17.9.2015

CARDIFF BAY - MEIDÄN KULMILLA


Olisikohan jo viimein tämän postauksen aika? Olen kuvaillut ahkeraan kaikki kauniit retkikohteet läheltä ja kauempaa, mutta aivan lähimpiä kortteleita täältä meidän asuinalueelta en vaan ole koskaan saanut kuvattua sillä silmällä. Kesän aikana tuli kuitenkin joitakin räpsyjä vauhdissa otettua. Tyttöjen kanssa kolmestaan kun päivät mentiin, ei siinä pitkäksi aikaa uskaltanut unohtua kameran läpi katselemaan ja kuvakulmaa valitsemaan. Yksi ehti muuten jo sinne ja toinen tuonne.
 
Asuntomme sijaitsee siis merimaisemissa parin kilometrin päässä kaupungin keskustasta vilkkaan Cardiff Bayn rauhallisella laidalla.  Näiden reilun kolmen kuukauden aikana ollaan todettu jo monta kertaa, miten nappiin asunnon sijainti tuntui meille Cardiff-alkajille osuvan.  Alue vaikuttaa melko turvalliselta ja siistiltä sekä tässä on lähellä kaikenlaista tekemistä. Keskusta on kävely- ja pyöräilymatkan päässä ja bussillakin pääsee näppärästi. Tänään treenasin tosin jo autollakin. Itä-Suomen kasvatista ylipäänsä tuo meren läheisyys on tuntunut kovin eksoottiselta.
 
Kuten jo ensimmäisestä kuvasta näkyy, asuinalue ei ole perinteisen brittimäistä. Suurin osa Cardiff Bayn alueesta on rakennettu viimeisen parin kymmenen vuoden aikana. Meidän taloyhtiömme näkyy alla oikealla. Olisiko sen nimi "Seikkailijoiden laituri" voinut meille osuvammin sattua? Tuosta  merialtaan reunaa pitkin kulkee kävelyreitti parin pikkusillan yli Cardiff Bayn ytimeen, johon kävellään muutamassa minuutissa. Matkan varrelle jää sekä asuin- että toimistorakennuksia. Merialtaan toiselle puolelle taas BBC Wales:n studiot (eivät sattuneet kuvaan..).
 
 
 


 
Olen aiemminkin kesällä maininnut, että täällä Cardiff Bayssä tapahtuu koko ajan. Kesän aikana tuossa lahdella on jo kisattu maailman luokan katamaraaneilla sekä F1-veneillä. Cardiff Bay on toiminut myös näyttämönä Cardiff triathlonille sekä ruoka- ja kulttuurifestareille. Koululaisten loma-ajaksi sinne rakennettiin Cardiff Bay Beach: tekoranta, uima-allas ja tivoli. Arvaattekin varmaan, kuinka monesti meillä kuuden viikon aikana tuonne tivoliin haluttiin? Jotakuinkin joka päivä.
 


 
 
 Bayn vaikuttavin maamerkki on Millenium Centre, jossa pääsee niin oopperaan, balettiin, konsertteihin, sirkukseen kuin musikaaleihinkin. Marraskuussa tekisi mieli käydä siellä katsomassa Birminghamin kuninkaallisen baletin esittämä Joutsenlampi. Viime postauksessa mainitsin massiivisista ilotulituksista, jotka yllättäen paukkuivat parvekkeemme yllä viime viikonloppuna. Syykin selvisi: Bayssä juhlittiin Millenium Centren 10-vuotispäivää. Alemmassa kuvassa taustalla Millenium Centren taustalla häämöttää Red Dragon Centren katto. Sieltä löytyy puolestaan keilahalli, elokuvateatteri, casino, kuntokeskus, ravintoloita ja kahviloita. Ikään kuin niitä ravintoloita ei olisi tarpeeksi jo tässä rannan tuntumassa. Cardiff Baystä löytyy myös mm. Heurekan tapainen tiedekeskus, josta meidän tytöt kovasti tykkäsivät sekä Doctor Who Experience, Cardiffissa jo vuosia kuvattuun scifisarjaan perustuva näyttelyhalli sekä interaktiivinen seikkailukeskus. Itselleni täysin vieras, mutta täällä ilmeisen suosittu. Kuvissa näkyy myös Walesin kansallisarkisto ja kirkkoa muistuttava punainen rakennus, joka toimii museona.
 


