KESÄKUINEN VAELLUSRETRIITTI ALPEILLA

Syvä hiljaisuus. Yhdistää niin blogia kuin alkukesän vaelluspäiviä minulle niin rakkaissa maisemissa Sveitsin Alpeilla. Nämä kuvat ovat täällä odottaneet tätä hetkeä, kun tekee mieli pitkän blogihiljaisuuden jälkeen taas sanoa jotain. Kesäloma meni ja ennakkoajatuksistani täysin poiketen, tämä kesä oli koko blogitaipaleeni hiljaisin. Tänä kesänä teki selvästikin mieli elää aivan muissa sfääreissä. Nyt arjen karusellissa pian pari viikkoa pää pyörällä pyörittyäni tuli viimein sellainen innostunut tunne puhaltaa blogiin taas elämää ja tulla moikkaamaan teitä. Ja tässä aloittamisen vaikeudessa ajattelin matkakuvien toimivan taatusti. Aina ajankohtainen aihe, vaikka reissusta onkin jo kulunut vähän pidempi tovi.

Teen melkoisen sosiaalista työtä, joten vapaa-ajalla hakeudun monesti luonnonrauhaan lenkkeilemään. Metsän keskellä on niin hyvä. Sama pätee eteläwalesiläisiin rantoihin tai sveitsiläiseen vuoristoon. Harmi, että niihin maisemiin on vähän pidempi matka. Ihana hiljaisuus, jonka rikkoo korkeintaan salaperäiset suhinat varvikossa, aaltojen pauhu vasten rantakallioita, lampaankellon kilkatus tai murmelien kirkaisut kivisistä piiloistaan. Vuoristossa samoamisen voimauttavan vaikutuksen sain tuntea taas nahoissani, kun pääsin heti töiden loputtua alkukesästä vanhoihin kotimaisemiini Zermattiin reilun viikon mittaiselle vaelluslomalle. Matkan pääasiallinen syy löytyy entisen työpaikkani 20-vuotisjuhlista, mutta ovelasti virutin matkustusaikaa juhlien molemmin puolin niin, että ehdin rauhassa samoilla kaikki vanhat lempivaellusreittini läpi ja viettää myös aikaa vanhojen ystävien kanssa. Reissu sattui aivan täydelliseen saumaan superintensiivisen työvuoden päätteeksi ja oli mitä oivallisin karistamaan työasiat mielestä ja heittäytymään loman vietäväksi.

Tänä vuonna kesäkuun alku toimi loistavasti vaellusajankohtana, kun 1600 metrin korkeudessa sijaitseva Zermattin kylä jopa yli kolmen kilometrin korkeuteen ulottuvine vaellusreitteineen ei vielä pullistellut turisteista. Koska vaellus- ja kiipeilysesonki Matterhornin ympäristössä alkaa yleensä vasta kesä-heinäkuun vaihteessa, ei kävelypäivän aikana välttämättä kävellyt vastaan ainuttakaan ihmistä. Kylässä toki törmäsin sattumalta jopa yli kymmenen vuotta vanhoihin tuttuihin. Vaikka olenkin maailmaan melko ekstrovertisti orientoituva persoona, tarvitsen elämääni tälläisiä introverttiyden retriittejä, jolloin tilaisuus keskusteluun mahdollistuu korkeintaan sinua epäluuloisesti pälyilevien lampaiden kanssa. Yritän muistaa tämän mahdollisuuden myös ensi keväänä kesäloman kolkutellessa nurkan takana. Sitäpaitsi viikon vaellusloma näytti toimivan hyvänä ponnahduslautana koko kesän jatkuneelle ahkeralle liikkumiselle.

Yhä edelleen tuntuu ajoittain kovin epätodellista, että kuvien maisemat ovat joskus olleet kotini. Tänä vuonna olenkin ollut niin onnekas, kun olen saanut matkustaa sekä talviseen että kesäiseen Zermattiin. Talvisemman When in Zermatt -jutun voit lukea täältä.  Tähän juttuun kokosin sekalaiset maisemapalat useamman päivän kävelyreiteiltä, mutta muutamia kuvia säästin vielä omiin juttuihinsa, joiden kautta pääsette mm. kurkkaamaan yhdelle näissä maisemissa sijaitsevalle entiselle työpaikalleni. Jospa saisin jonkun teistäkin innostumaan reissusta Matterhorn-vuoren kuvankauniiseen ympäristöön. 

Nyt suuntaan katseen kohti viikonloppua ja kaikkea kivaa, mitä se tuokaan tullessaan! Muistan myös sen elokuisen metsän voimauttavan vaikutuksen näin ensimmäisen täyden työviikon jälkeen, muistathan sinäkin! Kiva, jos olet siellä vielä!

