10.6.2017

PIONIT JA PIENET OIVALLUKSET


Ihanaa lauantaihuomenta! En muistanutkaan, miltä tuntuu nukkua koko yön läpi ilman minkäänlaista unen häiriötä ja aukaista aamulla silmänsä virkeänä juuri silloin kuin oma sisäinen herätyskello herättää ilman, että on sitä ennen herännyt jo moneen otteeseen lasten pyörimiseen,  omaan tai puolison herätyskelloon. Siis wau, olo on tänä aamuna ihan omaa luokkaansa! Enkä edes tiennyt, että olisin jotenkin ollut tämänkaltaisen tarpeessa! Tälläistä yksinnukkumisen retriittiähän pitäisi varmasti harjoittaa useamminkin. Olen näyttänyt (itseni mutta myös mieheni mielestä :) tosi väsyneeltä ja vanhalta viime aikoina, mutta tänä aamuna peilissä näkyi kyllä ripaus toivoa! En myöskään oikein muistanut, miltä tuntuu illalla sytyttää yöpöydän valo makkarissa ja lueskella kaikessa rauhassa ilman pelkoa siitä, että häiritsee sillä kenenkään toisen unta. Ja miltä tuntuukaan herätä kotiin, jossa lakanoiden ja talvivaatteiden parissa vietetty pyykkirumba alkaa olla selätetty ja kotona mahtuu kaikelta kuivuneelta pyykiltä suurinpiirtein liikkumaan. Myönnän kyllä, että tämä kevään kestänyt väliaikaisasuminen alkaa vähän väsyttää ja turhauttaakin, vaikka toki olen kiitollinen siitä, että meidän on ollut mahdollista asua tässä juuri näin ja muistan, että tämä todellakin on väliaikaista.

Otin ruokakaupasta mukaan pari punttia pioneita piristämään kesäkotia, siihen omaan pionipenkkiin kun on vähän vielä matkaa. Edellisen postauksen pihasuunnittelmiin tietenkin kuuluu perennamaa ja erilaiset pionit, joista voi sitten joku kesä napsia kukkasia myös sisälle maljakkoon. Aivan ihanaa aikaa tämä alkukesä kyllä. Ulkoa tekisi mieli tuoda myös kukkaan puhjenneita tuomenoksia maljakkoon ja pian toivottavasti syreenitkin kasvavat kukkaansa.






Vietimme eilisiltaa mummolassa ja ajelin vielä myöhemmin yksin takaisin kaupunkiin tyttöjen käydessä mummin kanssa unille. Miehen ollessa reissun päällä (virkistäytymässä ihan omalla tavallaan) täytyi luovia viikonlopuksi lastenhoitokuviot kohdalleen, sillä itseäni odottaa raksalla kasa saunanpaneeleita ja laudelautoja käsiteltäväksi. Siispä viimeiset aamukahvikulaukset kurkusta alas, aurinkorasvaa iholle ja hommiin. Näyttää tulevan taas aivan ihana kesäpäivä! Mukavaa viikonloppua!

6 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Ja ihana työntäyteinen viikonloppuhan siitä sitten tulikin!

      Poista
  2. Kauniita kuvia! Pionit on niin ihania. Harmi vaan että niiden aika alkaa olla jo ohi täällä meillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Täällä tullaan sen verran jäljessä, ettei taida olla pionit vielä edes nupullaan!

      Poista
  3. Ihanaa, että olet saanut nukuttua kunnon yöunet. Ne ovat kyllä tärkeitä.
    Hei - ensi viikolla tulee keittiö ja khh toimitus pihaanne :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No oli kyllä, sain itse asiassa heti toisetkin samanlaiset unet perään, aivan on uudesti syntynyt olo siis :)! Ja joo keittiötä odotellen, enpäs malta odottaa, että saadaan paikoilleen <3

      Poista

Olen iloinen, jos moikkaat Pastellimajassa käydessäsi!