RUOKAINSPIRAATIOTA SYKSYYN

Ruokakirjojen selailua olen nostattanut blogissa ennenkin. Ne ovat käytössäni useimmiten niillä hetkillä, kun ruokaa on mahdollisuus laittaa pitkän kaavan mukaan hoppuilematta. Myönnän myös omistavani muutaman kirjan, joista en ole koskaan vielä kokeillut yhtään reseptiä. Ruokahaaveilu ja kauniiden ruokakuvien katselu on toisinaan lähes rinnastettavissa hyvän ruuan syömiseen. Todellisena heräteostoksena menin kesän alussa lentokentän lähtöportille kiirehtiessäni tilaamaan ensimmäistä kertaa myös ruokalehden, jonka tilausjakson alku sijoittui kivasti juuri syksyyn ja töiden alkuun. Arjen pyörteissä kun ne ruokaideat tahtovat olla minulla aika vähissä. Ensimmäisenä tuosta lehdestä valmistukseen päätyi tummien marjojen sävyttämä parmankinkkupizza, johon sovelsin tosin ystävän suosittelemaa gluteenitonta pohjaa. Karhunvatukat, mustikat ja parmankinkku parmesanin ja yrttiöljyn parina - oli muuten niin hyvä kombo.

Tänään on viikosta se hetki, kun ehtisin ajatuksen kanssa kokkaillakin, ehkä alustettuna ulkoilmaelämällä sään ollessa taas niin kuvankaunis. Takana on aika intensiivinen työviikko ja päälle vielä suunnistusleiri- ja kilpailusettiä oman ja muiden junioreiden kanssa. Eilen illalla livistin tosin leiriltä kotiin yöksi, kun viime viikonloppukin vierähti suurilta osin samaisissa puuhissa toisella puolen Suomea. Kesäloman joutilaisuus on vain kaunis muisto jossakin lähimenneisyydessä ja syksyn arki-illat ja viikonloput ovat täyttyneet lasten harrastuksista, vanhempainilloista, kisareissuista ja omistakin kivoista menoista. Siksi ajatus vapaapäivästä ihan vaan kotona tuntuu taas saaneen erityisen kultaisen reunuksen.

Suloista sunnuntaita myös sinulle!

KESÄKUINEN VAELLUSRETRIITTI ALPEILLA

Syvä hiljaisuus. Yhdistää niin blogia kuin alkukesän vaelluspäiviä minulle niin rakkaissa maisemissa Sveitsin Alpeilla. Nämä kuvat ovat täällä odottaneet tätä hetkeä, kun tekee mieli pitkän blogihiljaisuuden jälkeen taas sanoa jotain. Kesäloma meni ja ennakkoajatuksistani täysin poiketen, tämä kesä oli koko blogitaipaleeni hiljaisin. Tänä kesänä teki selvästikin mieli elää aivan muissa sfääreissä. Nyt arjen karusellissa pian pari viikkoa pää pyörällä pyörittyäni tuli viimein sellainen innostunut tunne puhaltaa blogiin taas elämää ja tulla moikkaamaan teitä. Ja tässä aloittamisen vaikeudessa ajattelin matkakuvien toimivan taatusti. Aina ajankohtainen aihe, vaikka reissusta onkin jo kulunut vähän pidempi tovi.

Teen melkoisen sosiaalista työtä, joten vapaa-ajalla hakeudun monesti luonnonrauhaan lenkkeilemään. Metsän keskellä on niin hyvä. Sama pätee eteläwalesiläisiin rantoihin tai sveitsiläiseen vuoristoon. Harmi, että niihin maisemiin on vähän pidempi matka. Ihana hiljaisuus, jonka rikkoo korkeintaan salaperäiset suhinat varvikossa, aaltojen pauhu vasten rantakallioita, lampaankellon kilkatus tai murmelien kirkaisut kivisistä piiloistaan. Vuoristossa samoamisen voimauttavan vaikutuksen sain tuntea taas nahoissani, kun pääsin heti töiden loputtua alkukesästä vanhoihin kotimaisemiini Zermattiin reilun viikon mittaiselle vaelluslomalle. Matkan pääasiallinen syy löytyy entisen työpaikkani 20-vuotisjuhlista, mutta ovelasti virutin matkustusaikaa juhlien molemmin puolin niin, että ehdin rauhassa samoilla kaikki vanhat lempivaellusreittini läpi ja viettää myös aikaa vanhojen ystävien kanssa. Reissu sattui aivan täydelliseen saumaan superintensiivisen työvuoden päätteeksi ja oli mitä oivallisin karistamaan työasiat mielestä ja heittäytymään loman vietäväksi.

