21.10.2015

FLOS IC - RAKKAUTTA ENSISILMÄYKSELLÄ

 
Jos silmänruualla voisi elää, niin tämänhetkinen kattaus koostuisi kiistatta syksyn värjäämistä hortensian kukinnoista, marmorista ja Flosin IC -valaisimesta. Olen varmasti vähän höpsö, mutta olen nyt tuijotellut hurmiossa kuvien asetelmaa alkuviikon.  Ihaillut uuden valaisimen taideteosmaista olemusta.  Löytänyt kukkasista aina vain uusia sävyjä, joista voisin poimia herkuimmat värikoodit muuallekin kotiin. 
 
Kukkaset ovat tuliaisia meidän viikonloppureissun majoituspaikan takapihalta, jossa suuri hortensiapensas (kuten aivan yli-ihana musta kissakin) suorastaan huusi huomiota ja huolenpitoa, osa kukinnoista jo syksyn ruskean, osa hämähäkinseittien otteessa. En voinut olla taittamatta pensaasta muutamaa hyväkuntoista matkamuistokukkaa mukaan. Burger Kingin kannellisessa pahvimukissa ne säilyivät freesinä perille saakka viiden tunnin kotimatkan ajan. Kyllähän sellaisen vaivan todellakin täytyy rakkautta olla. Miehen mielestä olin ehkä ennemminkin taas aivan päästäni vialla, kun se kukkapurkki jalkojeni välissä Snowdonian kukkuloilla mutkaisia teitä kaarreltiin. 


 



 
Valaisin puolestaan on syntymäpäivälahjani, jotain iloa siis tässä vanhenemisessakin. Kiitos vaan miehelle, joka ei oikein meinannut keksiä mitään. Mutta onneksi multa löytyy aina ideoita :). Tämän valaisimen ensi kertaa joskus kesällä nähtyäni en saanut sitä millään mielestäni, ja sehän usein ennustaa vain ja ainoastaan rahanmenoa. Pitkään harkitsin kromisen ja messinkisen valaisimen välillä. Kromisessakin olisi ollut sitä jotain, mutta päädyin kuitenkin harjattuun messinkiin. Valaisin on  mallia IC T1 high, mutta Michael Anastassiades on suunnitellut sen lisäksi Flosille kokonaisen sarjan IC-valaisimia ja niitä löytyy kromin ja messingin värisinä lattialle, kattoon, seinälle sekä pöydälle myös  toisessa mallissa. Kupu on suupuhallettua lasia, jonka läpi valo loistaa todella kauniisti ympärilleen. Täytyy joskus kuvata valaisin myös illan hämärässä. Muotoilu on minusta näissä IC-valaisimissa jotenkin yksinkertaisen nerokas ja ajaton. Valaisimien tasapaino lähentelee mielestäni jo taidetta.
 
Tälläistä höperyyttä täällä ilmoilla. Täytyy varmaan kuitenkin alkaa loihtimaan jotain oikeaa ruokaa lautaselle. Voihan se olla, että nälkäkuolema lopulta muuten yllättää noita kaunottaria tuijotellessa. Lohta ja punajuuria jääkaapissa, mitähän niistä keksisin? Mukavaa keskiviikkoa sinulle!
 
 
/// I just can't get eyes of those flowers and that new light of mine. I brought the flowers as a souvenir from North Wales, all the way through Snowdonia in a Burger King's carton cup :). I thought It was pure love, my husband propably rather that I'm insane. Look at all those different shades of them. I think they are even unreal. The light instead is my birthday present. It's from Flos and it's designed By Michael Anastassiades. Isn't it just beautiful? A treasure for a lifetime.
 
 
 
 

8 kommenttia:

  1. "ömeising kolors"...ihan ihmeellisen kauniit kukat...ja hyvä et nappasit mukaan---ei ollu turhareissu siispä! Lamppukinsopii teille...onkohan siinä lampunHenki? moiks!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei turha reissu ollenkaan. Nyt odotan sormet ristissä, että kukat olisi kuivaneet nätisti, niin säästäis kukkakauppakulungeissa :). Kyllä siinä joku lampunhenki täytyy olla, niin on lumoava vekotin.

      Poista
  2. Kyllä minäkin olisin kuskannut nuo kukat kotiin :D

    VastaaPoista
  3. Oooo, en kestä! Tuo valaisin on ehkä koko tämän vuoden lempiesineeni! Olet tosi onnekas :) Minä tyydyn himoitsemaan sitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No oon kyllä, materiaalisen onnellisuuden huipulla suorastaan :D. Mutta joo tämä iski kyllä suoraan sydämeen. En malta oottaa, että pääsen sitä taas kotiin himmentelemään ja kirkastelemaan. SIinä on ihan huippu himmenninkin :)

      Poista
  4. Tuo valaisin on niin <3 Mä jouduin valitsemaan seiska-tuolien ja tuon valaisimen väliltä. Seiskat meni käytännön syistä edelle. Pahus! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eipä kuulostaa seiskatkaan pöllömmältä! Onnea niille :)!

      Poista

Olen iloinen, jos moikkaat Pastellimajassa käydessäsi!