28.10.2016

KOLME KILOA LÄMPÖÄ


Täällä on otettu kaikki keinot käyttöön luihin ja ytimiin juuttuneen vilun taltuttamiseksi. Tällä viikolla olen lämmitellyt kirjaimellisesti merinovillaisella jättilangalla. Siitä neulottuja peittoja on näkynyt viime aikoina paljon Instagramissa ja Pinterestissä. Itsekin langasta kiinnostuin ja lopulta tilasin vaalean harmaata merinovillaa kolmen kilon kerän. Parin päivän aikana olen testaillut käsillä neulomista ilman puikkoja ja koittanut hioa silmukoista oikeankokoisia ja vaikka torkkupeitto on vasta alkutekijöissään sataprosenttinen paksu merinovilla lämmittää ihanasti käsivarsia ja syliä noin tekeytyessäänkin.





Nyt kun oikea silmukkamääräkin on selvillä, eiköhän valmis peitto pääse jo ensi viikolla kovaan käyttöön. Mielenkiintoinen materiaali kyllä, kärsimättömille ainakin mukava tehdä, kun valmistuu tosi nopeaan. Kaksi silmukkaa tekee peittoon jo yli kymmenen senttiä leveyttä.

Me suuntaamme viikonlopuksi vähän erilaisiin lämmityspuuhiin, sillä löysimme tuolta lännempää saunallisia mökkejä! Tiedätte siis, missä aion istua pari päivää. Niin ihanaa! Sunnuntaina sitten takaisin maanantain Halloweenia valmistelemaan! Mukavaa viikonloppua!!


/// Chunky knitting. Have a lovely weekend!

15 kommenttia:

  1. Moikkas. mistä oot tommosta lankaa löytänyt?ja voiks peittoon saada jotain ohjetta?

    VastaaPoista
  2. Oi, ihanaa! Näitä olen ihastellut instassa ja tekisi itsekin mieli tekaista. Täytyypä googlailla saako täältä tuota jättilankaa myös. Oikein mielenkiinnolla odottelen lopputulosta :)

    Ihanaa mökkiviikonloppua! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki kuvat ovat olleet kyllä niin ihania, etten kyllä itsekään välttynyt kiusaukselta. Sille fleecekuteelle en itse oikein lämmennyt, mieluummin panostan aitoihin materiaaleihin, mutta näyttää ihan nättejä ja etenkin edullisempia niinkin syntyvän. Suomen markkinoista tälle langalle en tiedäkään, kun omani tilasin täältä.

      Kiitos, mökkiviikkis oli.. hmmm.. erikoinen, mutta luonnossa on mukavaa aina :)!

      Poista
  3. Oh, lanka kuulostaa täydelliselle tälläiselle hiukan malttamattomalle tekijälle :) Mistähän tuota saisi ja mihin hintaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sitä se juurikin on :)! Suomen markkinoista en tiedä, kannattaa googlata "jättilanka" tai "chunky yarn" "jumboknitting" tai muuta vastaavaa, niin pääset varmasti lähteille. Omani on Jumboknit-nimisestä nettikaupasta täältä UK:sta. Ei mitään edullista, useamman kympin kilo, mutta maksaisihan sen viltin teko ohuestakin merinovillasta varmasti aika paljon. Huomattavasti edullisempi keino on ostaa halpoja fleecepeittoja ja leikata niistä itse kude. Mutta fleece ei tietty ole minusta ainakaan niin ihana materiaali kuin aito pehmeä luonnonvilla.

      Poista
  4. Oijoi, näyttääpä tosi lämpimältä ja muhkealta tuo lanka. Kiva nähdä millaisen peiton saat siitä aikaiseksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä se todellakin on, kerrankin ei palele hihattomassakaan täällä meillä, kun on silmukoita käsivarret täynnä :). Esittelen luomuksen kunhan saan sen oikeankokoiseksi!

      Poista
  5. Ihanan värinen ja varmaan myös tuntuinen.
    Mukavaa mökkeilyä - mä laskeskelen sulle niitä muutoksia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Molempia on! Ja kiitos, oli hiukan erikoinen mökkikokemus :D, mutta kokemuksethan on hyvästä ;)! Kiitos myös niistä muutoksista, juuri sain katsottua ja kuitattua sulle ne, tuolla korvessa kun en saanut koko meiliä auki.

      Poista
  6. Saat lämpimän peiton! Minä olen käsillä kutonut tuubihuiveja. Lämmintä viikonloppua saunan lauteilla! Terveiset toiselta laidalta!

    VastaaPoista
  7. Ihana! Lopputulosta odotellessa.

    VastaaPoista
  8. Oi! Mä oon tuollaisesta myös pitkään haaveillut ja ihastellut kuvia... ja itseasiassa juuri eilen kyselin tyttären kummitädiltä osaisiko tehdä mulle tuollaisen... vaan mistä lankaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ainakin täältä https://www.etsy.com/shop/Jumboknit postittavat myös Suomeen, tosin en tiedä postikuluista, kun itse tilasin tänne UK:hon. Ei mitään edullista, mutta taivas mikä ihana lämpö sen valmiin viltin alla on! Menin eilen aivan ekstaasissa nukkumaan, kun sain vetää valmiin viltin untuvapeiton päälle. Tänään kävin sitten vielä turkispintaisen kuumavesipullon, joten bring it on UK:n talvi, täällä aletaan pärjätä :).

      Poista

Olen iloinen, jos moikkaat Pastellimajassa käydessäsi!