27.8.2017

SISÄÄNKÄYNNIN LAATTAPOHDINTAA JA VÄHÄN VIHREÄÄKIN


Sinne meni, viikonloppu! Ja kylläpäs se tuntui pitkältä tällä kertaa. Saimme perjantaina harvinaisia vieraita Walesistä ja arkinen aherrus unohtui tehokkaasti sen myötä mielestä. Oli niin ihana vaihtaa kuulumisia pitkästä aikaa kasvotusten ja nähdä, kuinka lapsilla jatkui leikki siitä, mihin se puoli vuotta sitten Cardiffissa jäi. Nyt sitten onkin mahdoton ikävä Cardiffiin ja ihan koskee ajatellakin, että seuraavaan visiittiimme siellä on vielä tovi aikaa. Tänään olemmekin sitten viettäneet rauhallista kotisunnuntaita ja hoitaneet kotihommia sille mallille, että huomenna on hyvä startata taas uuteen viikkoon. 


Ulkorappusten laatoitus on yksi tämän syksyn hommista ja meidän rakentaja on luvannut hoitaa vielä työn, kunhan saadaan itse ensin laatta päätettyä ja tilattua. Sain ensimmäiset laattanäytteet Viinikan tähdestä ja tässä on kyseessä viktoriaaninen laatta harmaa-valko-mustalla kuviolla. Kuvio on kuin suoraan Cardiffin tai Lontoon sisäänkäynneiltä, joista alunperinkin inspiraation omaan sisäänkäyntiimme sain. Tämä laatta on keraaminen ja olisi siis huoleton ja kestävä ulkokäytössä. Kuviolaattaa tulee ainoastaan tuohon rappujen ylimmälle tasanteelle. Alemmat osat on sen sijaan tarkoitus laittaa yksivärisellä tummalla laatalla, jonka väri otettaisiin tuosta kuviolaatasta.


  
Orastavan nurmikon lisäksi meillä vihertää vähän myös ruukussa. Isoon Cardiffista tuotuun ruukkuun laitoin tuijan ja muutaman muratin taimen talvea jo ajatellen. Nekun toivottavasti säilyvät vihreänä sittenkin. Mustissa geometrisissä ruukuissa on puolestaan tuollaiset pronssiheinät. Ei tarvitse surra niidenkään lakastumista ennen aikojaan, kun ovat jo valmiiksi ruskeat.




Alunperin ajatukseni laatasta oli tummempi, mutta tämä vaaleanharmaa ruutu toisaalta näyttää aika kauniilta muiden mustien pintojen parina. Harmaan sävy on lämmin ja mietin myös, näyttääkö tämä liian ruskealta? Toisena vaihtoehtona aidon viktoriaanisen laatan rinnalla on ollut marokkolainen sementtilaatta, joissa on myös kauniita ruutukuvioita vaihtoehtona. Tässä talvella kirjoittamassani sisäänkäyntipostauksessa onkin yksi vaihtoehto potentiaalisesta marokkolaislaatasta näkyvissä. Iso miinus on kuitenkin se, että juuri tuota kaunista reunalaattaa ei enää saa ja sen tilalle täytyisi miettiä uusi reuna. Marokkolaislaatta täytyisi myös käsitellä useasti, jotta siitä tulisi varmasti veden ja lian kestävä. Siinä mielessäkin tämä keraaminen laatta olisi Suomen oloissa varmempi valinta. Mutta silti pähkään vielä. Mitäs sinä olet mieltä tästä  laatasta? 

// Lately I've been trying to decide the entrance tiles. I ordered some test tiles in Victorian style and I like that light grey version pretty much although my first intention was to find something darker.  Originally I got my inspiration for this kind of entrance when we were still living in Wales. I just adore those Victorian style entrances in London, Cardiff, Bath or any other British city.  

4 kommenttia:

  1. Tosi ihana! Ja kylla, tuossa on selkea viktoriaaninen vivahde. Tallaisista pienista yksityiskohdista huomaa, miten tarkea Cardiffin aika teille oli. Voi miten kiva, etta saitte vieraita taalta pain.. Meilla innolla odotetaan suomi-vierasta saapuvaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mimi! Kyllä Walesin aika kulkee vahvasti meidän mukana, ihan jo niinkin perustavanlaatuisella ja arkipäiväisellä tavalla, että tyttäreni puhuvat kotona edelleen päivittäin englantia. Oli aivan huippua nähdä Cardiffin kavereita, vaikka oltaisiin kyllä mieluusti pidetty heitä vähän pidempäänkin. Mukavia päiviä sinnekin vieraiden kanssa! Muistan kyllä, miten ihania ja odotettuja nekin päivät olivat :)!

      Poista
  2. Minusta tuo vaaleanharmaa viktoriaaninen laatta on upea.

    VastaaPoista

Olen iloinen, jos moikkaat Pastellimajassa käydessäsi!