Näytetään tekstit, joissa on tunniste kivat paikat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kivat paikat. Näytä kaikki tekstit

26.7.2017

MIKKELIIN MENIJÖILLE



Mikkelin Asuntomessut ovat pyörineet jo tovin, mutta vielä on kaksi ja puoli viikkoa messuaikaa jäljellä. Minulle ainainen ohiajokaupunki Mikkeli avautui messureissun aikaan ihan uudella tavalla ja vaikka messut aikanaan loppuukin, aion varmasti pysähtyä Mikkeliin muulloinkin. Ajattelin vinkata teillekin muutamia kivoja paikkoja, jotka toimivat Asuntomessujen virallisina oheiskohteina ja joissa on helppo piipahtaa messureissun yhteydessä tai vaikkapa muuten vaan ohikulkumatkalla. 

1. Kenkävero
Idyllinen miljöö vanhassa pappilassa aivan Mikkelin keskustan tuntumassa. Pappilaravintola ja rantapaviljonki tarjoavat ihania herkkuja ja pihapiirin rakennusten myymälöissä on laaja valikoima käsintehtyjä paikallisia ja kotimaisia designtuotteita. Navetan ylisillä sijaitsee mm. Pauliina Rundgren Handicraftsin oma verstasmyymälä. Kenkäverossa on myynnissä myös laaja valikoima vanhoista koulutauluista tunnetun Ebba Masalinin kasviaiheisia tuotteita. Kenkäveron pihalla kotkottavat kanat ja tilan puutarhassa voi ihastella muiden kasvikaunokaisten ohella sataa erilaista pionilajiketta. Rantapaviljongissa meille tarjottu kesäkeitto oli niin herkullista, että ihan pian intoudun itsekin kokkaamaan kesäkeittoa!







2. Mikkelipuisto
Mikkelipuisto sijaitsee Kenkäveron välittömässä läheisyydessä ja sinne on tehty lukuisia pihanäyttelykohteita, joista hakea inspiraatiota pihasuunnitteluun. Mikkelipuistossa toimii myös uunituore kahvilaravintola ja puutarhamyymälä. Ravintolan edustalla on leikkipuisto ja kaunis vesinäkymin varustettu nurmikenttä vaikkapa kesäisen piknikin viettoon. Myös suppailu- ja uintimahdollisuudet löytyy lähistöltä. Jos olisi ollut aikaa, olisin kävellyt pientä siltaa pitkin läheiseen saareen ja käynyt tsekkaa sen uimarannan. Tämän pidän erityisesti mielessä lasten kanssa matkatessa.



3. Kulttuuritalo Tempo
Tämä Asuntomessujen oheiskohde sijaitsee Mikkelin keskustassa, Naisvuoren rinteessä. Tempon perustamiseen liittyy mielenkiintoinen tarina rakennuksessa olleiden Paavo Tynellin valaisimien ympärille. Valaisimia ostamaan mennyt mies ostikin lopulta koko rakennuksen saadessaan sen itse valaisimia edullisemmin. Rakennusta on uusittu vanhaa kunnioittaen ja toki valaisimet ja esimerkiksi rakennuksesta löytyneet isot soittimet ovat edelleen pääroolissa Tempon sisustuksessa. Me pääsimme maistelemaan Tempon yläkerrassa sijaitsevan ravintola Lumon lounasmenun herkkuja ja nauttia samalla viihtyisisistä ravintolatiloista, joissa on esillä muuten Manuela Boscon värikästä taidetta.



Lisäksi suosittelen piipahtamaan Mikkelin torilla perinteisillä torikahveilla sekä kaupungin lukuisissa sisustusliikkeissä. Niistä tarkempaa listausta löytyy uusimmasta Dekolehdestä. Seuraavalla Mikkelin ohituksella pidän mielessäni myös 5-tien varrella sijaitsevan Tertin kartanon, joka on monenkin suun kertomana vierailunarvoinen kohde. Asuntomessualueella saimmekin maistaa Tertin kartanon oman tuotannon herkkuja. Kesäisin etenkin kotimaata matkatessa on kiva löytää vähän uniikempeja yöpymiskohteita ja yksi minulla olisi vielä vinkkivitosena takataskussa. Lukuisan kuvamateriaalin takia jätän tälle Mikkelivinkille vielä ihan ikioman palstatilan.

Joko kävit messuilla? Entä mitä muuta jäi mieleen Mikkelistä?

