Näytetään tekstit, joissa on tunniste foodlover. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste foodlover. Näytä kaikki tekstit

9.9.2018

RUOKAINSPIRAATIOTA SYKSYYN


Ruokakirjojen selailua olen nostattanut blogissa ennenkin. Ne ovat käytössäni useimmiten niillä hetkillä, kun ruokaa on mahdollisuus laittaa pitkän kaavan mukaan hoppuilematta. Myönnän myös omistavani muutaman kirjan, joista en ole koskaan vielä kokeillut yhtään reseptiä. Ruokahaaveilu ja kauniiden ruokakuvien katselu on toisinaan lähes rinnastettavissa hyvän ruuan syömiseen. Todellisena heräteostoksena menin kesän alussa lentokentän lähtöportille kiirehtiessäni tilaamaan ensimmäistä kertaa myös ruokalehden, jonka tilausjakson alku sijoittui kivasti juuri syksyyn ja töiden alkuun. Arjen pyörteissä kun ne ruokaideat tahtovat olla minulla aika vähissä. Ensimmäisenä tuosta lehdestä valmistukseen päätyi tummien marjojen sävyttämä parmankinkkupizza, johon sovelsin tosin ystävän suosittelemaa gluteenitonta pohjaa. Karhunvatukat, mustikat ja parmankinkku parmesanin ja yrttiöljyn parina - oli muuten niin hyvä kombo.






Tänään on viikosta se hetki, kun ehtisin ajatuksen kanssa kokkaillakin, ehkä alustettuna ulkoilmaelämällä sään ollessa taas niin kuvankaunis. Takana on aika intensiivinen työviikko ja päälle vielä suunnistusleiri- ja kilpailusettiä oman ja muiden junioreiden kanssa. Eilen illalla livistin tosin leiriltä kotiin yöksi, kun viime viikonloppukin vierähti suurilta osin samaisissa puuhissa toisella puolen Suomea. Kesäloman joutilaisuus on vain kaunis muisto jossakin lähimenneisyydessä ja syksyn arki-illat ja viikonloput ovat täyttyneet lasten harrastuksista, vanhempainilloista, kisareissuista ja omistakin kivoista menoista. Siksi ajatus vapaapäivästä ihan vaan kotona tuntuu taas saaneen erityisen kultaisen reunuksen.

Suloista sunnuntaita myös sinulle!

1.7.2018

RUOKASUOSITUS: VIETNAMILAISET KEVÄTRULLAT (SOOSIA UNOHTAMATTA)



Sunnutaihuomenta! Täällä startataan esikoisen kanssa pian kisareissulle kohti Kainuuta, mutta sitä ennen teille taivaallinen ruokavinkki. Jatketaan siis edellisen keittiöpostauksen teemalla. Vietnamilaisten kevätrullien kuvat ovat nimittäin vilisseet verkkokalvoillani jo pitkään, mutta vasta keväällä sain aikaiseksi niitä itse kokeilla. Tämä ruokalaji kuuluu juuri siihen kokkausihanteeseen, jossa kiire on kaukana ja ruokaa voi näperrellä nautiskellen ajan kanssa. Vietnamilaisten kevätrullien valmistaminen on aika mukavaa askartelua ja rullista on riskinä saada niin kauniit, ettei niitä raaski syödä. No, nämä minun ensikokeiluni vielä raaskittiin, mutta aion jatkaa harjoituksia tässä joku kaunis kesäpäivä. 





Riisipaperiarkin sisään laitoin lasinuudeleita, ituja, kurkkua, porkkanaa, avokadoa, katkarapuja, korianteria sekä chiliä sekä seesaminsiemeniä. Kevätrullareseptien variaatioita on netti pullollaan, joten googlaamalla löytyy varmasti jokaiselle mieleiset täytteet rullaan ja sopiva ohje rullaukseen. Taivaallinen maapähkinäsoosin resepti löytyy Lainahöyhenissä-blogin Tiiulta täältä.

Suuri suositus sekä rullille että soosille. Optimaalista kesälomapuuhaa, kun ei ole niin kiire saati väliä, monelta syödään. Ei ollut muuten eilenkään illalla, kun tehtailin meille iltaruuaksi meze-lautaset kymmenen aikaan. Vähän jouduin soveltamaan, kun lopulta kaapista ei löytynytkään kaikkea, mitä reseptiikassa tarvittiin. Käypä kurkkaa Insta Storysta, sikälimikäli lautasten sisältö kiinnostaa. Kyllä niillä eväillä nyt jaksaa päivän ajella pikitiellä ja hölkkäillä rastien perässä metsässä.




