12.7.2015

UNELIAS SUNNUNTAI


Tunnustaudun paatuneeksi yökyöpeliksi. Joskus käy silti niin, että äiti on tässä perheessä enemmän iltasadun tarpeessa kuin lapset. Tänään on juurikin sellainen päivä. Olen torkahdellut aivan koko päivän aamusta alkaen, jopa sunnuntaiajelulla karttaa lukiessa ja ajo-ohjeita antaessa. Heräsin miehen "ei-voi-olla-tottaan". Iltalenkki meni lähinnä lönkyttelyksi ja lopulta kukkien poimimiseksi. Iltakahvit toimivat lähinnä unilääkkeenä. Sateinen kostean lämmin sää tekee elosta pysähtyneen ja epätodellisen, vaikka olisikin liikkeessä. Etenkin kun sade ei oikeastaan edes kastele.
 

 


Mutta hei, eikös olekin ihan kauniskukkaisia puskia näillä seuduilla? Täällä kasvaa niin kauniita ja runsaita hortensiapensaita sekä ihmisten pihoilla että villiintyneenä luonnossa. Silloin tällöin olen uskaltanut napata pienen kukinnon syrjäisimmästä puskasta mukaani. Don´t worry, en sentään ryöminyt kenenkään tiluksilla :). Tämän päivän löytö oli kaunis liila.

Nyt tyttöset ylös kylpyammeesta ja iltasatuja meille kaikille. Hyvää yötä te kaikki ihanat siellä!


                                                                             ///
                                                         Sleepy, sleepier, the sleepiest.
After a lazy and rainy sunday, it´s finally time for bedtime stories, good night!
 

2 kommenttia:

  1. oi, hortensiaa olen miettinyt pihalle myös.. oispa kiva saada enemmän kukkia omalta pihalta maljakkoon! Ihanaa viikkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olis kyllä aivan ihastuttava omalla pihalla! Täällä on kaikkialla jättisuuria kukkapilviä, monenvärisinä. Näyttää menestyvän täällä tosi hyvin, saatan itsekin kokeilla talven yli ruukussa parvekkeella. Enää tarvitsis vain päättää väri :) . Mitenhän tuo lajike menestyy niillä meidän leveysasteilla?

      Poista

Olen iloinen, jos moikkaat Pastellimajassa käydessäsi!