Tänä vuonna kesäkuun alku toimi loistavasti vaellusajankohtana, kun 1600 metrin korkeudessa sijaitseva Zermattin kylä jopa yli kolmen kilometrin korkeuteen ulottuvine vaellusreitteineen ei vielä pullistellut turisteista. Koska vaellus- ja kiipeilysesonki Matterhornin ympäristössä alkaa yleensä vasta kesä-heinäkuun vaihteessa, ei kävelypäivän aikana välttämättä kävellyt vastaan ainuttakaan ihmistä. Kylässä toki törmäsin sattumalta jopa yli kymmenen vuotta vanhoihin tuttuihin. Vaikka olenkin maailmaan melko ekstrovertisti orientoituva persoona, tarvitsen elämääni tälläisiä introverttiyden retriittejä, jolloin tilaisuus keskusteluun mahdollistuu korkeintaan sinua epäluuloisesti pälyilevien lampaiden kanssa. Yritän muistaa tämän mahdollisuuden myös ensi keväänä kesäloman kolkutellessa nurkan takana. Sitäpaitsi viikon vaellusloma näytti toimivan hyvänä ponnahduslautana koko kesän jatkuneelle ahkeralle liikkumiselle.

Yhä edelleen tuntuu ajoittain kovin epätodellista, että kuvien maisemat ovat joskus olleet kotini. Tänä vuonna olenkin ollut niin onnekas, kun olen saanut matkustaa sekä talviseen että kesäiseen Zermattiin. Talvisemman When in Zermatt -jutun voit lukea täältä.  Tähän juttuun kokosin sekalaiset maisemapalat useamman päivän kävelyreiteiltä, mutta muutamia kuvia säästin vielä omiin juttuihinsa, joiden kautta pääsette mm. kurkkaamaan yhdelle näissä maisemissa sijaitsevalle entiselle työpaikalleni. Jospa saisin jonkun teistäkin innostumaan reissusta Matterhorn-vuoren kuvankauniiseen ympäristöön. 

Nyt suuntaan katseen kohti viikonloppua ja kaikkea kivaa, mitä se tuokaan tullessaan! Muistan myös sen elokuisen metsän voimauttavan vaikutuksen näin ensimmäisen täyden työviikon jälkeen, muistathan sinäkin! Kiva, jos olet siellä vielä!

JUHANNUSJUTTUJA

Juhannuksen vietosta on vähitellen palattu takaisin kotiin ja loma-arkeen. Vietimme viikonvaihdetta mökillä Pielisen rannalla. Kassien ja auton pakkaaminen juhannusta varten kieltämättä tympi, juurihan olin saanut Sveitsin reissun tavarat vasta takaisin paikoilleen. Mutta kylläpä pakkausrevohka kannatti kuitenkin, sillä eipä ole mökillä saavutetun rentouden voittanutta. Ensimmäinen vuorokausi mökillä menee tosin usein meillä kaikilla vähän olemisen syvintä olemusta etsiessä, mutta toisena päivänä on jo täydellinen rento mökkifiilis kaikilla pinnassa ja ajan täyttää hyväntuulinen pieni puuhastelu tai ihan vain olemisen opettelu. Tänä juhannuksena sääkin vain parani juhannuspäivään ja meillä aika kului sup- ja surffilaudoilla vedetessä touhuillen, saunoen, ruokaa laittaen, elokuvia katsellen, korttia pelaten ja lukien. Lähdön hetkellä olisi tietenkin tehnyt mieli jäädä vielä yhdeksi yöksi.

Viikonlopun ruokalistaan mahtui kaikkea lohesta kanaan ja kanasta pulled beefiin, perinteisiä täytettyjä pekoniin käärittyjä herkkusieniä sekä vähän perinteistä poikkeavampaa perunasalaattia tahinikastikkeineen. Juhlajuomana Sveitsin tuliaisroset. Kesäisin innostun tekemään joko lohen höysteeksi tai vaalean leivän päälle Gauharin tyttöjen instasta alunperin löydettyä sitruuna-fetatahnaa. Tästä löydöstä kiitos kuuluu itse asiassa ystävälleni, joka reseptin aikoinaan meille vinkkasi. Nyt tuota reseptiä ei alkuperäisen kuvan yhteydestä enää löydä ja olenkin sen Gauharin tytöiltä erikseen itselleni pyytänyt. Tänä juhannuksena tein tahnan kaveriksi tortillaletuista pieniä kolmioita, sivelin oliiviöljyllä, sirottelin päälle pippuria ja suolaa ja kuumensin uunissa rapsakoiksi.  Hyvä kiertoon ja tässä teillekin resepti:

