17.12.2015

TUUMAUSTAUKO


 
Tajusin tänään, että nämä reissuun lähtöä edeltävät päivät eivät sovi mulle sitten millään. Teen kaikkea muuta kuin mitä pitäisi tai ainakin kuvittelen ehtiväni pakkaamisen lisäksi tehdä vähintään monta muuta juttua. Aamun vietin oikein pitkän kaavan mukaan jumpilla, iltapäivä kuluikin sitten kuvatessa teille jemmaan tulevien päivien iloksi, vaikka pimeää oli kuin perunasäkissä. Haahuilun katkaisi sopivasti tyttären koulun joulukirkko ja myöhemmin iltapäivästä illan suussa olikin sitten hyvin aikaa pyörähtää vielä kaupungilla. Tällä hetkellä pyykit pyörii ja mukaan lähtevät tavarat ovat vielä suurimmaksi osaksi omilla paikoillaan.
 
Toki kaikki tämä höystettynä muutamalla tuumaustauolla. Pipareita on kulunut enemmän kuin aiempina vuosina yhteensä. Kahvin kanssa niin hyviä. Joululahjojen mukana tilasin kahvipöytäkirjaksi Amazonista Kinfolk Home -kirjan. Niin kaunis kirja, johon uppoudun sitten joululoman jälkeen ihan kunnolla. Muistikirja on puolestaan täyttynyt jos jonkinnäköisestä To do -listasta. Lahjat ja kortit on hoidettu, nyt täytyy varmaan viimein tarttua tuohon pakattavien tavaroiden listaan. Olen pienestä asti aloittanut lähtemisen aina kirjoittamalla listan mukaan lähtevistä tavaroista. Vaikka sitten loppujen lopuksi en useinkaan pakatessa edes katso koko listaa. Ihan kumma rutiini.






Jos oikein haluaa herkutella, niin kannattaa raastaa kahvin sekaan suklaata. Sen jälkeen, kun keksin sekoittaa kotona valkosuklaata cappuccinoon jo kahvin valutusvaiheessa en ole enää Starbucksin White chocolate mochan perään haikaillut. Nam.

No mutta, riittäisköhän tämä tuumailu nyt. Pakkauspuuhiin siis, huomenna mennään! Ei muuten saatu edes iltapäivää koulusta vapaaksi. Lupahakemus tuli bumerangina unauthorized takaisin. Mutta ei voi mitään, me karataan :), ihan hyvällä syyllä!
 
PS. Huomaatteko, kun mun jouluoksiin on puhjennut silmut. Mutta eipä tuo ihmekään, tänäänkin mittari näytti päivällä +16 astetta.
 
 
/// I should be packing for tomorrow and Christmas holiday back home in Finland. But what am I doing? Drinking coffee, eating gingerbreads, reading my newest interior book Kinfolk Home. Well, anything and everything else than what I should :). 



8 kommenttia:

  1. Ihania kuvia! <3 Tsemppiä pakkaamisiin ja turvallista matkaa! <3

    VastaaPoista
  2. Tervetuloa koti Suomeen! Koko perheelle, mummille ja ukille Ihanaa Joulua! Terkut toiselta laidalta

    VastaaPoista
  3. Upeat kuvat jälleen!!
    Minulla on myös tapana pakata listan mukaan. Olen vienyt asian jopa niin pitkälle, että lista on kirjoitettu (ja vuosien kokemuksella muokattu/täydennetty) koneella, tallennettu ja tulostettu! Sama Piiiiitkä lista käytössä joka matkalla, kaikkea listalla olevaa ei toki tarvitse joka reissulle, mutta listassa on KAIKKI mitä reissussa voi tarvita. Helpottaa hurjasti pakkaamista ja koskaan ei ole mitään olennaista unohtunut. :)

    Mukavaa pakkailua teille ja turvallista matkaa koto-Suomeen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anu!

      Jotenkin voin kuvitella, että just sulla on sellainen lista :), mutta helpottaa varmasti matkaan lähtöä! Me selvittiin onneksi taas kerran pakkauksista ja nyt nautittu jo pari päivää kotimaisemista.

      Poista

Olen iloinen, jos moikkaat Pastellimajassa käydessäsi!