KESÄKUINEN VAELLUSRETRIITTI ALPEILLA

Syvä hiljaisuus. Yhdistää niin blogia kuin alkukesän vaelluspäiviä minulle niin rakkaissa maisemissa Sveitsin Alpeilla. Nämä kuvat ovat täällä odottaneet tätä hetkeä, kun tekee mieli pitkän blogihiljaisuuden jälkeen taas sanoa jotain. Kesäloma meni ja ennakkoajatuksistani täysin poiketen, tämä kesä oli koko blogitaipaleeni hiljaisin. Tänä kesänä teki selvästikin mieli elää aivan muissa sfääreissä. Nyt arjen karusellissa pian pari viikkoa pää pyörällä pyörittyäni tuli viimein sellainen innostunut tunne puhaltaa blogiin taas elämää ja tulla moikkaamaan teitä. Ja tässä aloittamisen vaikeudessa ajattelin matkakuvien toimivan taatusti. Aina ajankohtainen aihe, vaikka reissusta onkin jo kulunut vähän pidempi tovi.

Teen melkoisen sosiaalista työtä, joten vapaa-ajalla hakeudun monesti luonnonrauhaan lenkkeilemään. Metsän keskellä on niin hyvä. Sama pätee eteläwalesiläisiin rantoihin tai sveitsiläiseen vuoristoon. Harmi, että niihin maisemiin on vähän pidempi matka. Ihana hiljaisuus, jonka rikkoo korkeintaan salaperäiset suhinat varvikossa, aaltojen pauhu vasten rantakallioita, lampaankellon kilkatus tai murmelien kirkaisut kivisistä piiloistaan. Vuoristossa samoamisen voimauttavan vaikutuksen sain tuntea taas nahoissani, kun pääsin heti töiden loputtua alkukesästä vanhoihin kotimaisemiini Zermattiin reilun viikon mittaiselle vaelluslomalle. Matkan pääasiallinen syy löytyy entisen työpaikkani 20-vuotisjuhlista, mutta ovelasti virutin matkustusaikaa juhlien molemmin puolin niin, että ehdin rauhassa samoilla kaikki vanhat lempivaellusreittini läpi ja viettää myös aikaa vanhojen ystävien kanssa. Reissu sattui aivan täydelliseen saumaan superintensiivisen työvuoden päätteeksi ja oli mitä oivallisin karistamaan työasiat mielestä ja heittäytymään loman vietäväksi.

Tänä vuonna kesäkuun alku toimi loistavasti vaellusajankohtana, kun 1600 metrin korkeudessa sijaitseva Zermattin kylä jopa yli kolmen kilometrin korkeuteen ulottuvine vaellusreitteineen ei vielä pullistellut turisteista. Koska vaellus- ja kiipeilysesonki Matterhornin ympäristössä alkaa yleensä vasta kesä-heinäkuun vaihteessa, ei kävelypäivän aikana välttämättä kävellyt vastaan ainuttakaan ihmistä. Kylässä toki törmäsin sattumalta jopa yli kymmenen vuotta vanhoihin tuttuihin. Vaikka olenkin maailmaan melko ekstrovertisti orientoituva persoona, tarvitsen elämääni tälläisiä introverttiyden retriittejä, jolloin tilaisuus keskusteluun mahdollistuu korkeintaan sinua epäluuloisesti pälyilevien lampaiden kanssa. Yritän muistaa tämän mahdollisuuden myös ensi keväänä kesäloman kolkutellessa nurkan takana. Sitäpaitsi viikon vaellusloma näytti toimivan hyvänä ponnahduslautana koko kesän jatkuneelle ahkeralle liikkumiselle.