30.5.2017

IHANA LÖYLY







Reilun viikon takaisella Helsingin reissullamme aamupäivälenkkeilimme Kaivopuiston läpi sunnuntailounaalle Löylyyn. Eihän tätä paikkaa turhaan ollakaan hehkutettu! Meille sattui vielä upea kesäkeli terassilla istuskeluun. Burgerit ja lohisoppa maistuivat ja jos kotimatkalle ei olisi ollut pian jo kiire olisi täällä ollut ihana viettää päivää vaikka kuohujuomalasillisen äärellä. Helsinki on kyllä kesällä niin kiva kaupunki, joka puolella tapahtuu kaiken aikaa. Täytynee uusia kaupunkiloma taas kesemmällä.



/// "Löyly", wow, what an inspiring piece of architecture at the waterfront of Helsinki! Löyly means the steam rising from the sauna stove when throwing water on hot stones. Löyly is a public sauna and restaurant kind of a place where except the lovely view, interior and exterior, we enjoyed our Sunday lunch a fair week ago.

10.6.2016

AKUUTINLAISTA KUUMETTA


Viime päivinä on taas pikku reissu poltellut, haluaisin taas Lontooseen. Kaupungissa on sitä jotain ihanaa lumoa, ettei siitä kyllä helpolla tarpeekseen saa. Viime kerran Lontoon kuvat ovat tyystin postailematta ja nyt tässä Lontoo-kuumeessani niitä päädyin läpi käymään. Kuukausi sitten Lontoossa kukki kauniisti ja sääkin suosi. Pidemmittä puheitta tällä kertaa vain aikamoinen kuvapläjäys. Sen myötä ihanaa kesäkuista viikonloppua!


























/// London fever.





16.5.2016

THE CONRAN SHOP // LONDON


Moikkamoi maanantai ja kaikki muutkin siellä! Blogijuttuni eivät ole viime aikoina noudattaneet kovin loogista kronologista järjestystä ja olenkin sujuvasti pomppinut aikajanalle sinne tänne aina fiiliksen ja juttujen tekoon käytettävissä olevan ajan mukaan. Mutta kun itse toimittaa omaa juttuaan, on tässä lajissa melkein rajattommat yrittäjänvapaudet.

Viikon takaiselta Lontoon reissulta olisi vaikka mitä ihanaa jaettavaa, mutta päädyn tältäkin reissulta raportoimaan peruuttaen jo siitäkin syystä, etten karkottaisi kaikkia sisustusaiheiden vuoksi blogiani seuraavia kokonaan linjoilta. Sen enempää suunnittelematta viime aikoina kaikki muu lifestylehenkinen on ajanut sisustuksen ohi palstatilassa, vaikka pinnan alla suunnitellaankin sisustusta ehkä isommin kuin koskaan. 

Mutta sinne Lontooseen! Toisena päivänä seikkailin kaupungissa vielä puolisen päivää itsekseni ja päädyin puistokierrokselta Marylebonen kaupunginosaan ja sen rauhaisille kaduille. Olin ruksinut To Do -listalleni pari sisustuskauppaa Marylebone High Streetiltä, joista The Conran Shop oli ollut mielen päällä jo pidemmän aikaa. Kolme kerrosta kokonaisvaltaista sisustamista, asusteita, kirjoja, lahjoja ja ruokatuotteita. Oma kahvila ja samppanjabaari kattoterassilla. Liikkeessä oli kiellettyä kuvata kameralla, mutta puhelimella sain luvan napsia mielin määrin. Ehkäpä kuvat nähtyänne ymmärrätte, että tuli sitten lopulta vähän kiire bussiin, enkä ilman kantamuksia kotiin täältä selvinnyt.


















Jäin miettimään, minkähänlaisia ostopäätöksiä tälläisessä kaupassa tulisi tehtyä, jos ottaisi alkulämmöt sieltä samppanjabaarin kautta? En ehkä uskalla kokeilla seuraavallakaan kerralla.

Haluattekos nähdä, mitä meille kotiutui? Tuote vilahtaa näissäkin kuvissa. Melkein tekisi mieli arvuutella. Kerrottakoon nyt kuitenkin, että Eero Saarisen marmorinen Tulppaani-pöytä jäi harmikseni kauppaan.


/// The Conran Shop at the north end of Marylebone High Street in London was just amazing. I wonder what kind of purchases you might be able to do here if just first warming up in shop's own champagne bar on the roof terrace?