19.4.2018

TÄYDELLINEN SITRUUNAPIIRAS



Same same, but different. Viime kesänä määrittelin samaisen sitruunapiiraan taivaalliseksi, joten täytyi keksiä jotain muuta tällä kertaa. Täydellinen ei pahasti puppua ole sekään. Meillä on täällä meneillään jokakeväisen kesäkuntospurtin romuttava juhlaputki synttäriherkkuineen, kun tyttöset täyttävät viiden päivän erolla vuosia. Viikonloppuna juhlittiin sukulaisten ja tyttöjen kavereiden voimin ja tuli sitten siinä synttärihuumassa pyöräytettyä viisi kokonaista kakkua. Voitte ehkä kuvitella, että ne kyllä riittivät.

Töiden kanssa on menty tässä juhlimisen lomassa sellaista haipakkaa, että tunnit eivät meinaa vuorokaudessa riittää. Oman ammattikuntani perinteinen loppukiri on taas käsillä ennen pitkiä kesälomia. Tilannetta onneksi helpottaa se, että tykkää työstään ja niistä tyypeistä kenen kanssa työtään saa tehdä. Niistä pienistä ja vähän isommistakin. Tätä sitruunapiirasta tarjoilin myös noille isommille työkavereille pääsiäisen jälkiaallossa pari viikkoa sitten, kun kaivoin reseptin omasta blogiarkistosta. Mainio vaihtoehto kevään juhliin!






Ystäväni vinkkasi jo kauan sitten, että tuohon reseptiin oli minulta lipsahtanut painovirhepaholainen jauhomäärän suhteen, mutta nyt sekin on korjattu. Eli voin taas suositella kokeilemaan. Linkki Jamien reseptistä suomentamaani versioon löytyy siis täältä. Ihana kesän tuntu noissa lähes vuodentakaisissa kuvissa. Enää ei ole pitkä matka syreeneihin! Ehkäpä niitä istutetaan muutama myös omalle, toistaiseksi turhan karulle pihalle.

Nyt pienesti vielä työhommia ja sitten koitan saada tuon ensi yönä kuusi vuotta täyttävän kuopuksen houkuteltua pyöräilyseuraksi lenkille. Flunssa meinaa kaataa sohvan nurkkaan, mutta onneksi tuo ihana kevätaurinko kuitenkin houkuttelee elämään pystyasennossa. Mukavaa torstaita ja huomenna alkavaa viikonloppua!

13.1.2018

JOULUNAJAN HERKUT


Ounastelen, että aivan raflaavimpaan jutunjuureen en nyt osunut, kun kaikki ovat hiusrajaansa myöten täynnä joulua ja arskat otsalla jo odottelevat kevätaurinkoa mehupaastolla. So last season, tiedetään, mutta en nyt vain voinut olla vielä tallentamatta tänne joulunajan kakkupalasia, kun ne olen kerran kuvannutkin. Ja olkoon nämä täällä jo odottamassa ensi joulua, kun ainakin itse etsin sitten kuumeisesti jouluherkkuideoita. Omasta blogista toki. Itsekin harrastin tällä viikolla sokeritonta kokonaiset viisi päivää, kunnes sitten tänään äidin synttärit ja prinsessakakku. Kylässä on mun mielestä epäkohteliasta harjoittaa kieltäymystä. Annan itselleni anteeksi. Ja äidille kakkujen tarjoamisesta. (Tähän hän varmasti kommentoisi, että toki kolmea palaa ei olisi ollut pakko ottaa. Mutta ei tietenkään kommentoi, koska olen kieltänyt häntä kommentoimasta.)

Joulunajan TOP4 jälkkärit on tässä:


1. JOULUINEN PORKKANAKAKKU


Tätä tein juuri ennen lomanalkua kolleegoilleni viimeisen työpäivän glögihetkeen. Porkkanakakkua maustaa tutut joulunmausteet: inkivääri, neilikka, kaneli ja kardemumma. Sitä parempi mitä enemmän täytettä, kakun ohjeen nappasin täältä. Päälle sovelsin itse piparitaikinasta levyn, johon painoin uunituoreeltaan piparimuotilla tähtiä. Tämän idean taas bongasin useista instakuvista itsenäisyyspäivän aikaan. Porkkanakakun maku paranee huippuunsa monesti vasta parin päästä leipomisesta, joten tämän voi tehdä jääkaappiin makuuntumaan jo hyvissä ajoin.


2. JOULUISET MINIPAVLOVAT


Toimin perinteisesti aattoillan jälkkärivastaavana anoppilassa ja tänä vuonna tein minipavlovia. Makea marenki ja kerma sai makuun kontrastia kohmeista karpaloista ja vadelmista sekä itsekeitetystä kinuskista. Kuvien pavlovat leivoin viikko sitten meidän tyttöporukalla viettämään Kakkua ja skumppaa -bileisiin. Karpaloita ei tähän hätään enää ollut, mutta puolukat, mustaherukat ja mustikat paikkasivat. Valkosuklaan palaset eivät tietenkään olleet liioittelua.