Yhä edelleen tuntuu ajoittain kovin epätodellista, että kuvien maisemat ovat joskus olleet kotini. Tänä vuonna olenkin ollut niin onnekas, kun olen saanut matkustaa sekä talviseen että kesäiseen Zermattiin. Talvisemman When in Zermatt -jutun voit lukea täältä.  Tähän juttuun kokosin sekalaiset maisemapalat useamman päivän kävelyreiteiltä, mutta muutamia kuvia säästin vielä omiin juttuihinsa, joiden kautta pääsette mm. kurkkaamaan yhdelle näissä maisemissa sijaitsevalle entiselle työpaikalleni. Jospa saisin jonkun teistäkin innostumaan reissusta Matterhorn-vuoren kuvankauniiseen ympäristöön. 

Nyt suuntaan katseen kohti viikonloppua ja kaikkea kivaa, mitä se tuokaan tullessaan! Muistan myös sen elokuisen metsän voimauttavan vaikutuksen näin ensimmäisen täyden työviikon jälkeen, muistathan sinäkin! Kiva, jos olet siellä vielä!

SATUMAINEN PIKKUMÖKKI TUNTURISSA

Ken on nähnyt Joulutarina-elokuvan, tunnistanee varmasti näidenkin kuvien Jolupukin mökiksi ristityn hirsimökin. Levillä nimittäin sijaitsee tuota elokuvaa varten rakennettu pieni mökki, aivan rinteiden vieressä suksien saavutettavissa. Tästä elokuvan rekvisiitaksi rakennetusta idyllisestä mökistä ja sen vieressä sijaitsevasta pikkunavetasta on sittemmin tullut suosittu retkikohde Levitunturin puuttomalla laella. Me laskimme mökkiä ihastelemaan kahdelleen Rapatuntalon Mintun kanssa sillä välin, kun isommat lapset jäivät hiomaan lähistön metsäreittejä. Ja kun kaksi visuaalista kamerakaulaa saa itselleen tälläisen paikan ja hetken ilman kiireisempiä kanssakulkijoita syntyy aika monta kuvaa ja hiljaista huokailua. Siispä tässä teidän iloksi talvinen sohvamatka Joulutarinan maisemiin, olkaa hyvät! Joulupukkia ei paikalla näkynyt, mutta kuvista voit sen sijaan bongata pari hiihtopukuihin sonnustautunutta tonttua.

Tarkemmat koordinaatit tämän kuvauksellisen mökin sijainnista on Etelä- ja Länsirinteiden väliin jäävien rinteiden kupeessa, aivan gondolihissin yläaseman tuntumassa, rinteen 11.3 sivussa. Jollei kuitenkaan halua romuttaa Joulutarinan illuusiota Joulupukin tarinasta, kannattaa mökkiä suosiolla ihailla vain kauempaa ulkopuolelta. Mökin sisään astuessa polkaisee nimittäin helposti tyhjää niin jalka kuin joulusatuihin uskova sydänkin ja lattian puuttuessa ymmärtää viimeistään tuon tarinan olevan vain tarinaa. Mökin sisäpuolelta kuvatut kohtaukset on nimittäin kuvattu aivan muissa lavastuksissa.

Näiden Lappi-tunnelmien siivittämänä toivottelen teille ihanaa perjantai-iltaa ja alkavaa viikonloppua! Meillä se jatkuu vähintään yhtä satumaisissa maisemissa. Mutta missä, siitä lisää myöhemmin blogissa ja reaaliaikaisemmin Instagramin puolella. Pienen varjon uuteen seikkailuun tuo tämä tauti, joka ei vieläkään täysin nujerrettu ole, mutta eilen saatu lääkekuuri onneksi kovasti sen eteen töitä tekee. Kuullaan taas, seuraavan kerran siis aivan toisaalta!

