12.9.2015

TIE MIEHEN SYDÄMEEN



.. ei ainakaan meillä ole perinteisesti käynyt vatsan kautta. Välillä täytyy toki koittaa sitäkin reittiä, vaikka en mikään kokkikolmonen olekaan. En voi edes sanoa, että en osaa. Paremminkin ehkä, että en viitsi. Vähän jälkijunassa siitä suurimmasta hypetyksestä päätin viimein eilen kokeilla bataattiburgereita. Löysin netistä monenmoista variaatiota tuosta hittiruuasta, mutta päätin kuitenkin satsata ja tehdä burgerit Torkkuja ja nokkosia -blogia pitävän toimittajan ja ruokakirjailijan, Emmi-Liia Sjöholmin, alkuperäisellä reseptillä, joka löytyy suurpiirteisenä täältä. Mies on suuri burgerifani, joten tämä oli kyllä jopa hiukan riski valinta. Uunissa paahdettu bataatti yhdistettynä lammaspihveihin ja fetasoosiin, minttuun ja timjamiin toimi kuitenkin niin herkullisesti yhdessä, että burgerit päätyivät nopeasti mahaan saakka ja muutama vaimopiste tilille.
 





Ihan oikeastihan sinne miehen sydämeen luikertelin viime kuussa tuolta pöydän päädyn kautta. Siellä patsastelee se synttärilahjavälähdys, jonka miehen pyöreiden kunniaksi yllätykseksi hankin. Purjelautojahan meiltä löytyy jo monta laatuaan, mutta nyt täällä Walesin rannikoilla on hyvät mahkut käydä läpi vuoden myös lainelautailemassa. Kun varastoa meidän asuntoon ei kuulu ja autopaikkakin alkaa näyttää purjelautapussien myötä melko täydeltä, täytyi valita tuollainen katsetta kestävä yksilö, jonka voi varastoida tänne sisälle. Lauta tuo ihan kivasti särmää ja vähän eripuraakin muun sisustuksen rinnalle. Vielä kun saisin poistettua nuo taulukoukut taustalta. Vähän salaa jopa toivon, että mies tästä lajista innostuu, sillä vielä kauniimpia ja pienempiä "sisustuslautoja" jouduin sinne kauppaan harmikseni jättämään.


Ja ihan väärinkäsitysten välttämiseksi mainittakoon vielä, että nuo humoristiset pikkuvahat
ovat tuota lautaa varten.
 
Mintunlehtiä jäi burgerien jäljiltä niin paljon, että tekisinköhän vielä lauantai-illan kunniaksi mojitot?
Niin hieno ylläri-ilotulituskin saatiin tänään omalle parvekkeelle.
 

10 kommenttia:

  1. Bataattiburgerit on ihania ♡
    Mahtavan lahjan olet miehellesi ostanut.

    VastaaPoista
  2. Kiva sisustuselementti tosiaan, mitäs sitä autotalliin piilottelemaan. :)

    VastaaPoista
  3. Ihan mielettömän upea lauta, tuollaista ei todellakaan kannata missään autotallissa piilotella!

    VastaaPoista
  4. Heippa kyllä Hanna osaa :) terkut toiselta laidalta! PS. muista se mitä viimeksi tavatessamme pyysin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, no kova yritys on toisinaan ainakin. Lautakin vaihtoi jo tänään paikkaansa. Joo mulla on ollut monena päivänä jo mielessä :)

      Poista
  5. Onpa kerrassaan upean näköinen lauta, wau! Menee täydellisesti sisustuselementtinä. :) Ja sexwaxeilla irtosi myös hymypisteitä, kuva sopi jotenkin täydellisesti tämän postauksen aihepiiriin. ;D
    - Anu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En voinut vastustaa noiden vahapurkkien kuvaamista, kun liippasi niin hauskasti tuota aihetta tosiaan :D. Ja niin kuin tuossa edellä jo mainitsin, lauta vaihtoi jo tänään testimielessä paikkaansa.

      Poista

Olen iloinen, jos moikkaat Pastellimajassa käydessäsi!