13.2.2017

TYLLIHAMEESSA KAIKKI ON KEVYEMPÄÄ (+ ALEVINKKI)


Myöhäinen maanantaimoikka! Täytyy sanoa, että tästä meidän arjesta on tällä hetkellä kyllä juhla ja keveys todella kaukana ja olen alkanut taas muistamaan, miten ärsyttävää ja stressaavaa puuhaa muuttaminen on, vaikka kuinka ajoissa hommat aloittaisikin (mitä nyt yksi autokin olisi vielä myytävänä..). Mikäpäs siis tämän arkihärdellin keskellä mukavampaa kuin istahtaa iltateelle haaveilemaan kepoisista keijukaisen askelista ja kauniista juhla-asuista, heittäytyä hetkeksi aivan toiseen todellisuuteen. Jospa tuleva kevät toisikin tullessaan ihan oikeat juhlat, johon saisi luvan kanssa laittautua ja asustautua. Halusinkin tulla samalla vinkkaamaan teille lopputalven ja kevään juhla-asuja pohtiville Drama galleryn alesta. Muistatteko vielä tämän kuvien viimekeväisen juhla-asuni? Tuon tyllihameen ihanuus ei ole latistunut piirun vertaa ja kovasti odotan, että saan sen kevään juhliin taas ylle. Ja samalla toki mietin, että musta tylli olisi myös ihana. Toppia olen pitänyt enemmän myös vähän paremmassa arkikäytössä. Näihin kylmempiin talvikeleihin ottaisin mielelläni myös saman mallin harmaan mohairversion ja kesäkauteen mieluilen vielä mustaa pitsitoppia.





Oman sovitushistoriani perusteella Draman vaatteet istahtavat ylle kuin hansikkaat ja pitävät sisällään klassisia malleja ja kauniita yksityiskohtia. Värimaailma mätsää myös hyvin keskenään ja valitsetpa sitten minkävärisen yläosan tahansa, se näyttäisi sopivan kauniisti yhteen minkätahansa alaosan kanssa. Juuri sellaisia loppuelämän vaatekaapin hankintoja, joiden laatu ei käyttämällä kärsi eikä aikakaan tee malleille hallaa. Suosittelen kurkkaamaan Draman verkkokaupan tarjontaa, jos juhlavaa ja vähän uniikimpia asua olet vailla, paljon näyttäisi olevan vielä kokojakin jäljellä.

Nämä kuvat sytyttivät kyllä nyt kaipuun Helsingin kevääseen, joten jospa jotakin kivaa pikkureissua olisi vielä tiedossa tällekin keväälle. Sitä odotellessa täytynee vetää tyllihame ylle tässä muuttotohinassa - se yllä kun elämä tuntuu monin verroin kepeämmältä!


///True tulle skirt love. Clothes by Finnish Drama Gallery.



*Postaus sisältää mainoslinkkejä*




4 kommenttia:

  1. Kaunista on, tyllihame heilumaan! Mukavaa Ystävänpäivää täältä kauniista auringon paisteesta! Terveiset toiselta laidalta!

    VastaaPoista
  2. Tyllihame on ihan ehdoton vaate! :) Ja, minultahan kun löytyy tuo toppi myös kaapista. Ollut toimiva kokonaisuus useammassakin tilaisuudessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai ihanaa, siellähän olikin mun asukaksonen! Tosiaan toimii monessa tämä setti ja molempia voi helposti käyttää erikseen muiden vaatteiden parina.

      Poista

Olen iloinen, jos moikkaat Pastellimajassa käydessäsi!