23.3.2016

PÄÄSIÄISKAKKU


Hiphei, viimein tarjolla pääsiäiskakkua! Siis näin kuvien muodossa. Puolustelen vähän tätä tiuhaa kakkupostaustahtia sillä, että tämäkin kakku on tehty jo tammikuussa, aiemmin mainitsemastani lehtijuttusyystä. Vaikka ei sen puoleen jotain kakkua olen aikonut leipoa kyllä oikeaksikin pääsiäiseksi, ihanaa kun päästään jakamaan pääsiäinen meidän ystävien kanssa. Lasten odotus ja riemu on jo nyt niin korkealla, että pari seuraavaa päivää voi tuntua turhan pitkiltä.


Tätä keksipohjaista sitruskakkua olen tehnyt aiemminkin ja kun viitsii nähdä vaivan päivää ennen tarjoilua, on kakku kyllä kaiken sen väärtti. Tämä on minusta vakuuttava vaihtoehto juustokakulle ja tavanomaisille pääsiäisherkuille kuten pashalle tai rahkapiirakalle.  Reseptistä ylijäävät valkuaiset voi käyttää vaikkapa pikkumarenkeihin tai pavlovan pohjaan. Resepti kuuluu näin:

POHJA:
150 g voita
n.300 g kaurakeksejä jauhettuna

TÄYTE:
8 munan keltuaista
4,5 dl kondensoitua maitoa
1 dl kookosmaitoa
0,25 dl sitruunamehua
0,25 dl limemehua

KUORRUTE:
3,5 dl kermaa
(2 rkl mascarponejuustoa)
0,5 rkl raastettua limen kuorta
0,5 rkl raastettua sitruunan kuorta
2 rkl sokeria
2tl vaniljasokeria

KORISTEEKSI
Hedelmiä ja marjoja

1. Valmista ensin pohja. Yhdistä sulatettu voi ja murskatut keksit. Painele massa voidellun piirakkavuoan (tai kahden pienemmän vuoan, kuten itse tässä tein) pohjalle ja reunoille. Paista pohjaa 180 asteessa noin kymmenen minuuttia. Ole varovainen, ettei pohja pala. Anna jäähtyä.

2. Raasta limen ja sitruunan kuori valmiiksi kuorrutusta varten ja säilö jääkaappiin tiiviiseen rasiaan.

3. Sekoita kaikki täytteen aineet tasaiseksi massaksi ja kaada jäähtyneen pohjan päälle. Paista 140 asteessa noin 20-25 minuuttia. Varo jälleen palamista. Jäähdytä ja laita torttu lepäämään jääkaappiin muutamaksi tunniksi/ yön yli.

4. Valmista kuorrutus vatkaamalla kerma ja lisää halutessasi joukkoon mascarponejuustoa. Mausta limen ja sitruunan kuoriraastella, sokerilla ja vaniljasokerilla. Koristele torttu lopuksi haluamillasi hedelmillä ja marjoilla. Itse käytin tässä pääsiäiseen sopivia persikkaa ja kiiwiä, mutta tämä torttu on aivan ihanaa myös mansikoilla.


Suomen vieraiden lisäksi täällä odotetaan täysillä huomista, lapsilla alkaa nimittäin yli kahden viikon mittainen pääsiäisloma koulusta. Jännitystäkin on ilmassa, etenkin pienemmällä, jolla on huomenna koulussa vielä Easter Bonnet Parade, jossa täytyisi tepastella hupsu pääsiäishattu päässä kaikkien vanhempien ihasteltavana ja laulaa luikauttaa muutamat pupu- ja tipulaulut ennen kuin pääsee koulunpihalle munajahtiin. Itse ehdin maistella vapaaehtoistöitä tällä viikolla kahden aamun ajan ja jo tänä aamuna oli outo tunne, kun töitä ei ollutkaan. Nopeasti siihen rytmiin näemmä taas tottuisi. Tosin aamulenkki perinteisissä rantamaisemissa ei ollut ollenkaan hullumpi vaihtoehto. Mutta nyt taidan lähteä taas kääntämään jonkun nurkan ympäri. Kevät ja vieraiden tulo on innostanut suursiivoamaan yhden jos toisenkin paikan täällä kotona. 

Mukavaa keskiviikkoa!



4 kommenttia:

  1. Kaunis kuin kukka on tuo kakku <3
    Ihanaa pääsiäisviikkoa teidän perheelle.

    VastaaPoista
  2. Jälleen ihana kakku! Leppoisaa pääsiäistä koko perheelle! Me lähetään tänään ajamaan lasten luokse. Terveiset toiselta laidalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kun mukavaa, pääsitte viettää pääsiäistä lasten ja lastenlasten kanssa, nauttikaahan! Hyvää pääsiäistä <3!

      Poista

Olen iloinen, jos moikkaat Pastellimajassa käydessäsi!