25.2.2017

MUUTTAMISEN LYSTIÄ




Olipas taas urakka. Viimeisen kahden viikon aikana otettiin kunnon loppurutistus muuttopuuhissa. Ja taas tuli päiviteltyä muuttamisen riemua. Numeroin 99 pahvilaatikollista tavaraa ja kirjasin jokaisen laatikon sisällön huolellisesti ylös. Käytimme huonekalujen ja astioiden käärimiseen taas useamman sata metriä kuplamuovia, 600 metriä kiristekalvoa ja kymmenkunta isoa teippirullaa. Maidenvälinen muutto ei ole mikään kepeä juttu ja mieli pitää tavarat tallessa ja ehjänä, nämä kaikki toimet ovat kyllä sitten lopulta kaiken vaivan väärtti. Meidän muuttokuorma lastattiin kahteen pienempään rekkaan ja matkan aikana niitä siirretään uusiin autoihin ja varastoihin ainakin kolme kertaa. Siispä todennäköisyys vahingoille on varmasti melko iso. Vaikka Walesiin muuttaessa harmitti melkoisesti, että emme saaneet kalustaa asuntoa kokonaan omilla huonekaluilla, niin ei kuulkaas pois muuttaessa harmittanut tippaakaan, että sohvat, ruokailupöydän tuoleineen ja muutaman muunkin huonekalun saimme jättää asuntoon. 



Pidimme  viime viikolla läksiäiset yli 60 tyttöjen kaverille, tapasimme muita ystäviä viimeisen kerran ja hyvästelimme tyttöjen ihanan koulun opettajineen. Esikoiselle viimeinen kouluviikko oli erityisen raskas. Kuopus oli surrut asian jo hyvissä ajoin ennakkoon. Viimeiset päivät mentiin pakkaamisessa ja käärimisessä jo hardcore-osastolla ja onneksi lasten kavereiden perheet auttoivat ja ottivat tytöt päiviksi leikkimään, veivät elokuviin ja ottivat yökylään. Kuopus liehusi vielä kaikkein viimeisenkin yön ystävän luona ja palasi kotiin juuri muuttourakan ollessa loppumetreillä.



Saimme onneksi hoidettua kaikki asiat sille mallille, että voimme poistua Britanniasta ilman huolta. Britanniasta poistuminen sinällään on helppoa. Maasta voi vain kadota, eikä millekään viranomaistaholle tarvitse ilmoittaa asiasta. Aivan viime hetkillä sain lopulta autonikin myytyä, kevyt jännitysnäytelmä piti senkin kanssa kokea :). 



Nyt sitten ollaankin oltu Suomessa jo pari yönseutua ja olo on vielä kuin lomalla olisimme.  Muuttokuorma saapuu parin kolmen viikon kuluessa, josta suuren osan joudumme varastoimaan kesän muuttoa uuteen kotiin odotellessa. Tällä hetkellä asumme väliaikaisesti pikkuruisessa kalustetussa kaupunkiasunnossa, joka onneksi tuntuu ihan kotoisalta. Omilla pienillä sisustustavaroilla saamme siitä vielä enemmän omannäköisen. Pikku hiljaa palailen varmasti normaaliin blogirytmiin ja juttuaiheetkin pysyvät tavallaan ennallaan, vaikka ympäristö niissä muuttuukin. 

Nyt lähdemme keräämään pulkat, sukset ja muut talvivarusteet Kolin läheltä käyttöön ja ehkäpä käymme ihastelemassa samalla myös kansallismaisemaa talvisessa asussaan. Oikein mukavaa viikonloppua!


/// Finally it's done! We survived through the moving chaos and are now happily back in Finland. It wasn't that easy to leave the home in Wales without tears. In almost two years that place really became a home and we got so many lovely friends. Slowly we are starting the new life here in the middle of full winter and settling down in our new temporary home. I try to return to normal blogging rhytmus and although topics stay the same the surroundings will of course be different.

10 kommenttia:

  1. Oi, aikamoinen urakka teillä takana. Muutto jo itsessään on raskas projekti, niin vielä toisesta maasta toiseen. Tsemppiä arkeen täällä Suomessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3. Olihan tuo taas repäisy, vaikka tällä kertaa ei ollut edes niin paha kuin Walesiin muuttaessa. En edes ymmärrä, miten me selvittiin siitä silloin hengissä :D. Tänään onkin jo aika ottaa kuorma vastaan täällä Suomen päässä :).

      Poista
  2. Kovan homman olette tehnyt - hyvä sinä.
    Jäähyväisten sanominen kavereille oli varmasti rankkaa - näen tippalinsissä sielussani tyttöjen olon :(
    Mutta ihanaa kun olette täällä - pian nähdään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tytöillä kuten mullakin on jo helpottanut, kun uudet jutut täällä päässä alkaa viemään mukanaan. Pian tosiaan nähdään, väliseinät on alkanut jo nousta <3.

      Poista
  3. Onpa teillä ollut rutistus, mutta hienoa, että kaikki meni parhain päin. Tervetuloa takaisin! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään päästäänkin näkemään, tuliko kuorma ehjänä perille. Vähän jännittää. Kiitos ihana olla kuitenkin taas täällä <3!

      Poista
  4. Tervetuloa takaisin! Urakka tehty. Liukasta laskiaista koko perheelle! Terveiset toiselta laidalta!

    VastaaPoista
  5. Tervetuloa takaisin...hienot paketit ootte kyllä tehny...ja omaan mitä vanhana muistella😆kuin palmun ja kaktuksen kävi😂?...oikea jännitysnäytelmä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!! Tulihan noista melkoiset kääröt :). Palmuhan menehtyi jo tuholaisiin aiemmin, kaktukset ja muut elossa olevat lukuisat kasvit piti jättää Cardiffiin muiden omaksi. Se oli varsin surkeaa. Mutta onneksi saivat uudet hyvät kodit.

      Poista

Olen iloinen, jos moikkaat Pastellimajassa käydessäsi!