Bayn ympäri kulkee kiva noin kahdeksan kilometrin pituinen lenkkireitti. Reitti kulkee Cardiff Bayn ja Bristolin kanavan väliin rakennettua patoa pitkin (kuvassa vasemmalla). Pato eli Cardiff Barrage on suosittu ulkoilupaikka, josta on näkymät Bristolin kanavan toiselle puolelle Etelä-Englantiin saakka. Padon varrella on mm. skeitti- ja leikkipuisto, ulkokuntosali, purjehduskeskus, sekä kesäaikaan kioskeja. Nurmi- ja istutusalueita, levähdyspaikkoja sekä kivoja kivikkoja, joissa kiipeillä. Padon toisessa päässä on sulkualue, josta laivat ja veneet pääsevät kulkemaan. Padon ja Bayn toisella puolella, kuvassa vastarannalla, on Penarthin kaupunki. Lenkkireitti kulkee kauniin venesataman reunoja kiemurrellen ja monesti erityisesti tässä kohdassa reittiä unohtaa olevansa edes lenkillä, kun pää pyörii veneitä ja satama-alueen asuntoja ihmetellen. Kuvasta oikealle, reitti palailee takaisin päin Cardiffin uimahallin, jäähallin sekä sisäsurffikeskuksen ohi Bayhin vievälle sillalle. Loppumatka vielä rantoja pitkin ja kohta ollaankin taas tuossa ytimessä.




 
Joskus täytyy ottaa kamera lenkille mukaan. Viime aikoina olen tykännyt erityisesti lenkkeillä padon jälkeen ylös Penarthiin, missä ajantaju häviää täysin vanhojen näyttävien kivilinnojen keskellä seikkaillessa.
 
Paljon on katseltavaa ja koettavaa siis ihan tässä lähietäisyydellä, joskin aika tutuilta nämä nurkat alkavat jo tuntua. Vähän koti-Joensuusta poikkeavissa maisemissa täällä siis eletään, mitäs tykkäät?
 

6 kommenttia:

  1. Ai että miten upea ympäristö ja puitteet! Ja kauniita kuvia! Oikein mukavaa päivää sinne teille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jutta! On kyllä paljon uutta ihmeteltävää tässä ihan vieressä. Vähän eri meininki kuin vanhan kodin ympärillä :). Vaihtelu virkistää.

      Poista
  2. Cardiff Bay on kyllä ihan ehdottomasti mun lempparialueita kaupungissa! Ylipäätään Cardiffin kaupunki on ihan superrakas, onneksi kolmen viikon päästä pääsee taas itse sinne nauttimaan! :) Täältä voi aina välillä lievittää (Vai pahentaa?) ikävää tuttuja maisemia katselemalla, toinen kun kuvaa aina vähän eri kulmista kuin itse! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tervetuloa vaan tänne! Toivottavasti syksy näyttää silloin parastaan. Kauniita aurinkoisia päiviä on ollut, ja sitä sadetta mahtunut myös väliin. Auringon paistaessa tuntuu vielä aivan kesältä ja sitten pilvisenä hetkenä jo tosi syksyltä. Kiva, jos voin tarjota hyviä viboja täällä kuvin myös Cardiffin kokeneelle :)!

      Poista
  3. Ihmettelemistä riittää! terkut toiselta laidalta

    VastaaPoista

Olen iloinen, jos moikkaat Pastellimajassa käydessäsi!