3. JOULUINEN BRITA


Marenkijälkkärit eivät petä kyllä minään vuodenaikana. Tämä brita oli ensimmäinen laatuaan koskaan joulun aikaan. Välipäivinä kokoonnuimme isolla ystäväporukalla ja päädyin tekemään britan, koska a)ainekset löytyivät sopivasti omista kaapeista ja b)pienellä vaivalla sai tarjottavaa isommallekin porukalle (meitä oli varmaan kolmisen kymmentä ja pellillisestä jäi vielä kotiin tuomisiakin). Tähänkin laitoin väliin puolukoita ja mustaherukoita. Ja keittelin kaverin keittiössä kinuskin tuoreeltaan. Itsetehty kinuski herättää kyllä niin nostalgisia muistoja lapsuudesta. Sitähän valmistettiin jo varhaislapsuuden synttärikakkujen kuorrutteeksi ja tehtiin kavereiden kanssa itseksemme heti kun saimme luvan käyttää hellaa yksin.

Kuvien kukkaströsselin unohdin jokaikisestä kakusta, vaikka olin sen varta vasten ennen joulua joulun jälkkäreitä varten hankkinut. 


4. TIRAMISU

Viimeisenä mutta ei suinkaan vähäisempänä: meidän joulujen ikisuosikki tiramisu. Tätä valmistin joulupäiväksi meidän oman porukan jälkkäriksi, koska tämä sattuu olemaan niitä harvoja herkkuja, joista miehenikin tykkää. Kuva on kyllä viime vuodelta, mutta samoissa merkeissä olisin voinut kuvata sen tänäkin vuonna amarylliksineen, roiskeservetteineen ja suklaatähtikoristeineen. Niitä kun tulin kuskanneeksi Walesistä saakka ihan tätä joulua silmällä pitäen.

Mutta hei, tämä juttuhan valmistui itse asiassa juuri parahiksi tunti ja neljäkymmentä minuuttia ennen deadlinea: leppoisaa Nuutinpäivän myöhäisiltaa!



6.10.2017

SITRUUNAJUUSTOKAKKUA BROWNIEPOHJALLA



Moi vaan pienen radiohiljaisuuden keskeltä! Syksy ja arjen kiireet, ei siihen muuta tarvitse. Perinteiseen sisustusbloggaajien syksyn haasteeseen, valon vähäisyyteen, en vielä osaa vedota, sillä kiitos suurten ikkunoiden koti kylpee valossa harmaampanakin päivänä. Viime viikonloppuna juhlistettiin hyvin pienesti syyskuun viimeistä ja syntymäpäivääni ja sen kunniaksi etsin tämän ihanan kakun reseptin. Annin uunissa -blogi ja reseptiarkistot kuuluvat suosikkeihini silloin, kun etsin jotain uutta takuuherkkua. Sivut eivät  tälläkään kertaa pettäneet ja löysin sieltä viimeviikonloppuiseen sitruunan ja suklaan himotukseen browniepohjalle tehdyn sitruunajuustokakun reseptin. Hoksasin vielä lisätä kakun päälle anopin mukanaan tuomia tuoreita puolukoita, jotka raikastivat kivasti muuten makeaa kakkua. Resepti kakkuun löytyy siis täältä.







Viikonlopun aikaan blogihiljaisuus jatkunee, sillä istun tällä hetkellä junassa matkalla Tampereelle. Seuraavat pari päivää saan viettää laatuaikaa ystäväni kanssa vähän isommissa neliöissä kuin silloin joskus yli kymmenen vuotta sitten Zermattissa Sveitsissä, jolloin ystäväni hätämajoitti minut alle kahdeksan neliön huoneeseensa, kun sairastuin jäätikkömajalla työskennellessäni vuoristotautiin ja jouduin palaamaan jäätikköä pitkin sakeassa lumisateessa hiihtäen takaisin kylään railojen reunoilla keikkuen, kun helikopteritkaan eivät tuossa säässä pystyneet lentämään. Noita aikoja tulee varmasti perinteiden mukaan muisteltua tälläkin kertaa, hyvästä ruuasta ja yöunista tinkimättä. Sunnuntaina Mansella näyttäisi olevan perinteinen blogikirppiskin, ehkäpä piipahdamme myös siellä.

Oikein mukavaa viikonloppua juuri Sinulle!

