24.8.2015

LOPPUKESÄN KUKKIA


Tai sellainen mielikuva minulle gladioluksista tulee. Itselläni ei niitä koskaan ole kukkapenkissä kasvanut ja maljakossakin ne taitaa olla ensimmäistä kertaa. Sitä en tosin tiedä, milloin sitä loppukesää täällä eletään. Kääntyykö kesä syksyyn samaan aikaan Suomen kanssa vai vasta myöhemmin. Puolentoista punnan nippu gladioluksia tarttui mukaani perjantai-illan kauppareissulta. Eilisen sateen väistyttyä iltapäivän valo kävi olohuoneeseen niin kauniisti, että oli pakko napata vielä pari kuvaa juuri auenneista kukista, vaikka muut olivat jo kengät jalassa eteisessä autokaupoille lähdössä. Koskaanhan ei tiedä, milloin se aurinko seuraavan kerran paistaa. Sellaista se tahtoo vähän tämän harrastuksen kanssa olla, kuvaaminen ei aina katso aikaa eikä paikkaa.
 
Näiden näyttävien kaunokaisten myötä toivottelen mukavaa viikon alkua sinne lämpimään Suomeen!
 
 
 Meillä on eilisen auton etsinnän jälkeen tälle päivälle taas aivan uudet missiot, vaikka ei eilen löydetty edes niitä kauppoja, mitä etsimään lähdettiin. Esikoiselle täytyisi löytää jumppakenkää ja balettitossua. Niin se sopeutuminen vain täällä pikku hiljaa etenee. Muutama viikko takaperin vastaus harrastusten aloittamiseen oli vahva ei. Nyt simsalabim tyttö haluaa aloittaa street dancen, baletin, rugbyn ja jopa sen koulunkin! Ja tämä innokkuus täytyy nyt käyttää hyväksi. Left, right, up and down. Step, jump, around ja mitäs näitä nyt saattaisi huomisissa tanssitreeneissä vastaan tulla, niitä ollaan täällä tänään treenattu. Enkä taas tiedä, kumpaa jännittää enemmän :).
 

6 kommenttia:

  1. Tsemppiä etsintöihin ja ihanaa kun neiti sitten innostuikin kaikesta kivasta!
    Mukavaa tätä viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alkaa olla pitkä ja suht yksinäinen kesä tehnyt tehtävänsä, alkaa tehdä mieli oman ikäisten seuraan kielimuurista huolimatta. Ja toisaalta tyttö on oppinut myös jonkin verran englantia tässä kesän aikana, että sekin saattaa rohkaista. Nähtäväksi tietysti nää, miten harrastuksistaan innostuu. Kiitos!

      Poista
  2. Ihana Linda💕. Tsemppiä neidille uusiin harrastuksiin ja koulun aloittamiseen. Meillä pikku neiti aloitti telinevoimistelun esikilparyhmässä. Mukavaa viikkoa teille☀️.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, terkut välitetty! Tsemppiä myös teidän koululaiselle ja intoa uusiin treeneihin! Otetaanhan Skypet tässä joku hetki!

      Poista
  3. Tuo on kyllä niin kaunis kukka :) Harmittaa, kun lempikukkakauppani sulki ovensa...on jääneet monet perjantaikukat nyt hankkimatta :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä taas en ole täällä uudessa kotikaupungissa kovin moneen kukkakauppaan törmännyt, Suomessahan niitä on tähän miljoonakaupunkiin verrattuna joka nurkalla pienemmässäkin kaupungissa. Onneksi löysin kauppahallin ja ruokakaupoistakin saa hyvällä tuurilla hillityjä nippuja, kun suurin osa tarjonnasta siellä on melko värikkäitä. Näitä täytyy kyllä joskus istuttaa maahan, mikäli joskus vielä oma pläntti maata jostain päin maailmaa hankitaan.

      Poista

Olen iloinen, jos moikkaat Pastellimajassa käydessäsi!