Feta-sitruunatahna

paketti Patros-fetaa
sitruunan tai kahden mehu ja raastettu kuori (riippuen sitruunoiden koosta ja kuinka sitruunaisesta tykkää)
valkosipulin kynsi
pari ruokalusikallista oliiviöljyä
mustapippuria

Sekoita ainekset sauvasekoittimella tasaiseksi tahnaksi.

Kaikenlaiset makuvedet ovat myös omia suosikkejani, yksinkertaisimmillaan vesikannusta löytyy niin ikään sitruksia, mutta myös muita vihanneksia, hedelmiä tai marjoja. Yrttejä erityisesti näin kesäisin. Sitruunaa löytyi juhannusmenun jälkiruuastakin, sillä perinteisten kesäisten mansikkapavlovien mausteeksi kokeilin lemon curdia itse tehtynä. Kehotan kokeilemaan, niin ihanaa ja makuhermoja hivelevää! Reseptin on meidän iloksi tehtaillut Musta ovi -blogin Marja. Marjan sitruunanraikas juttu resepteineen löytyy tämän linkin takaa.

Mökillähän jo huussireissu on ohjelmanumero itsessään, järvenpinnan ja taivaankannen tuijottelu sille yhtään häviämättä! Juhannuspäivänä en meinannut malttaa nukkumaan lainkaan, kun ensin suppilaudalta käsin keskellä järveä sain todistaa mieletöntä keskiyön aurinkoa ja myöhemmin mökkirannasta käsin ihmetellä laskevan auringon värinäytöstä taivaanrannassa. Saipa tuo kaunis näky minut pariin kertaan yölliselle pulahdukselle järveenkin, vaikka vesi oli kyllä aivan jäätävän kylmää. Neljänneksi viimeinen kuva on otettu jo lähempänä puoli kolmea yöllä, kun maisema alkoi vähitellen valaistumaan. Silloin oli jo pakko luovuttaa ja antaa unelle periksi. Mökki, me tullaan pian taas!

SATUMAINEN PIKKUMÖKKI TUNTURISSA

Ken on nähnyt Joulutarina-elokuvan, tunnistanee varmasti näidenkin kuvien Jolupukin mökiksi ristityn hirsimökin. Levillä nimittäin sijaitsee tuota elokuvaa varten rakennettu pieni mökki, aivan rinteiden vieressä suksien saavutettavissa. Tästä elokuvan rekvisiitaksi rakennetusta idyllisestä mökistä ja sen vieressä sijaitsevasta pikkunavetasta on sittemmin tullut suosittu retkikohde Levitunturin puuttomalla laella. Me laskimme mökkiä ihastelemaan kahdelleen Rapatuntalon Mintun kanssa sillä välin, kun isommat lapset jäivät hiomaan lähistön metsäreittejä. Ja kun kaksi visuaalista kamerakaulaa saa itselleen tälläisen paikan ja hetken ilman kiireisempiä kanssakulkijoita syntyy aika monta kuvaa ja hiljaista huokailua. Siispä tässä teidän iloksi talvinen sohvamatka Joulutarinan maisemiin, olkaa hyvät! Joulupukkia ei paikalla näkynyt, mutta kuvista voit sen sijaan bongata pari hiihtopukuihin sonnustautunutta tonttua.

Tarkemmat koordinaatit tämän kuvauksellisen mökin sijainnista on Etelä- ja Länsirinteiden väliin jäävien rinteiden kupeessa, aivan gondolihissin yläaseman tuntumassa, rinteen 11.3 sivussa. Jollei kuitenkaan halua romuttaa Joulutarinan illuusiota Joulupukin tarinasta, kannattaa mökkiä suosiolla ihailla vain kauempaa ulkopuolelta. Mökin sisään astuessa polkaisee nimittäin helposti tyhjää niin jalka kuin joulusatuihin uskova sydänkin ja lattian puuttuessa ymmärtää viimeistään tuon tarinan olevan vain tarinaa. Mökin sisäpuolelta kuvatut kohtaukset on nimittäin kuvattu aivan muissa lavastuksissa.