WHEN IN ZERMATT

Rakastan vuoria, Sveitsiä ylipäätään. Sveitsin jylhimmät alpit Wallisin kantonissa aivan Italian rajalla ovat minulle erityisen rakkaita. Iso osa minua edelleen, vaikka vuosia on ehtinyt välissä vieriäkin. Asuin nuorempana Sveitsissä yhteensä kolmen vuoden ajan, joista parisen vuotta täällä vuoristossa, aika extreme-paikoissakin. Tein välillä kolmeakin työtä samaan aikaan, kovimman sesongin aikaan viikkotolkulla ilman vapaapäiviä. Valutin cappuccinoja aamun varhaisella, keitin litratolkulla Glühweiniä iltapäivän afterskille ja sekoittelin coctaileja iltamyöhään jazzbaarissa elämästä nautiskelijoille. Nautin ihmisläheisestä käytännön työstä, josta maksettiin paremmin kuin Suomessa akateemisesti koulutetulle. Vapaapäivinä hiihdin Italian puolelle lounaalle. Nautin siitä tunteesta, kun tuntee olevansa toisaallakin aivan kotonaan. Kun tuntee paikallisen murteenkin kuin omat taskunsa.  Kun tuntee jokaikisen vuoren huipun nimeltä. Rakastan sitä rauhaa, joka vuorilla vallitsee. Tai sitä pienuuden tunnetta, jonka yli kahdenkymmenen nelitonnisen huipun ympäröimänä tuntee. Jäätiköllä vuoristotautisena sakeassa sumussa hiihtäessä ja railan reunalla U-käännöstä tehdessä elämän rajallisuuden tajuaa olevan aivan käsin kosketeltavissa. Vähän hullunrohkeuttakin tuli tuolla harrastettua. 

Maaliskuussa vietimme pitkästä, pitkästä aikaa mieheni kanssa reilun viikon Tobleronesta tutun Matterhornin juurella Zermattissa. Yhteisiä muistojakin ehdimme täällä tekemään, mentiinhän silloin kauan sitten kylässä kihloihinkin. Entinen kotikylä tuntui edelleen kodilta, tutut ihmiset ja vuorenhuiput valloittivat sydämen taas uudelleen. Ne, jotka tuntevat rakkauteni Sveitsiin, voivat ehkä aavistaa, kuinka onnellinen olin tuon viikon. Viikon irtiotto kotiympyröistä ja ero lapsista oli toki meille aivan uutta, mutta he pärjäsivät hienosti mummiloissa ja mekin saimme ajan kulumaan. Sattuihan meidän lomaviikoksi sattumalta vuoden paras puuteriviikko Zermattiin, joten eipä tarvinnut kahta kertaa miettiä, mitä päivät tehtäisiin. 360 kilometriä rinteitä Sveitsin puolella ja Italian puolen ynnä muut huomioiden viikko rinteessä ja sen ulkopuolella oli aivan liian nopeasti ohi.

Matterhorn oli yhtä hurmaava kuin aina. Eikö olekin käsittämätöntä, kuinka vuori voi olla noin veistoksellinen! Maailman kaunein. 

Tuollakin nuolen osoittamassa pisteessä olen kerran ollut töissä ja tuo sumuhiihto tapahtui juurikin tämän kuvan jäätikköä alas laskeutuessa. Siinä yläpuolella Sveitsin ja Italian rajalla oleva Dufourspitze 4634m.

Tuon Dom-vuoren (4545m)olen kerran huiputtanut. Se korkein Sveitsin rajojen sisäpuolella oleva huippu. Siihen aikaan otettiin vielä paperivalokuvia.

Reissusta on jo ehtinyt kulua aikaa ja näin kevään korvalla talvikuvien esiin kaivaminen tuntui vähän hassulta. Mutta halusin ehdottomasti jakaa Zermattin maisemia myös teille tänne blogiin. Instassa pääsittekin näihin käsiksi jo silloin reaaliajassa. Kuvia riittäisi vielä pariin toiseenkin juttuun ja koska vappuna kävin Finnairilla lento-ostoksilla, on tämä kohde ajankohtainen taas kesän korvalla ja lunta sekä hiihtokelejähän tuolla ylhäällä jäätiköllä riittää kesälläkin. Siksipä saatan fiilistellä talvikuvilla täällä vielä uudemmankin kerran toukokuun aikana. Tiedä vaikka saisin jonkun teistä innostumaan ja kokemaan Zermattin alppikylän taian joku kaunis päivä itsekin!