LEVIN LUMOA

Viikko talvilomaa alkaa kääntyä kohti loppuaan ja me palasimme illan suussa kotiin Lapin lomaltamme. Vietimme viikon Levillä lasten ja ystävien kanssa lasketellen ja suurella porukalla mökkielämää viettäen. Siitä olikin tovi vierähtänyt, kun niin pohjoisessa olin käynyt. Omassa lapsuudessani hiihtokeskukset kävivät jo turhankin tutuksi pujotteluharrastuksen ja isän hiihdonopettajatyön myötä ja muistan, kuinka tuota rinne-elämää elettiin kyllästymiseen saakka: arki-illat lähirinteissä ja viikonloput sekä lomat pohjoisen keskuksissa. Rukalla ja Ruotsin Lapissa olemme käyneet nyt aikuisenakin, mutta muuten Suomen Lappi on jäänyt vähälle huomiolle. Aurinkoinen mutta välillä hyytävänkin kylmä talviurheiluviikko oli mukavaa vaihtelua myös  etelän lomille, joita lasten kanssa näin talvisin olemme ennemminkin tehneet. Levi lumosi meidän perheen monin tavoin. Parasta lomassa oli:

KAUNIIT TUNTURIMAISEMAT..

Nämä lumimöhköiset puut ja valkoiset tunturien laet. Kaunis talvinen valo ja kimalteleva glitterlumi. Niin kaunista katseltavaa!

PERHEEN SAAVUTETTU HIIHTOUNELMA..

Lasten ollessa ihan pieniä, mietimme mieheni kanssa, kuinka ehkä sitten joskus pääsisimme koko perheen voimin rinteeseen. Ja nyt tämä sitten viimein on totta. Esikoinen on jo vanha konkari, mutta nyt meni varovainen kuopuksemmekin jo itsekseen metsäreiteille. Niin ylpeä olen tuosta pienestä sinnikkäästä kirpusta, joka voitti pelokkuutensa ja oppi nauttimaan laskun hurmasta. Erityismaininta menee Levin Etelärinteille. Pitkät, loivat rinteet ovat erinomaisia harjoitteluun.

KAVEREIDEN KANSSA..

Laskuseuraa riitti niin lapsille kuin meille aikuisillekin. Välillä oli vähän turhankin huimaa katseltavaa tämän kypäräjengin edesottamukset metsäreiteillä. Laskun riemua hekumoitiin kaakaokupposten ja herkkumunkkien äärellä lämmitellen. Tunturiravintola Tuikku ja Etelärinteiden Sivakka pitivät herkkuhuollosta hyvän huolen.

Kuva: Rapattutalo

MAAGISEN KAUNIIT AURINGONLASKUT JA  LAPIN LUONNON VÄRIPALETTI

Vaikka varpaat olivat laskupäivien päätteeksi jo päkiöitä myöten umpijäässä, nämä tunturista nähdyt auringonlaskut olivat pysäyttävän kauniita. Todellista Lapin lumoa. Ne pastelliin värjäytyvät taivaanrannat jäivät minulta tosin kokonaan kuvaamatta, mutta tulivat senkin edestä hetkissä nautituiksi. 

Tätä reissua tulemme varmasti muistelemaan vielä pitkään ja jos takapenkkiä on uskominen, niin ensi talven lomakohde on jo näin hyvissä ajoin päätetty. Reissukuvia on vielä pari kansiollista jemmassa, mutta säästän teidät tämän suuremmalta kuvatulvalta tässä yhteydessä. Ehkä vielä palataan Lapin maisemiin toisenkin postauksen edestä. 

Kuinkas siellä on kymppiviikkoa vietetty, lomalla vai arjen pyörteissä?

LASTENJUHLAT LUONNOSSA

Edellisessä postauksessa kerroinkin jo tämänvuotisten tyttöjen synttärijuhlien teeman kiinnittyneen metsään. Esikoiseni rakastaa luontoa yli kaiken ja vaipuu siellä aivan omiin maailmoihinsa, hänelle juhlapaikan valitseminen paikallisen kalastuskunnan kodalla oli ilouutinen. Kuopuskin kyllä tykkää retkeilystä, vaikka juhlia edeltävänä päivänä manasikin metsäjuhlat typeriksi, kun  ei kuulemma jaksaisi kävellä edes perille saakka. Pienet kuurupiilot metsän kätköissä muuttivat mielen kyllä nopeaan ja hoohetkellä metsässä oli suorastaan mukavaa.