18.9.2017

NE PIENET MUTTA TÄRKEÄT HETKET ARJEN PYÖRTEISSÄ


//Kaupallinen yhteistyö: Sokos Joensuu



Maanantai selätetty, rasti ruutuun! Itselläni ainakin alkuviikko on aina varsinaista rientämistä, joten on kiva satsata edes pienesti siihen vähäiseen yhdessä vietettyyn aikaan arjen pyörteissä. Olipa se sitten esikoisen lukuläksyt, kuopuksen iltasadut tai yhteisestä harrastuksesta kiinnipitäminen, vaikka joskus olisi vain helpompi sanoa, ettei ehdi tai jaksa. Arkipäivien ruoanlaitto tuottaa allekirjoittaneella myös usein melkoista päänvaivaa. Aina ei etenkään itse jaksaisi syödä mannapuuroa tai varsinkaan makaronilaatikkoa, vaikka lapset voisivatkin nauttia noita kahta vuorotellen päivästä toiseen, mistään paremmasta koskaan haaveilematta. Yhteisistä ruoka-ajoista olemme aina halunneet  pitää kiinni, mutta silti joukkoon osuu niitä päiviä, kun ruokailut hoidetaan limittäin ja lomittain, miten milloinkin. Niinä päivinä onkin helpoin poiketa yhteisestä menusta ja loihtia lautaselle  lasten lempiiruoan sijaan ihan omat aikuisten herkut. Viime viikon suosikiksi nousi viikunasalaatti parmankinkulla ja bufalomozzarellalla, josta mies oli kanssani yhtä mieltä. Kaunis mutta simppeli kattaus arjen kiireessä rauhoittaa sekin jo osaltaan kiireistä mieltä. Älkää siis unohtako sitä!


Olen ollut viime päivinä erityisen ilahtunut ruokakauppojen hyvälaatuisesta ja edullisesta viikunatarjonnasta. Poissaollessamme on siis selvästikin tapahtunut positiivista muutosta suomalaisilla hevi-osastoilla! Tämä Jamie-jumalani arkistoista kaivettu resepti on löytynyt lautaseltani jo useampaan otteeseen, joten ajattelin vinkata siitä teillekin.


Viikunoiden lisäksi olen hullaantunut Marimekon salaattilautasiini*, joiden kokoelmaa pääsin kartuttamaan Joensuun Sokoksen kodinosastolla. Viime keväisistä Marimekon uutuuskuoseista juuri nämä Carina Seth Anderssonin suunnittelemat Spalje- ja Basket-lautaset nousivat heti suosikikseini. Kuosit sopivat juuri näin sekoiteltavaksi keskenään ja mätsäävät kivasti yhteen myös Siirtolapuutarha-sarjan kanssa, joita meiltä myös löytyy jo ennestään.


VIIKUNASALAATTI 
Jamien tapaan

salaatinlehtiä
bufalomozzarellaa
tuoreita viikunoita
parmankinkkua
saksanpähkinöitä
muutama basilikan lehti

kastike:
3rkl oliiviöljyä
1 rkl sitruunamehua
1/2 rkl hunajaa
pippuria 
suolaa
(loraus balsamicoa)


Tällä viikolla Joensuun Sokoksella vietetään Kodin viikkoa ja tavaratalossa on joka päivälle oma houkutteleva kampanjansa. Tulevana sunnuntaina esimerkiksi saat kaikista normaalihintaisista Marimekon tuotteista S-etukortilla -20% alennuksen. Hyvä tilaisuus siis kartuttaa omaa Marimekko-kokoelmaa! Lisätietoa Kodin viikosta  ja eri päivien kampanjoista löydät esimerkiksi Joensuun Sokoksen omalta Facebook-sivulta, täältä

Mutta nyt, niistä yhteisistä hetkistä pitämään kiinni ja esikoisen kanssa suunnistamaan! Oikein mukavaa maanantaita ja alkavaa viikkoa! Muistakaahan nipistää näitä hetkiä tekin omiin arjen pyörteisiinne!


*Basket-lautaset saatu

11.8.2017

MUSTIKKA-MASCARPONEPIIRAKKA


Virallinen mustikkapiirakkapäivä oli ja meni, mutta meillä ryhdistäydyttiin piirakkarintamalla vasta eilen, kun saimme ystävän poikineen kylään. Muistin joskus tehneeni raparperipiirasta, johon tuli valkosuklaata ja mascarponea ja ajattelin kokeilla samaa nyt mustikoilla. Reseptin löysin blogiarkistoista täältä ja muuta tuunausta resepti ei tarvinnutkaan kuin korvata raparperi mustikalla. Tämä on kyllä taas niin minunnäköiseni leivonnainen. Mihin vain voi laittaa mascarponea tai valkosuklaata, niin tartun kyllä tilaisuuteen!  Tästä tortusta ei ole kuin rippeet jäljellä jääkaapissa, enkä ole vieläkään varma, onko tämä parempaa vähän löysänä lämpimänä vai kiinteämpänä jääkaappiversiona. Täytyy siis varmaan maistella vielä se viimeinenkin pala!? Tosin hyvässä seurassahan se maistuisi kaikista parhaimmalle. Eilisen päiväkahviseurasta ja noista kauniista ruusuista kiitos siis ystävälle  <3.







