4.7.2015

ILTAKÄVELYLLÄ VIIDAKOSSA


Moikka! Nopeasti tulin savumerkkejä antamaan. Täällä retkeilyt jatkuu ja pari päivää ollaan saatu näyttää paikkoja paitsi itsellemme myös ensimmäiselle Suomen vieraallemme. Eilinen päivä vierähti ensin tyttöporukalla keskustan linnanpuistossa piknikkiä pidellen ja miehen töiden jälkeen ajeltiin ihan yllättäen vesiputousten perässä Brecon Beaconsin kansallispuiston alueelle toiveissa löytää edes yksi vesiputous. Ajellessa päästiin näkemään jo pieniä paloja täkäläisestä "vuoristosta" ja löydettiinhän me lopulta reitti vesiputouksellekin. Waterfalls countryn reiteiltä niitä löytyisi useampikin, mutta aikaa niiden kiertämiseen pitäisi olla useampi tunti. Ja varusteina ehkä jotain muuta kuin kauluspaidat ja espadrillot :).
 
Muutaman kilometrin reitti illan jo hämärtyessä mielettömän vehreyden ja korkeuserojen keskellä sai sydämen pakahtumaan. Onko tämmöistä täällä? Aivan kuin viidakkoon olisi sukeltanut, ilmankosteus oli aivan omaa luokkaansa. Vettä oli putouksessa vähän, mutta ei se meidän ihmetystä haitannut. Joku lämmin päivä tullaan tänne uikkareiden kanssa koko päiväksi.
 
Mullahan ei tietenkään ollut kameraa mukana saati puhelimessa akkua, mutta onneksi ystäväni nappasi muutamia kuvia, jotka sain jakaa tänne blogiin. Harvinaista herkkua on muuten myös kuvat, joissa on kaikki meidän perheen neljä jäsentä samassa kuvassa.







Meidän seikkailut jatkuvat pian keskustareissun jälkeen taloyhtiön grillibileisiin ja sieltä illalla toivottavasti muutaman tunnin ajelun päähän länsirannikolle. Nähtäisköhän tällä reissulla delfiinejä?
 
Mukavaa viikonloppua!

10 kommenttia:

  1. On ihanaa siellä(kin) täälläkin on supstropiikki kelejäpidellyt...ja joap melko vähän itikoita...kun nehän voi pilata muuten mahtis sään!..voisin lähettääne sinne teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No itikat täältä tosiaan puuttuu, aika mahtavaa, ei ole ikävä! Mutta kuulemma niitäkin joissain kaukaisimmissa metsissä on tavattu :D. Ja ihanaa, että teilläkin helle kävi, mutta sitten yöpakkasta!? Suomen kesä on kyllä arvaamaton! Mutta niin kai Walesinkin. Meillä on ollut kuulemma uskomattoman hyvä tuuri, kun kuukauden aikaan on satanut vain muutamana päivänä. Että sitä todellisuutta ootellessa!!

      Poista
  2. Voi miten kaunista! Kerro sitten, näkyikö delfiinejä. Aikoinaan Skotlannin rannikolla, kalliilla eläinbongausretkellä opas kertoi innoissaan, miten näillä vesillä on näkynyt pyöriäisiä, delfiinejä, lunneja ja jopa valaita. Taisimme nähdä yhden pyöriäisen koko venereissun aikana. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös olekin, aivan ihana metsä! Sää oli sunnuntain reissulla alkuun sen verran arveluttava, taivas melkein musta, joten delfiinibongaillut jäi toiseen kertaan. Tosin sitten se kelikin parantui ja saatiin aurinko iltapäiväksi, hiekkaa ja simpukoita varpaiden väliin. Ja tosiaan, ei noilla reissuilla kai mitään taetta ole delfiinien näkemisestä.

      Poista
  3. Paikkahan on ihan kuin sadusta, aivan ihana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös ookin! Kuviin ei saanut edes tallennettua fiilistä, mikä syntyi kun lähes pystysuorat metsät nousivat tuolta laakson pohjalta korkeuksiin.

      Poista
  4. Wau! Upean näköistä! :)

    VastaaPoista

Olen iloinen, jos moikkaat Pastellimajassa käydessäsi!