16.10.2015

MONEN TOIMEN ETEINEN


Torstai ehti perjantain puolelle, ennen kuin sain pitkään aikomani eteispostin eetteriin. Tai kesäkuu lokakuun puolelle, miten sen nyt ottaa. Loogisintahan olisi esitellä uudesta kodista eteinen ensimmäisenä, kuten reaalielämässäkin ulko-ovesta sisään astuessa. Mutta kun näin virtuaalimaailmassa on mahdollista mennä sisään vaikka makuuhuoneen ikkunasta, niin tulkoon tämä postaus nyt näin reilun neljän kuukauden asunnossa elelyn jälkeen.
 
Meidän eteinen ei ole kooltaan tyypillisintä laatua. Ei pieni eikä pitkulainen vaan tilava ja huonemainen, yhteensä noin viisitoista neliötä. Perinteisten eteiselementtien kuten naulakon ja kenkätelineen lisäksi huoneeseen mahtuu työskentelytila, kodinhoitohuoneen toiminnot  ja tyttöjen vaatesäilytys. Sen kautta kuljetaan niin makuuhuoneisiin, kylpyhuoneeseen kuin avoimeen olohuone-keittiötilaan. Tyhjää lattiatilaa on niin paljon, että sinne mahtuu leviämään myös tyttöjen leikit.
 

Koska eteinen on kodin käyntikortti, tämäkin eteinen vaatii jatkuvaa raivausta pysyäkseen siistinä. Vaikkakaan meillä ei täällä ihan niin usein oveen koputetakaan kuin Suomessa, niin koskaan ei kuitenkaan tiedä, milloin naapurin Brianilla tai vuokraisännällä on asiaa. Ennen kaikkea tämän tilan järjestelmällisyys tuo toimivuutta arkeen ja mielenrauhan itselleni. Kenkien ja ulkovaatteiden lisäksi niin likaiset kuin puhtaat pyykit täytyy hoitaa saman tien koneeseen ja silityksen kautta takaisin kaappiin, samoin kaikki työpöydälle lojumaan jääneet tavarat. Tälläisessä läpikulkutilassa tuo leveä työpöytähän on aivan täydellinen kaiken tavaran käsistään jättämiseen.

 
Suomesta toimme varta vasten tähän tilaan Valantin työpöydän ja Eamesin tuolin. Seinän pätkä oli mitattu etukäteen, muuten ei olisi uskallettu ottaa sitä riskiä, että pöytä olisikin ollut siihen liian leveä. Neljä senttiä jäi jopa vielä varaa :). Vuokraisäntä jätti tilaan ison peilin, joka itse asiassa näin ajan kanssa on koukeroineen alkanut miellyttämään silmää. Itse en olisi ikinä valinnut mustaa ja koristeellista. Se tuo kuitenkin mukavasti kontrastia kaiken valkoisen ja suoraviivaisen sekaan.
 
 
Hankimme kesän alussa tilaan kenkätelineen, naulakon, pyykkikorin ja laatikoston tyttöjen vaatteille. Muu piensisustustavara tuli muuttokuormassa ja on löytänyt vähitellen tiensä eteiseen. Aivan liian pieni ja räsyinen matto on lainassa tyttöjen huoneesta. Vaalea mutta isompi matto on siis haaveissa sen tilalle.
 


Koska eteiseen on näkymät asunnon joka puolelta, en halunnut tinkiä siellä olevien huonekalujen ja tarve-esineiden esteettisyydestä ja toisaalta ajattomuudesta tulevaisuutta ja tätä väliaikaiskotia seuraavaakin kotia ajatellen. Naulakkovalinta oli selvä. Muistan haaveilleeni tuosta Mikko Laakkosen suunnittelemasta Latva-naulakosta jo lähes kymmenen vuotta sitten omakotitaloon muuttaessamme, silloin bongasin sen Glorian kodin lehtijutusta ja kyselin jopa sen tarkemmat tiedot jutun tehneeltä toimittajalta. Pystynaulakolle ei ollut tuolloin tarvetta ja haave siirtyi taka-alalle, mutta nyt kun tarve tuli, haave kirkastui taas mielessä. Normann Copenhagenin Sko-kenkäteline puolestaan oli ainoa valkoinen, mitoiltaan sopiva ja helposti puhdistettava löydös. Laatikosto haettiin Ikeasta, Malmeja meillä oli ollut eri kokoisina entisessäkin kodissa, joten tämän hinta-laatusuhde oli tiedossa. 
 

Tämä eteinen on saanut minut jopa kyseenalaistamaan kodinhoitohuoneen olemassaolon kokonaan ja mietin, miten sitä antoikin edelliseen kotiin niiden pyykkivuorien ja silitettävien pinon aina kasaantua. Ne oli helppo aina hylätä oven taakse piiloon. Toisaalta nyt tämä uusi roolini kotiäitinä auttaa kummasti siisteyden ylläpidossa. Kysykääpä kiusallanne sitten mielipidettäni, jos mahdollisesti täällä ollessani töihin lähden :). 


Eteiseen kuten muuallekin asuntoon kaipaan kyllä lisää luonnonvaloa. Luonnonvalon puutteesta (tai valokuvaustaidoista) kärsi myös näiden kuvien tarkkuus, mutta siitä huolimatta tilaan ja sen sisustukseen pääsee toivottavasti käsiksi. Kuvia tuli otettua parina eri päivänä vähän ohi mennen muiden tekemisten rinnalla. Alkuviikosta pöydällä ilahdutti puistosta löydetty tammen oksa terhoineen ja sen kuihduttua tyttären pihalta keräämä vaahteranlehtikimppu :).