MUSTIKKA-MASCARPONEPIIRAKKA
POHJA
n. 150g huoneenlämpöistä voita
1 dl tomusokeria
1 muna
2 dl vehnäjauhoa
1dl mantelijauhetta
1/2 vaniljatanko
Vatkaa voi ja tomusokeri, lisää muna ja keskenään sekoitetut jauhot sekä vaniljatangon siemenet.
Nosta taikina jääkaappiin täytteen tekemisen ajaksi. Itse käärin napakasti kelmuun.
TÄYTE 
100g valkosuklaata
250g mascarponea (laktoositon tuorejuusto käy varmasti myös..)
1 1/2 vaniljatankoa
1 muna
1 dl sokeria
1 tl vehnäjauhoa
Reilusti mustikoita!
Sulata valkosuklaa ja anna jäähtyä. Vatkaa sillä välin vaniljatankojen siemenet mascarponeen, lisää muna ja keskenään sekoitetut sokeri ja jauho. Vatkaa lopuksi jäähtynyt valkosuklaa täytteeseen.

Voitele pyöreä irtopohjavuoka tai korkea piirakkavuoka ja painele taikina sen pohjalle ja reunoille.
Kaada täyte pohjan päälle ja tasoita.
Ripottele mustikoita täytteen päälle reilusti, niin että pinta täyttyy ja painele kevyesti päältä.
Paista torttua n. 35-40 minuuttia 180 asteessa. Anna jäähtyä ja nauti.



///It's the loveliest time of the summer now when forest is covered with blue superfood and Finns go crazy picking bilberries. I got my first ten litres by doing nothing for my kind mother-in-law brought me a bucketful clean and tasty berries which I mainly put into the freezer for those cold winter mornings to mix in with porridge or smoothies. I left a bit for this bilberry-mascarpone pie which I earlier baked with rhubarb. This was a lot sweeter version though thanks to sweet berries. Anything with mascarpone or bilberries always works!

27.6.2017

TAIVAALLINEN SITRUUNAPIIRAS


Hiphei! Juhannus oli ja meni. Ja oikein ihanasti menikin, mökkeillessä ja ystävien kanssa rentoa laatuaikaa viettäessä. Kameran laturin ollessa teillä tietämättömillä, juhannusmatskut tallentuikin tällä kertaa instan puolelle ja Storiesin puolella olinkin pitkästä aikaa oikein viriilillä tuulella. Nyt ollaan taas takaisin kaupungissa ja arkiset lomapuuhat jatkuvat täällä samaa leppoista sykettä unohtamatta. 

Viime aikoina olen kaivannut pitkästä aikaa leipomista, aikaisemmin kun tuli leivottua paljon useamminkin. Vaikka omia linjoja onkin suotavaa jossain määrin suojella jokapäiväiseltä pullansyönniltä, niin olisi silti olla se marjapiirakan tai suklaamuffinsin tuoksuinen äiti useammin kuin nyt olen ollut. Siispä ajattelin korjata tilanteen ja juhannuksen pavlovan lisäksi kokeilin viime viikolla erästä potentiaalista sitruunatorttureseptiä. Ne jotka ovat seuranneet blogiani jo pidempään, muistavat ehkä sitruunahimotukseni ja aikaisemmatkin sitruunapiiraskokeiluni. Hiljaisesti olen metsästänyt sellaista täydellistä reseptiä, jolla saisi aikaan kloonin niistä kaikista makuhermoja hivelevistä pienistä sitruunatortuista, joita Briteissä kahvilassa usein valitsin. Usein kuitenkin lopputulos on ollut aina jollain lailla vääränlainen. Ja kuulkaas, tällä kertaa kävi ihmetys sentään niin, että Jamie Oliver nousi tässä leivontakokeilussani aivan ylivertaiseksi sitruunapiirasjumalaksi! Kuinka en ole aiemmin hoksannut etsiä reseptiä hänen käsialallaan?! Tietenkin hänellä sellainen on!



Kuvissa vilkkuu taas monta tämän hetken suosikkiani: viime postista tutut marmorilaatat, Marimekon Spalje-lautanen (joita on saatava kyllä lisää) sekä tämän hetken kauneimmat kesäkukkaset. Juhannussaunassa tehtiin meillä muuten myös sellaisia juhannustaikoja, että marmoripöydästä tehtiin oikein yhteinen päätös! Nyt kun ehtisi vielä ne jalatkin suunnittelemaan..