LEVIN LUMOA

Viikko talvilomaa alkaa kääntyä kohti loppuaan ja me palasimme illan suussa kotiin Lapin lomaltamme. Vietimme viikon Levillä lasten ja ystävien kanssa lasketellen ja suurella porukalla mökkielämää viettäen. Siitä olikin tovi vierähtänyt, kun niin pohjoisessa olin käynyt. Omassa lapsuudessani hiihtokeskukset kävivät jo turhankin tutuksi pujotteluharrastuksen ja isän hiihdonopettajatyön myötä ja muistan, kuinka tuota rinne-elämää elettiin kyllästymiseen saakka: arki-illat lähirinteissä ja viikonloput sekä lomat pohjoisen keskuksissa. Rukalla ja Ruotsin Lapissa olemme käyneet nyt aikuisenakin, mutta muuten Suomen Lappi on jäänyt vähälle huomiolle. Aurinkoinen mutta välillä hyytävänkin kylmä talviurheiluviikko oli mukavaa vaihtelua myös  etelän lomille, joita lasten kanssa näin talvisin olemme ennemminkin tehneet. Levi lumosi meidän perheen monin tavoin. Parasta lomassa oli:

KAUNIIT TUNTURIMAISEMAT..

Nämä lumimöhköiset puut ja valkoiset tunturien laet. Kaunis talvinen valo ja kimalteleva glitterlumi. Niin kaunista katseltavaa!

PERHEEN SAAVUTETTU HIIHTOUNELMA..

Lasten ollessa ihan pieniä, mietimme mieheni kanssa, kuinka ehkä sitten joskus pääsisimme koko perheen voimin rinteeseen. Ja nyt tämä sitten viimein on totta. Esikoinen on jo vanha konkari, mutta nyt meni varovainen kuopuksemmekin jo itsekseen metsäreiteille. Niin ylpeä olen tuosta pienestä sinnikkäästä kirpusta, joka voitti pelokkuutensa ja oppi nauttimaan laskun hurmasta. Erityismaininta menee Levin Etelärinteille. Pitkät, loivat rinteet ovat erinomaisia harjoitteluun.

KAVEREIDEN KANSSA..

Laskuseuraa riitti niin lapsille kuin meille aikuisillekin. Välillä oli vähän turhankin huimaa katseltavaa tämän kypäräjengin edesottamukset metsäreiteillä. Laskun riemua hekumoitiin kaakaokupposten ja herkkumunkkien äärellä lämmitellen. Tunturiravintola Tuikku ja Etelärinteiden Sivakka pitivät herkkuhuollosta hyvän huolen.

Kuva: Rapattutalo

MAAGISEN KAUNIIT AURINGONLASKUT JA  LAPIN LUONNON VÄRIPALETTI

Vaikka varpaat olivat laskupäivien päätteeksi jo päkiöitä myöten umpijäässä, nämä tunturista nähdyt auringonlaskut olivat pysäyttävän kauniita. Todellista Lapin lumoa. Ne pastelliin värjäytyvät taivaanrannat jäivät minulta tosin kokonaan kuvaamatta, mutta tulivat senkin edestä hetkissä nautituiksi. 

Tätä reissua tulemme varmasti muistelemaan vielä pitkään ja jos takapenkkiä on uskominen, niin ensi talven lomakohde on jo näin hyvissä ajoin päätetty. Reissukuvia on vielä pari kansiollista jemmassa, mutta säästän teidät tämän suuremmalta kuvatulvalta tässä yhteydessä. Ehkä vielä palataan Lapin maisemiin toisenkin postauksen edestä. 

Kuinkas siellä on kymppiviikkoa vietetty, lomalla vai arjen pyörteissä?

KESÄINEN HELSINKI

Viikonloppu oli niin ihana, olen edelleen siitä aivan fiiliksissä! Perjantaina juna-asemalla meidät vastaanotti miehen lisäksi kaunis kesäpäivä. Lämpö imarteli niin pitkän tauon jälkeen ihoa ja Espalla Marimekon muotinäytöstä ja Vesalan keikkaa seuratessa tunnelmaviisari näytti tämän kevään ennätyslukemia. Viikonvaihteen päivät kuluivat ystäviä tavaten, Kaivarin rantaa lenkkeillen, Eiran kortteleissa ihastellen ja kaupungilla vähän jo tulevia mööpeleitä fiilistellen. Lauantaina erään kuvien talon sisäpihalla parsaa ja muita kesäherkkuja grillaillen, aamuyöhön saakka satakielen laulantaa kuunnellen ja maailmaa parantaen. Uusien tuttavuuksien kohtaaminen inspiroi ja uuden pienen elämän alku liikuttaa aina. Rohkeimmat pulahtivat sunnuntaiauringossa myös mereen. Meille idän asukeille kevätkesän eksotiikkaa löytyi kimpullinen myös valkovuokkometsästä.

Ja mikä mainiointa, kesä seurasi meitä tänne itään ja viimein tänään näyttivät koivut näilläkin leveysasteilla hiirenkorviaan. Tästäkin viikosta on hyvää vauhtia kehkeytymässä erityinen. 

Hyvää tuulta sinunkin viikkoosi!

/// We had such great time in Helsinki last weekend that it still makes me smile.