KUULUMISIA TYTTÖJEN VALTAKUNNASTA

Viime päivinä olemme koittanut saada tyttöjen huonetta toimivaksi. No, miten toimivaksi nyt pikkuista päälle kymmenen neliötä voi saada kahden tytön käyttöön. Muistanette varmasti meidän Suomen kodin ruhtinaalliset lastenhuonetilat, neliöitä oli kahdessa huoneessa reilusti yli pari kymmentä. Osa kalusteista jäi Suomeen uusiin koteihinsa, mutta isoimmista sängyt, leikkikeittiö, pikkupöytä, vaaterekki ja kirjahylly pääsivät mukaan muuttokuormaan.
 

Olen oikeastaan todella yllättynyt, miten hyvin tuo meidän nykyinen kapea ja pitkulainen lastenhuone kalusteet ja tavarat nieleekään. Lastenhuoneen yhteydessä on vaatehuone, josta pienellä hyllytuunailulla saimme oivan leluvaraston. Lelujen sijoittamisen vaatehuoneeseen koimme toimivaksi jo Suomen kodissakin. Toki ratkaisu edellytti täällä vaatesäilytyksen järjestämistä eteiseen. Ja niinhän se on ainakin meillä ollut, olipa neliöitä kymmenen tai kaksi, leikit tuntuvat kulkeutuvan aina pois lastenhuoneesta. Esikoinen edellä, kuopusta karkuun. 

Linda toivoi maalle muuton lisäksi kovasti omaa huonetta. Kumpikaan ei hänen harmikseen toteutunut, ja siksipä en voinut muuta kuin heltyä hänen ikioman koulupöydän toiveeseensa. Kapeaan tilaan löytyi ratkaisu String-sarjasta, jonka myötä huoneeseen saatiin sopiva pieni pöytä ja vähän lisää hyllytilaa kuusivuotiaan päivittäisille puuhille. Työtuoliksi siirsin keittiönpöydän ympäriltä yhden Kartellin Louis Ghost-tuoleista. Kuutta vielä tässä vaiheessa harvemmin keittiössä tarvitsemme. Tuolit kuuluvat asunnon alkuperäiseen kalustukseen, kävi tsäkä :).
 

Tästä esikoisen saamasta yksinoikeudesta nousi tietenkin desibelien lisäksi kuopuksen kyynärpäät puuskaan. Hänelle myös! Kun ei Stringiin äiti sentään suostunut, lepytettiin kolmevuotiasta kapinamieltä omalla pikkuruisella piirustuspisteellä vastakkaisella seinällä. Siis käytännössä lisättiin tuohon pöydälle värikynät ja -kirja, käännettiin tuoli asentoonsa sekä markkinoitiin se "Amandan omana piirustuspöytänä". Lankaan meni. Kuka veikkaa oikein sen päivän, kun tuossa tapetissa on väriä? Niin suloisia ovat kyllä, kun molemmat omilla tuoleillaan pakertavat. Instassa siitä kuvan jo ehkä näittekin.

 

Täällä ollaan  viime päivinä elätelty toivoa, lopulta yllätytty aivan todella positiivisesti ja nyt sitten eletään sitä jännittävää hetkeä, kun pääsemme tänään tutustumaan tyttöjen tulevaan kouluun. En tiedä kumpaa jännittää enemmän, minua vai Lindaa. Amandaa nyt ei ainakaan :).

 

Saimme maanantaina tietää, että tytöt pääsevät syksyllä yhteen niistä kolmesta koulusta, johon heille paikkaa haimme. Ei lähikoulu, eikä kävelymatkan päässä, mutta hyvät arvostelut saanut koulu naapurikunnan puolella, kuitenkin noin kymmenen minuutin automatkan päässä. Nuo naapurikunnan koulut tuntuvat olevan niin hyvässä maineessa täällä, että ovat ääriään myöten täynnä, eikä niihin kuulemma aina mahdu edes koulujen lähialueiden lapset. Siksi olenkin lähinnä pöllästynyt, että meillä oikeasti kävi näin hyvä tuuri. Kouluihin täällä tulisi hakea jo maaliskuuhun mennessä ja lähialueiden lapset ovat aina etusijalla. Siltikään takeita lähikouluun pääsystä ei koskaan ole.  Nyt kun näin myöhään saimme päätöksen, voin olla melko varma myös siitä, että emme vieneet kenenkään paikallisen lapsen koulupaikkaa. Senkin suhteen on siis puhdas mieli. 

Pian päästäänkin pähkäilemään koulupukuostoksille,

kunhan ensin tänään otetaan selvää, mitä väriä ja vaatekappaletta saisi olla!