Tämä resepti oli niin onnistunut, että se on syytä kaivertaa kiveen. Tässä ei ole mitään, mitä pitäisi enää muuttaa ja vaikka piiras ei ihan puolessa tunnissa valmistukaan, se on silti helppo tehdä ja kaikkien noiden Jamien pikkujippojen väärtti. Vaahdotin piiraan lisukkeeksi marenkivaahtoa ja tuoreet pensasmustikat sopivat settiin myös kivasti. Tätä tehdään meillä hyvin pian uudelleen! Resepti löytyy englanniksi täältä, mutta raapustin teille siitä oman versioni myös suomeksi.

TAIVAALLINEN SITRUUNAPIIRAS

Pohja

120g huoneenlämpöistä voita
75g eli n. 1,25 dl tomusokeria
3 munankeltuaista (säästä valkuaiset marenkivaahtoa varten)
250g eli n. 3,8 dl vehnäjauhoja

Sekoita voi ja tomusokeri kulhossa tasaisen pehmeäksi vaikkapa ihan lusikalla voimakkaasti painellen. Lisää joukkoon kaksi keltuaisista ja lopulta jauhot vähitellen. Sekoittele taikinaa käsin, kunnes rakenne on sopivan tasaista. Lisää vielä kaksi teelusikallista vettä ja painele taikina kiinteäksi palloksi. Vaivaa taikinapalloa vielä parisen minuuttia kevyesti jauhotulla alustalla, kunnes taikina on pehmeää ja pysyy hyvin kasassa. Taputtele palloa tasaisemmaksi, kääri taikina kelmuun ja laita jääkaappiin jähmettymään tunniksi.

Jamie neuvoo kaulitsemaan taikinan 3mm paksuiseksi ja nostamaan piirakkavuoan päälle ylimääräiset reunoilta pois leikaten, mutta minä oikaisin tässä ja taputtelin taikinan vain huolellisesti tarpeeksi ohueksi piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Pistele pohja haarukalla ja laita vuoka pakastimeen n. 20 minuutiksi. Lämmitä uuni 180 C. Ota pohja pakkasesta.

Jamie neuvoo peittämään pohjan leivinpaperilla ja "leivontapavuilla" (Mikä ikinä niiden suomenkielinen vastine sitten onkaan :D!), mulla ei niitä ole ja peitin ainoastaan piirakan pohjan ympyrän muotoisella leivinpaperilla, mikä auttoi kummasti pohjan kuosissa pysymiseen.

Paista pohjaa uunissa n.20 minuuttia, ota leivinpaperi pois ja paista vielä 15-20 minuuttia. Jos reunat alkavat ruskistua liikaa, peitä foliolla. Tämäkin toimii hyvin!  Ota pohja vielä kerran pois uunista,  levitä jäljellä oleva munankeltuainen pohjan päälle ja paista vielä minuutti uunissa.

Tiputa uunin lämpötila 140 asteeseen. (Itse unohdin ja silti tuli hyvä..)

Sitruunatäyte

5 munaa
150g eli n. 1.75 dl sokeria
1 dl sitruunan mehua (n.3 sitruunaa)
2 tl sitruunan kuorta raastettuna
1.5 dl kuohukermaa

Vispaa minuutin ajan sekaisin munat, sokeri, sitruunan mehu ja kuori. Vispaa sekaan kerma ja sekoita kunnes massa on tasaista.

Kaada täyte pohjan päälle ja paista 30-35 minuuttia tai kunnes täyte on kiinteytynyt. Paistamisen jälkeen anna piiraan jäähtyä vielä 1-2 tuntia jääkaapissa.

Koristele tomusokerilla, tarjoa marenkivaahdon tai mascarponevaahdon kanssa. Ripottele päälle vähän sitruunan kuorta ja mustikoita koristeeksi.

Marenkivaahto

2 valkuaista
4 ruokalusikallista tomusokeria

Vatkaa valkuaiset ja sokeri kovaksi vaahdoksi.



So much text for one lemon tart! But I can describe it also only with one word: PERFECT! I finally found a recipe for a perfect and heavenly lemon tart. Of course, why I didn't realise it ever before that our food god Jamie Oliver has one! I'm going to write this in stone and live happily ever after. You will find the recipe in English here.

19.5.2017

KOLME KEVÄÄN KEVYTTÄ (+ YKSI JOKERI)



Perjantai on paras! Täällä ollaan kovaa vauhtia VR:n kyydissä matkalla kohti etelää. Ei hirveästi harmittanut jättää harmaata ja sateista Joensuuta taa, kun jo täällä puolivälissä matkaa ikkunasta kurkkii kesä. Vihertynyt maisema ja kaunis auringonpaiste. Helsinki, meillä on niin suuret odotukset tulevalle viikonlopulle! Ja jos säätiedotusta on yhtään uskominen, ei tarvitse todellakaan harmitella kotiinjätettyjä (toppa-)takkeja. 

