20.1.2016

EILEN LINNAN PUISTOSSA


Heippa hei ja hauskaa keskiviikkoa! Monella voi olla siellä tosin hauskuus kaukana, kuulin nimittäin että siellä "meilläpäin" on ollut tänään jopa -36 astetta pakkasta. Hui olkoon, täällä on maailman kirjat sekaisin jo yhden pakkasasteen kanssa. Itse nautin ulkona tuosta raikkaudesta, mutta sisältä tuntuu vain lämpö karkaavan. Sekin niin hullunkurista täällä, että yöllä käy kamala pauke nurkissa, kun lämmitys menee päälle. Tytöt jäätyvät seinän taakse, kun niillä ei ole huoneessa minkäänlaista patteria ja me taas omassa boksissamme emme ole kaukana hikihalvaantumisesta. Sitten jossain vaiheessa huomataan makaavamme kaikki neljä meidän sängyssä niin ahtaasti, että  lopuillakin on lämmin. Aamulla ei sitten meinaa höyrystetyistä ikkunoista nähdä läpi ja täytyy homepilkkujen pelossa kuivata ikkunat pielineen ja  tuulettaa lopulta se kaikki yöllä saatu lämpö lokeille ilmaan. Kunnes sitten taas seuraavana yönä on seuraavan kerran lämmin.
 
Kirpsakka (suhteuta tuo sana tälle leveyspiirille :) lämpötila täällä on tarkoittanut kauniita aurinkoisia päiviä ja ollaan oltu siis mieluummin ulkona kuin sisällä. Mulla on hiljaisesti ollut mielessä, että haastan tänä vuonna itseni kuvaamaan teille enemmän tällaisia "tavismaisemia" täältä meiltä. Itsellä niihin alkaa silmä jo tottua ja ne alkavat tuntua melko arkisilta. Toisaalta olen todella onneton ottamaan kameran esiin "ihmisten ilmoilla". Mutta ehkäpä nämä tälläisetkin jutut antavat teille vähän perspektiiviä siitä, millaisessa kaupungissa me oikein asutaan. Aloitetaan siis tätä juttusarjaa minun ja Amandan eiliseltä iltapäiväulkoilulta. Suuntasimme koulun jälkeen keskustan kupeeseen puistoilemaan Cardiff Castlen ja Bute Parkin maisemiin. Ihmettelen itsekin, miten en tätä puistoa teille kesän kukkaloistossa koskaan tullut kuvanneeksi! Täytyy korjata vahinko viimeistään noiden magnoliapuiden ollessa kukassaan myöhemmin keväällä. Talven huomaa tulleen, ihmisiä oli liikkeellä vain kourallinen. Hullunkurista sekin, että niistä ehkä puolet shortseissa ja teepaidoissa juoksevia lenkkeilijöitä. Ja nuo kukkivat narsissit, muutama krookuskin tuli bongattua. Että tälläinen talvi täällä :).
 










Kuvat ovat vähän juosten otettu, niiden ottamisen aikaan alkoivat olla varpaat ja näpit jäässä niin allekirjoittaneella kuin tuolla koulupukuisella tyypilläkin, joka ei suostunut laittamaan ulkohousuja jalkaan. Olihan hänellä sentään sukkahousut, luokkakaverilla ei kuulemma ollut edes niitä :).
 
Tänään on ollut ihan samanlainen kaunis päivä, ehkä jopa himppusen kylmempi. Tänään oli myös ihan erilaiset maisemat. Aamulenkkeilin tuossa ihan lähellä pitkin kuurassa olevia rantapolkuja. Rantakallioiden päällä kiemurtelevan polun toisella puolen peltomaisemaa, toisella rauhallisesti liikehtivää merta. Niin kaunista ja rauhoittavaa. Seuraavaksiko sitten sinne kameran kanssa?
 
 
/// Cardiff Castle and Bute Park yesterday after school with my cheeky cutie. I love that crispy minus one degree and sunshine outdoors although I'm freezing indoors. It must be winter now, cause there were hardly anyone around yet there were the first daffodils and crocuses coming out though. In January! I must go back to park for photoshooting at the latest when the magnificent magnolia trees start blooming later in spring.


8 kommenttia:

  1. Tuollaiselta näyttävä talvi sopisi mullekin oikein hyvin. En tykkää tästä pakkasesta yhtään. Lumi tekee maisemista kauniita, mutta sekin voisi alkaa jo sulaa. Mulla on jo nyt ikävä pyöräilyä ja lämpöä.
    Ihanaa loppuviikkoa sinne <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meitä on kyllä niin moneen lähtöön, mitä säähän tulee. Itse nautin kunnon talvesta ja niistä pakkasistakin tiettyyn pisteeseen, mutta nyt kyllä on täällä ollut oikein mukavaa tänä vuonna näinkin. En tiedä, käykö niitä sitten ajan kanssa kaipaamaan kunnon paukkupakkasia ja lumihankia. Mutta hei kesää kohti mennään sielläkin, vaikkei siltä ehkä niissä hurjissa pakkasissa tunnukaan!
      Sinne mys, viikon jatkoja <3! Huomenna taas jo torstai :o!

      Poista
  2. Ihania kuviahan olet sieltä ottanut, Olen eka kertaa sun blogissa ja liityin jäseneksi. Tykkään lukea kaikkia erilaisia blogeja. Ois kiva jos tulisit kylään Aurinkokujalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa mukaan lukijaksi, kiva kun kirjauduit! Täällä on tälläistä sekalaista meininkiä tarjolla, sisustuspainotteisena kuitenkin. Täytyypäs tulla vastavierailulle, kiitos kutsusta :)!

      Poista
  3. Kylläpä siellä on jo keväistä! Ruoho vihreänä, ei oo todellista! Täällä pakkasen paukkuessa odotellaan jo keväthankia ja siellä keräillään narsisseja. Hui.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näyttää keväiseltä, vaikka ei tuo lämpötila täkäläisittäin sitä ole. Täällä oli niin lämmin marras-joulukuussa, että oli nuo kukatkin lähteneet kasvuun kai ennen aikojaan. Normaalisti ne kai vasta helmikuun lopulla/maaliskuun alussa alkaa kukkia. Ja ruoho on vihreänä läpi vuoden. On lampaille, mitä syödä :).

      Poista
    2. Heippa kyllä on niin lämpöisen näköisiä kuvia... nyt on pakkanen hellittänyt, lukema on -29.
      Illalla läksimme kävellen kauppaan ja laitettiin kerros jos toinen vaatetta kun oli -31 mutta ei paleltanutkaan. Mukavaa viikonloppua! Terveiset toiselta laidalta ._.

      Poista
    3. Tänään meinasi meidän talkkari tippua pyrstölleen, kun kysyi, millainen meidän talvi Suomessa nyt on. Piti ihan hälle toistaa, kun ei uskonut korviaan lämpötilasta. Monelle täällä on tuollaiset lukemat varmaan ihan käsittämättömät, vaikka siellä meillä sitten lopulta ihan arkipäivää ja kaikki jatkuu ennallaan, kun pakkaset iskevät päälle.

      Poista

Olen iloinen, jos moikkaat Pastellimajassa käydessäsi!