee - viherkasvivillitys. Pieniä vihreitä oottekin nähnyt jo täällä ja täällä. Ja tietenkin sillä maailman hulluimmalla hetkellä, muuton lähestyessä, olkkariin saapuu ihmisen kokoinen palmu. Ei vain järki ja tunteet taas aivan kohdanneet. Onhan se nähty ennenkin, että tuo jälkimmäinen vie monesti voiton - etenkin jos saa puoleen hintaan ;). Tänään filmasin uuden perheenjäsenen ilta-auringon valossa. Niin ihana on tuo keväinen valo, joka täällä idässäkin on välähdellyt.


Itse asiassa tuollainen palmu on vaivannut mieltä jo pitkään, voin sanoa olevani Gantin mainoksen uhri. En tosin halunnut niitä  mainoskuvan pussilakanoita, vaan ne palmut saviruukuissaan, jotka on stailattu sängyn viereen. Sängyn viereen mietin tätä itsekin, voisi olla aika mukavaa herätä palmun oksien alta, mutta katsotaanpas. Vanhoja saviruukkujakin olisi varastossa. Nekin tuntuvat olevan nyt pinnalla sisätilojen sisustuksessa. Mutta ehkä ovat kuitenkin vähän liian rouheita minun makuuni. Ensialkuun nakkasin tuon palmun työhuoneen roskikseen, ei hullumpi vaihtoehto olisi tuokaan..


Muutto-ongelmakin ratkesi ostohetkellä, pakkasivat kasvin niin näppärästi pitkään muovipussiin, että sellaisessa lähtee tämäkin keväällä Britanniaan. Toivottavasti peltojen keskelle sellaiseen vanhaan modernisoituun kivilatoon, jota mieheni on juuri parhaillaan katsastamassa. Peukut pystyyn, että se ei ole liian kaukana miehen työpaikasta. Viime yönä näin jo unta kanalasta ja parista lampaasta :).


Ja jos joku on mennyt blogikuvieni myötä sellaiseen harhaan, että meillä on täysin väritöntä. Niin viimeinen kuva sitten todistusmateriaaliksi sitä vastaan. Eipäs ookaan. Värit vaihtelee päivittäin, joskin pinkin sävyt tuntuvat olevan enemmistönä siellä täällä. Tänään höysteenä myös sinistä. Tilasin Amandalle kukkamekon kesäksi, mutta saa nähdä, onko tuosta mekosta enää kesällä mitään jäljellä. Neiti kun on viettänyt siinä jo nyt vuorokauden putkeen, siinä piti nukkuakin viime yönä, eikä sitä päiväkodissakaan ollut saanut riisua edes jumppaan.


Aurinkoisia päiviä loppuviikkoon!