Tässä junassa istuskellessa alkoi vatsaa kurnia ja tuli mieleen jakaa teille muutama vinkki tämän kevään suosikkisapuskoista. Ja vieläpä ihanan terveellisestä sellaisesta. Mitä nyt tuo yksi juustoinen pommi tuolla välissä tekee poikkeuksen. Se on kuitenkin erityisen mielenterveellinen, niin menee mainiosti joukon jatkona. Viime aikoina olen hullaantunut bataattiin ja se näkyykin parissa reseptissä. Seuraavaksi ajattelin kokeilla sitä myös makeaan leivontaan.


1. PAAHDETTU BATAATTILEIPÄ AVOKADOLLA JA UPPOMUNALLA


Paahda raaka bataattiviipale leivänpaahtimessa tarpeeksi monta kertaa niin, että paahtuu kypsäksi. Valmista uppomuna: kiehauta vedestä happi pois, lorauta joukkoon etikkaa (n. 0.7dl litraa kohti neuvoo Henri Alén) ja kippaa muna veteen pariksi minuutiksi. Eikä sen niin väliä, jos ei onnistu täydellisesti, hyvää tulee silti. Viipaloi paahdetun bataatin päälle avokadoa, purista sille vähän sitruunaa, lisää uppomuna ja päälle runsaasti pippuria. 


2. LÄMMIN VUOHENJUUSTOSALAATTI


Tämän lisukkeen reseptin taisin bongata aiemmin talvella ihan K-Ruoka -lehdestä. Olemme todenneet tämän herkulliseksi lisukkeeksi eri liharuuille. Tollainen pieni kulhollinen on riittänyt hyvin kahdelle hengelle. Halkaise kirsikkatomaatit, viipaloi vuohenjuusto ja valkosipuli. Laita ainekset vuokaan ja korista runsaalla timjamilla. Lorauta päälle vielä oliiviöljyä. Kypsytä uunissa 200 C 20 min. Lisää lopuksi suolaa ja pippuria.


3. POKEBOWL


Jos yhtään ruokatrendejä seuraa tämä Hawaijilta kotoisin oleva pokekulho tuskin enempää esittelyjä kaipaa, vaikka siitä monenlaista versiota näyttää liikkeellä olevankin. Tätä kovasti sushia muistuttavaa herkkua tapaa resepteissä kypsentömättömällä mutta myös kevyesti kypsennetyllä lohella. Itse olen tykästynyt jälkimmäiseen.

Tarvitset: lohifilettä, sushiriisiä, mangoa, avokadoa, kurkkua, kevätsipulia, inkivääriä, valkosipulia, soijakastiketta, seesamiöljyä sekä sriracha-kastiketta, seesaminsiemeniä

Valmista ensin marinadi lohelle:
1/2 tl raastettua inkivääriä, pari murskattua valkosipulin kynttä, 1/2dl soijaa, 1tl seesamiöljyä ja 1tl srirachaa.

Paloittele sitten lohi ja anna marinoitua pilkkomisen ja riisin keittämisen ajan. Keitä riittävästi sushiriisiä, pilko tuore mango ja avokado kuutioiksi, suikaloi kurkku ja hienonna kevätsipuli pieniksi renkaiksi. Paista marinoitu lohi kevyesti pannulla, niin että se jää sisältä vielä vähän raa'aksi. Ripottele lopuksi sen pintaan seesaminsiemeniä. Kokoa lopuksi ainekset kulhoon.


4. BATAATTIPIZZA


En löydä kyllin sanoja tämän ruokalöydön hehkuttamiseen. Eräässä kaveriporukassa minua on jo kehoitettu käymään raskaustestihyllyn kautta, sillä tätä nyt sattuu tekemään mieli heti aamusta ja illalla viimeisenä. Olen aivan hullaantunut bataattipitsaan! Kukkakaalipohjainen pitsa ei ollut koskaan menestys omalla kohdallani pohjan jäädessä aina ennemminkin kukkakaalisoseeksi. Bongasin tämän battaattisiivujen päälle kasatun pitsan ohjeen Virpi Mikkosen ylläpitämästä @Vanelja-instagramprofiilista. Superhelppo, sovellettava ja nopea.

Viipaloi bataattia pitkittäin juustöhöylällä ripottele päälle hieman juustoraastetta, fetaa tai pieniä mozzarellapaloja sitomaan siivuja yhteen. Esipaista uunissa 200C n. 5-10min. Laita päälle sen jälkeen melkeinpä mitä vain. Oma kevätsuosikkini on ollut sinne tänne vähän tomaattisosetta, pitkittäin pilkottua parsaa, pari siivua parman kinkkua, basilikaa ja mozzarellasiivuja. Sitten vielä uuniin ehkä noin 10 minuutiksi, jotta täytteet lämpenee ja pohja kypsyy täysin. Lisää valmiin pitsan päälle vielä tuoretta basilikaaa ja rucolaa, rouhi vähän mustapippuria ja jokerina ihan hintsu loraus chiliöljyä tuomaan potkua. 

