31.10.2016

HAPPY HALLOWEEN!


Voihan Halloween! Vuosi vuodelta tällekin juhlalle lämpenee enemmän, etenkin kun näkee sen lapsille tuoman ilon. Itselleni tuskin ripustelisin kummituksia kattoon tai hämähäkin seittejä katonrajaan. Kurpitsan sentään saattaisin omaksi iloksenikin kaivertaa. Meillä onkin kaiverrettu kurpitsoja ja moneen otteeseen: Ensimmäiset ovat saaneet jo kompostituomion ja viimeiset kaiversimme vielä tämän pääpäivän kunniaksi keittiönpöydälle tänä aamuna esikoisen kanssa. Minä taiteilin pöön, esikoinen  puolestaan kurpitsanaamaan. Kuopusta ei tämä huvi enää kiinnostunut, rauhattomana hyppii kissapuvussaan yhdellä jalalla ympäriinsä ja odottelee tämäniltaista karkki vai kepponen -kierrosta ja Halloween-juhlia, joihin kutsun saimme. Viimeistä lomapäivää viedään, voi olla että huomenaamuna kissaa ja haamua vähän väsyttää.



 
Lapset ovat ehtineet touhuta Halloweenin parissa jo viime viikolta lähtien. Esikoisen partion kanssa kävimme torstaina Spooky Village -tapahtumassa paikallisella farmilla, jossa harhailimme pimeällä viljapellolla taskulamppujen kanssa erilaisia merkkejä etsien. Pimeällä pellolla vastaan tuli kaikenlaisia kammotuksia. Peltoon kaivetuista kuopista nousi muun muassa zombieita, jotka lähtivät hiljaa pimeässä seuraamaan. Jos olisin tiennyt tapahtuman pelottavuuden, olisin jättänyt neljävuotiaan kotiin. Isompien tyttöjen rohkea esimerkki kuitenkin sai hänetkin jopa nauramaan siellä pimeässä. 



Viikonlopun mökkireissulla järjestettiin kolmelle kaverukselle puolestaan metsään Halloween Hunt, jossa lapset saivat kartan kanssa etsiä metsiköstä Halloween-herkkuja. Eilisen linnaretkellä sitten vielä etsittiin linnaympäristössä kurpitsoja ja niihin kätkettyä viestiä (siitä pari kuvaa ja videoita latasinkin Instagramiin). Täällä Halloweenin siivellä järjestetään jos jonkinnäköistä tapahtumaa ja ihmiset koristelevat talojaan todella näyttävästi, ihan vain lasten iloksi. Liikenteessäkin kun pitää silmänsä auki, autoa ajavat sarjamurhaajat ja luurangot. Kaikessa amerikkalaisuudessaan ihan hauskaa tämäkin.




Mutta nyt toimeksi, itselläni puuttuu vielä illan asu ja esikoisen haamuasua täytynee vielä vähän viimeistellä. Mites siellä on Halloweenia juhlistettu vai onko tämä juhla amerikkalainen turhake, jota ei teidän taloudessa noteerata mitenkään?


Trick or treat?  HAPPY HALLOWEEN!



///  We are soon heading for trick-or-treating with our friends. Kids just love this scary theme and can't wait to put their costumes on. HAPPY HALLOWEEN!

5 kommenttia:

  1. Olen sen verran vanha, ettei meidän lasten lapsuudessa Suomessa vielä juhlitti/vietetty Halloweeniä. Joten se ei ole koskaan kuulunut mitenkään elämääni. Eli en noteeraa Halloweeniä, eikä se kyllä kovin paljon muutenkaan näy täällä maaseutukaupungissa.

    Mutta hauskaa Halloweeniä!

    T. Kristiina H.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei minunkaan lapsuudessa vietetty Halloweenia, tiedettiinköhän siitä edes? Itsekin olin ensin vähän vastahankaan, varmaan juhla vain tuntui vähän vieraalta. Mutta mikäpä ettei voisi Suomessakin ilotella pimeimpään aikaan vuodesta vähän enemmän. Täällä ainakin on osattu ottaa ilo irti juhlasta. Ja vaikka itselläkin varmasti jäisi kyseinen tapahtuma melkoisen vähälle noteeraukselle ilman lapsia, niin kyllähän tää on vaan juhla joka noihin lapsiin uppoaa aivan täysin. Siispä jo ihan heidän ilokseen sitä mielellään jotain järjestelee Halloweenina. Kivaa oli eilenkin, nyt vähän väsyttää kyllä :)!

      Poista
    2. Nimenomaan tarkoitinkin omien lasteni lapsuudessa, koska tosiaan se lapsiin uppoaa enemmän (ainakin näin ajattelisin) ja sitä kautta se Halloween olisi voinut tulla meidän vanhempienkin kokemusmaailmaan. Onhan Halloweenin viettoa nähty amerikkalaisten elokuvien ja TV-ohjelmien kautta, mutta ei se ole sieltä hypännyt omaan elämään.

      Jäi laittamatta edelliseen kommettiin, että hienot Halloween-koristukset teillä siellä ja kuvasi Facebookissa, aikamoinen meikki ym. wau!

      Kristiina H.

      Poista
    3. Kiitos Kristiina, oli kiva koristella yhdessä lasten kanssa. Ja kyllä nekin pukeutui ;), omasta maalauksestani innostuneena laitoin vain oman kuvani jakoon :D. En olisi halunnut pestä sitä pois. Mutta ehkä elämä on helpompaa omana itsenäni kuin vihreänä noitana..

      Poista
  2. Eihän minunkaan lapsuudessa tiedetty tämmöisestä mitään, eikä kuuluu nytkään elämääni.
    Terveiset toiselta laidalta!

    VastaaPoista

Olen iloinen, jos moikkaat Pastellimajassa käydessäsi!