Mutta nyt, perjantai ja viikonloppu taas käsillä. Meidän viikonloppusuunnitelmat joutuivat vaakalaudalle, kun kummallekin tytöistä nousi keskiviikkona kuume. Lienenkö sen itse aiheuttanut nukkumalla pari yötä ikkuna auki yskän lievittämiseksi ja edes lyhyiden unenpätkien takaamiseksi. Eilen siis kolmanneksi viimeisen kuvan koulukenkärivi pysyi  asennossaan ja toivuttiin kaikki kolme kotona. Onneksi kuume laski kuitenkin yhtä nopeasti kuin tulikin ja nyt tytöt ovat koulukunnossa taas. Itsekin alan jo pärjätä tämän yskän kanssa. Viikonloppureissuun päästään siis suunnitellusti ja meitä odottaa tyttöjen koulupäivän jälkeen muutaman tunnin automatka kohti Pohjois-Walesin kauniita maisemia. Vaikkakin pilvistä säätä, niin merenrantaa ja paikallisia vuoria olisi kuitenkin luvassa viikonlopun verran ihmeteltäväksi.
 
Mukavaa viikonloppua!
 
 
 
///
A lot of things written about our hallway in finnish, but in english I promise to make  it shorter.
I am happy with this space and its many functions. It's not just a traditional hallway with coathangers and shoerack, instead there's also room enough for working space,  laundering, and clothes storage. Because the room is in the middle of this appartment and you can see it from almost every other room, I like to keep it organized. I've preferred, not only  practical, but also timeless and aesthetic purchases when choosing new furnitures like coat- or shoerack. I want them to find their places also in our future homes. All this room still needs, is a bigger rug and more daylight. Maybe a little mirror hanging above the shoerack. What do you think?
 
It's Friday again and weekend ahead. We are more or less fit now. I can handle my cough and girls have recovered from fever they got on Wednesday. So it's gonna be few hours drive and North Wales this weekend. I can't wait exploring Snowdonia with its beautiful mountains and the seaside with long sandy beaches. Any special tips or recommendations?
 
I wish you a wonderful weekend!


12 kommenttia:

  1. Teillä on kyllä upea eteinen <3 Meillä on sama ja varsinkin eteisen kanssa, että sinne kaipaisi enemmän luonnonvaloa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna! Siinäpä onkin muistettavaa, jos joskus pääsee omaa kotia suunnittelemaan, ikkunoita ehdottomasti eteiseen! Entisessä kodissamme meillä olikin ihanan isot ikkunat eteisessä.

      Poista
  2. Niin harmoninen eteinen :)

    Ja melkein arvasin, ettei se sinun ja Braianin juttu olekaan vielä taputeltu , hih :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti i&i! Joo ei, on me useaankin otteeseen ehditty vaihtaa kuulumisia ja muistella menneitä, vaikka yllättävän paljon kuljetaankin tuossa käytävällä yhtä aikaa.

      Poista
  3. Pöytähän on kuin tehty tuolle seinälle, tuo pöytä ei tosiaan ihan mille tahansa seinän pätkälle sopisikaan! Hyvälle näyttää! Ja naulakko on upea! Mutta entäs nuo Hunterit???? En kestä! Ihan mahtavat! Mukavia reissuja, kuvia odotellessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin tuumasi meidän vuokranantajakin. On hiukan haasteellinen kokonsa puolesta kyllä. Haha, eikun Hunter-kaupoille, on ne täällä kyllä edukkaammat, varsinkin jos vielä aleprossia sattuu saamaan.

      Ja kiitos, kuvia saattaa ensi viikolla viimeistään taas riittää :)!

      Poista
  4. Niin kade :) On niin kaunista! Meidän ( kohta vanha ) eteinen on aivan kaamee..Ahdas ja tunkkanen, siis perus komootti, jossa tuskin mahtuu kääntymään. Onneks uusi on rakenteilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sittenhän ei mitään hätää. Aina ei voi näihin eteisjuttuihin vaikuttaa, mekin saatiin tämä ihan vahingossa :). Uuden eteisen saaminen vanhan komootin tilalle tuntuu varmasti sitten sitäkin paremmalle. Tdemppiä muutokseen!

      Poista
  5. Taas kerran niin täydellistä! Etenkin Valannin pöytä, en saa silmiäni irti siitä. Meillä on just sellainen käytäväeteinen, jossa ei ole edes tilaa kauniille lipastolle... Tuo teidän eteinen on mieletön käyntikortti. :)

    Sulle on haaste blogissani: http://zubiscorner.blogspot.fi/2015/10/blogitarina.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Suvi! Useimmitenhan eteiset on suunnitteltu juurikin pieniksi tuulikaapeiksi tai pitkiksi käytäviksi. Onkin muuten sellainen juttu, jonka suunnittelemiseen haluan nähdä vaivaa, jos joskus omaa kotia päästään suunnittelemaan.

      Ja kiitos haasteesta ja kauniista sanoista, perehdyn tuohon haasteeseen, kun kotiudumme täältä reissun päältä.

      Poista
  6. Siistiä, kaunista ja tulee se jatkossakin olemaan .... Me tultiin su kotiin oltiin tyttären luona ja lapsia kaitsemassa sekä ikkunanpesua ja pihan haravointi tehden. Terkut toiselta laidalta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, jatkosta en mene takuuseen :)! Touhua riittää siellä teilläkin!

      Poista

Olen iloinen, jos moikkaat Pastellimajassa käydessäsi!