Näiden Lappi-tunnelmien siivittämänä toivottelen teille ihanaa perjantai-iltaa ja alkavaa viikonloppua! Meillä se jatkuu vähintään yhtä satumaisissa maisemissa. Mutta missä, siitä lisää myöhemmin blogissa ja reaaliaikaisemmin Instagramin puolella. Pienen varjon uuteen seikkailuun tuo tämä tauti, joka ei vieläkään täysin nujerrettu ole, mutta eilen saatu lääkekuuri onneksi kovasti sen eteen töitä tekee. Kuullaan taas, seuraavan kerran siis aivan toisaalta!

LEVIN LUMOA

Viikko talvilomaa alkaa kääntyä kohti loppuaan ja me palasimme illan suussa kotiin Lapin lomaltamme. Vietimme viikon Levillä lasten ja ystävien kanssa lasketellen ja suurella porukalla mökkielämää viettäen. Siitä olikin tovi vierähtänyt, kun niin pohjoisessa olin käynyt. Omassa lapsuudessani hiihtokeskukset kävivät jo turhankin tutuksi pujotteluharrastuksen ja isän hiihdonopettajatyön myötä ja muistan, kuinka tuota rinne-elämää elettiin kyllästymiseen saakka: arki-illat lähirinteissä ja viikonloput sekä lomat pohjoisen keskuksissa. Rukalla ja Ruotsin Lapissa olemme käyneet nyt aikuisenakin, mutta muuten Suomen Lappi on jäänyt vähälle huomiolle. Aurinkoinen mutta välillä hyytävänkin kylmä talviurheiluviikko oli mukavaa vaihtelua myös  etelän lomille, joita lasten kanssa näin talvisin olemme ennemminkin tehneet. Levi lumosi meidän perheen monin tavoin. Parasta lomassa oli:

KAUNIIT TUNTURIMAISEMAT..

Nämä lumimöhköiset puut ja valkoiset tunturien laet. Kaunis talvinen valo ja kimalteleva glitterlumi. Niin kaunista katseltavaa!

PERHEEN SAAVUTETTU HIIHTOUNELMA..

Lasten ollessa ihan pieniä, mietimme mieheni kanssa, kuinka ehkä sitten joskus pääsisimme koko perheen voimin rinteeseen. Ja nyt tämä sitten viimein on totta. Esikoinen on jo vanha konkari, mutta nyt meni varovainen kuopuksemmekin jo itsekseen metsäreiteille. Niin ylpeä olen tuosta pienestä sinnikkäästä kirpusta, joka voitti pelokkuutensa ja oppi nauttimaan laskun hurmasta. Erityismaininta menee Levin Etelärinteille. Pitkät, loivat rinteet ovat erinomaisia harjoitteluun.

KAVEREIDEN KANSSA..

Laskuseuraa riitti niin lapsille kuin meille aikuisillekin. Välillä oli vähän turhankin huimaa katseltavaa tämän kypäräjengin edesottamukset metsäreiteillä. Laskun riemua hekumoitiin kaakaokupposten ja herkkumunkkien äärellä lämmitellen. Tunturiravintola Tuikku ja Etelärinteiden Sivakka pitivät herkkuhuollosta hyvän huolen.

Kuva: Rapattutalo

MAAGISEN KAUNIIT AURINGONLASKUT JA  LAPIN LUONNON VÄRIPALETTI

Vaikka varpaat olivat laskupäivien päätteeksi jo päkiöitä myöten umpijäässä, nämä tunturista nähdyt auringonlaskut olivat pysäyttävän kauniita. Todellista Lapin lumoa. Ne pastelliin värjäytyvät taivaanrannat jäivät minulta tosin kokonaan kuvaamatta, mutta tulivat senkin edestä hetkissä nautituiksi. 

Tätä reissua tulemme varmasti muistelemaan vielä pitkään ja jos takapenkkiä on uskominen, niin ensi talven lomakohde on jo näin hyvissä ajoin päätetty. Reissukuvia on vielä pari kansiollista jemmassa, mutta säästän teidät tämän suuremmalta kuvatulvalta tässä yhteydessä. Ehkä vielä palataan Lapin maisemiin toisenkin postauksen edestä. 

Kuinkas siellä on kymppiviikkoa vietetty, lomalla vai arjen pyörteissä?