Voi nam! Nyt onkin sitten jo niin kova nälkä, eikä ravintolavaunusta tietenkään saa bataattipitsaa!

Mitäs tykkäätte tälläisistä ruokajutuista raksan ja sisustelun väliin? Voisin hyvin tehdä tälläisiä juttuja silloin tällöin uudelleenkin, kun jemmaan on ehtinyt kertyä hyviä vinkkejä edelleen jaettavaksi. Ihan jokaisen ruuan erikseen postaamiseen ei ehkä oma motivaatio riitä, eikähän tämä ruokablogi olekaan.


/// My food favourites of the spring: 1. Sweet potato toast with avocado and poached egg // 2. Warm goat cheese salad with plum tomatoes, garlic and thyme // 3. Pokebowl //4. Sweet potato pizza 

SO YUMMY!




10.5.2017

MIELESSÄ NYT: BRUNSSI ÄIDILLE


Heippa siellä! Voisin helposti sortua tässä heti alkuun manaamaan tuota toukokuista säätilannetta ja lumisadetta, mutta toiveikkaana optimistina suuntaan katseen tästä äimistelystä tätä hetkeä tuonnemmaksi, äitienpäivään ja Pekka Poudan sanoin "jo vähän lämpimämpiin säihin".

Tämän viikon lopulla onkin siis jo äitien vuoro olla juhlan kesipisteenä ja ihanasta vappubrunssista minulle jäi vahva fiilis järjestää äitienpäiväruokailut tänä vuonna aiempien vuosien perinteestä poikkeavalla tavalla. Siispä sen sijaan, että vierailisimme omien vanhempieni luona, jossa äitini olisi pari päivää valmistellut juhlaruokaa, ajattelin kerrankin kutsua äidin valmiille brunssille meidän kotiimme.


Vappupäivän kattauksestamme saa jo hyviä vinkkejä onnistuneeseen brunssiin: vastapaistettuja croissantteja, suolaista piirakkaa, munia, juustoja, hedelmiä ja marjoja. Juomapuolena smoothiet ja mimosat sekä tottakai kaiken kukkuraksi jotain makeaa leivonnaista. Meidän vappubrunssipöydästämme näin jälkikäteen huomaan puuttuvan macaronsit, jotka brunssia varten oli hankittu :). Äitienpäiväpöytään kuuluu munkkien sijaan tietysti jonkin sortin kakku. Lapsuudessani isän oli aina tapana tuoda juhliin valmis käpykakku, mutta nyt perinteiden sijaan tekisi mieli tehdä jopa joku terveellisempi raakaversio.






Suolaiselle puolelle brunssipöytään sopisi hyvin myös jokin shaksukan tapainen paistos. Itse suolainen piirakka kannattaa brunssia varten valmistaa jo ennakkoon, jotta se ehtii kiinteytyä ja makuuntua ennen syömistä. Hedelmälautastenkin kokoamiseen saa varata tovin aikaa, joten avain onnistuneeseen ja hyväntuuliseen brunssiin on valmistelujen aloittaminen ajoissa. Vappuna totesimme myös letkeän reggaemusiikin olevan mitä mainioin rennon juhlamielen kohottaja, joten musiikkia unohtamatta kohti äitienpäivän aamua.


Tämä brunssikattaus maistui myös mainiosti perheen pikkuväelle ja brunssin idea toteutui kyllä täysin, kun vietimme pöydän ääressä aikaa todella pitkään jutustellen ja mutustellen. Ja taas tuli mieleen, miksei brunsseja tule järjestettyä tämän useammin?! Mikä ihana tapa kokoontua yhteen ystävien kanssa ja vieläpä päivänvalossa ennen kuin kenenkään silmä alkaa luppasta! Ajatuksesta viisastuneena meillä siis brunsseillaan heti tulevana sunnuntaina.

Millaisia suunnitelmia teillä on äitienpäivään? Viimehetken brunssi-ideoita saa myös laittaa kommenttiboksissa jakoon.


/// We had a lovely brunch on May Day at our friends and it reminded me how lush it would be to arrange this kind of get-togethers more often. This week we'll celebrate Mother's Day here in Finland and instead of annual tradition to visit my mom I decided to invite her to us for a brunch. I think I'll keep some of these May Day brunch ideas on my mind when preparing, like croissants, fruit plates, smoothies and cheese but add something like shakshuka and raw cake on the menu as well. Let's see. The older I get the more I enjoy this kind of menu planning. Just can't wait to get our new big kitchen for use!