Metsäteeman ympärille olisi voinut keksiä monenlaista aktiviteettia. Me kuitenkin totesimme, että lapsilla aika kuluisi varmasti suurimmaksi osaksi vapaissa leikeissä luonnossa. Jokainen synttärivieras askarteli itselleen sulkapäähineen, jotta erottuisivat metsässä paremmin ja olivatkin niissä melko suloinen näky hippa-, piilos- ja vakoiluleikeissään. Ainut ulos järjestetty ohjelmanumero oli pääsiäismunasuunnistus. Piirsin alueesta kartan ja piilotin kymmenen värikästä munankuvaa rasteille, joille lasten piti kartan avulla suunnistaa. Myös pienempien lasten oli helppo kirjata kartan toiselle puolelle painettujen munankuvien kohdalle rasti ruutuun, minkä munan milloinkin olivat löytäneet. Tohkeissaan tyypit rasteja etsivät, olivatpa sitten kolme tai kymmenen ja saivat munat löydettyään palkinnoksi pääsiäispupun jättämät herkkupussit. Ei tuntunut näitä juhlijoita myöskään haittaavan, että intiaanit, metsän eläimet ja pääsiäispuput oli sekoiteltu sulavasti samaan kolmetuntiseen konseptiin.

Tarjoiluiksi näissä kemuissa tuntui hyvin riittävän nuotiomakkarat, itsetehdyt sämpylät täytteineen sekä kinderpiirakka. Vähän sipsejä, keksejä ja pillimehut. Kaikki kuitenkin piti kantaa jäisen kävelymatkan päästä autopaikalta, joten mitään ajalla ja vaivalla koristeltuja kakkuja ei tullut mieleenkään juhliin tehdä.

Paras kiitos näiden juhlien järjestelystä oli lasten punaiset posket ja hymyilevät huulet. Epäilen, ettei kenelläkään ollut vaikeuksia saada illalla unta! Luonnossa järjestettyihin juhliin liittyy aina riski huonosta säästä, mutta itse tulin kuitenkin siihen tulokseen, että lapsilla todennäköisesti on hauskaa vaikka sitten vesisateessa. Ehkä sää koituu ennemmin esteeksi meillä aikuisilla. Meillä oli käytössä katettu kota, joten sinne olisi huonoa säätä päässyt joka tapauksessa suojaan. Mutta eipä tuntunut edes hyytävän kylmä tuuli näitä sulkapäitä haittaavan. 

Suosittelen lämpimästi Joensuun Kuhasalossa Kukkosensaaressa sijaitsevan Kalmonkatiska-kalamajan vuokraamista kaikille luontojuhlia suunnitteleville. Kolmen tunnin varaus kustansi vaatimattomat 30 euroa ja paikanpäällä oli valmiina niin polttopuut, kahvipannut sekä huussi. Kalamaja kuuluu Joensuun kalastuskunnalle ja heidän verkkosivuiltaan löytyy selkeät varausohjeet, jos joku ottaa ideasta kiinni.  

Tämä pääsiäinen meni meillä siis enimmäkseen synttäritunnelmissa, mutta ehdittiin me myös mökkisaunan löylyihin ja anopin paistipadoille, ystäviä tapaamaan sekä raksalle siivoamaan paikat kuntoon tulevaa viikkoa varten. Ja eihän tälle juhlaputkelle nyt näy loppua, sillä tällä viikolla pidetään vielä pienimuotoiset kakkukestit kuopuksen syntymäpäivän kunniaksi ja viikonlopuksi vaihdetaankin sitten maisemaa muutama tunti etelän suuntaan ja vietetään viikonloppua vaihteeksi aikuisseurassa. Kevät ja kaikki kivat jutut!