2.8.2015

LAS PALMAS


HOLA! Täällä taas siestaillaan aktiiviaamun jälkeen. Mulla on saldona tunnin juoksulenkki tuolla "erämaassa" ja reilun tunnin purjelautailut. Tytöt toipuvat puolestaan rannalla hillumisesta. Ne tykkää leikkiä aaltohippaa. Parina päivänä on taivaalla ollut jopa pilviä näkyvissä, jotka ovat tuoneet tervetullutta helpotusta paahteisiin olosuhteisiin. Toisin kun talviaikaan, jolloin pilvinen päivä on tarkoittanut viileää päivää.
 
Eilen ajattelimme pitää välipäivää allaspuuhista ja suuntasimme saaren pääkaupunkiin Las Palmasiin lounaalle ja ostoksille. Kaupungissa viimeistään ymmärsi, että muutama pilvi taivaalla ei tarkoita kylmää päivää näin kesällä. Se näkyi myös väenpaljoutena aivan kaupungissa kiinni olevalla rannalla. Vaikka vesi oli todella korkealla, rannan hiekkakaistaleelle oli ahtautunut hurja määrä ihmisiä aurinkovarjoineen. Aika hauskan näköistä. Lauantaipäivänä rannasta nauttivat turistien lisäksi myös paikalliset ihmiset.
 
Minä ja pitkät housut olivat täällä luonnollisesti yhtä kuin läkähdys. Niistä ei tosin tarttunut todistusmateriaalia filmirullalle. Toisin kun meidän tyttösistä, jotka kokivat suurta vääryyttä, ettei otettu uikkareita mukaan.









El Corte Inglesin tavaratalo ei pettänyt tälläkään kertaa. Se on muodostunut meillä jo perinteiseksi vaatteiden ja kosmetiikan ostoskohteeksi Espanjan reissuilla niin mantereella kuin täällä Kanarialla. Pepe Jeansit ja surffimerkit ovat niitä meidän lemppareita, joita ei oikein meinaa yhtä runsaissa valikoimissa muualta löytää, jos ollenkaan. Kosmetiikka on täällä puolestaan paljon edullisempaa Suomen hintoihin verrattuna. Tyhjin kassein  ei poistuttu kotiin tälläkään kertaa. Leikkipuistot ja jätskit vielä päivän päätteeksi, niin kaikki osanottajat olivat tyytyväisiä.
 
Matkan puoliväli on ylitetty, mutta onneksi on vielä useampi päivä edessä päin. Itse olen niin tyytyväinen tämän päivän purjelautailuun pitkän tauon jälkeen, että toivon pääseväni vesille vielä pariinkin otteeseen. Vesipuistoakin taidettiin tytöille luvata ja mieli tekisi ajella vielä saaren pohjoisosan vuorille, siellä kun kasvillisuus vaihtuu aivan toisenlaiseksi ja fiilis on kuin sademetsissä.
 
Katsotaan, mitä ehditään! Rennoin mielin ja kelloon katsomatta kuitenkin jokaiseen päivään. Adios Amigos, que tal? Voi kun haluaisin osata enemmänkin espanjaa! Miten siellä menee?
 
 

11 kommenttia:

  1. En kestä, hirveä reissukuume :) Ja espanjaa tahtoisin minäkin oppia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se pahapuoli näissä reissujutuissa on :D! Espanja sopisi hyvin suomalaisen suuhun!

      Poista
  2. Ihania matkakuvia ja voi miten voin tuntea tuon lämmön tuolla, huoh.
    Täällä valmistaudutaan huomiseen arkeen, ensimmäinen työpäivä loman jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi! Tsemppiä työarkeen! Täällä olen itse ollut lähinnä ihmeissäni, kun kolleegat Suomessa ovat palanneet pitkän loman jälkeen töihin ja minulla tämä olorouvana oleilu vain jatkuu :).

      Poista
  3. Tammikuussa Kanarialle 😃 Vinkkaisitko muutaman surffimerkin niin osaisi sitten katsella sillä silmällä jos Las Palmasissa käydään? Yritin just katsoa El Corte Inglesin sivuja mutta kun ei tuo espanja oikein suju niin hakuammunnaksi meni 😄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa hyvältä Johanna! Yksi lomien parhaista puolista onkin niiden odottaminen ja suunnittelu! Ripcurl, Billabong, Roxy (naiset), Quicksilver (miehet), 3D, Element,. Itse suosin noita kolmea ekaa, mies Ripcurlin lisäksi enemmänkin noita kolmea vikaa. Hyvin samantyyppisiä vaatteita kaikilla. Paljon on saarella myös niiden omia liikkeitä ja ihan urheilukaupoistakin löytyy hyvin valikoimaa. Jos menette Gran Canarialle, niin siellä on myös kivoja ostoskeskuksia. Itse ajetaan monesti Bahia Felizistä noin 10 minuuttia LAs Palmasin suuntaan Atlantico-ostoskeskukseen, jossa on kivojen kauppojen lisäksi iso supermarketti ruokaostoksia varten. Laita ihmeessä viestiä/meiliä, jos haluat muita vinkkejä. Autan mielelläni, jos vain osaan!

      Poista
    2. Surffimerkkilistasta näyttää hävinneen Hurley, piti olla tossa viimeisenä!

      Poista
  4. Matkakuume vaan kasvaa kun näitä kuvia katselee! Onneksi lento lähtee jo torstaina ja sitten saan pötkötellä paahtavassa auringossa kokonaiset KAKSI viikkoa! :)
    Mukavia lomapäiviä teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihania kuvia ootkin instaillut linjoilla! Nautihan toisesta lomaviikostasi yhtä lailla!

      Poista
  5. Ihanaa .... olen kärpäsenä katossa. Täällä värjötellään vesisateessa ... terkut toiselta laidalta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voihan Suomi, mikä kesä!! No vähän valonsäteitä sinnekin edes näiden juttujen välityksellä!

      Poista

Olen iloinen, jos moikkaat Pastellimajassa käydessäsi!