6.3.2015

TERVEISET WALESISTA JA ARVONNAN VOITTAJA

Heippa! Viikonloppu näyttää alkaneen. Täällä Walesissa on vierähtänyt pari päivää lomaillessa ja ajantaju sitä myöten kadonnut. Viime postauksessa mianitsemani väsymyskin on kaiken uuden edessä kaikonnut, kuten myös suunnitelmien vaihtumiseen liittynyt norjamökötys :). Wales ja Cardiff otti meidät vastaan auringolla, aika hyvä taktiikka yläkerran herralla! Cardiff miljoonakaupunkina tuntuu todella kodikkaalta ja tuttavalliselta, ympäröivät maisemat itäsuomalaisiin vaaramaisemiin verrattuna todella erilaisilta. Ensi kesäksi riittää hiekkarantoja, joilla lojua sekä kukkuloita ja rantakallioita, joille tehdä eväsretkiä. Lenkkireitteihinkin olemme ehtineet tehdä tuttavuutta, idyllisiä puistoja ja joenrantoja löytyy myös. Laitan teille makupaloja blogiinkin heti kun maltan, muutamia kuvia löydät jo nyt instagramistani täältä. Sillä välin koitan pysyä hengissä, kun pää ei meinaa kääntyä oikeaan suuntaan tien ylityksissä. Autotkin tuntuvat ajelevan ilman kuskia. Aikamoista aivojumppaa tämä täällä lomailu aiheuttaa.  Kohta kipaistaan kaupungille leffaan ja eilisen tapaan arpomaan, minkä maailman kolkan makuja haluaisimme lautasellemme tänä iltana. Mutta nopsaan vielä sen Lidlin lahjakortin voittaja:



Random.org valitsi voittajaksi arvan nro:n 54 eli EevaM PALJON ONNEA!
Tarkkailepa sähköpostiasi! Kiitos kaikille arvontaan osallistuneille!

Mukavaa viikonlopun aloitusta!




8 kommenttia:

  1. Hauskaa matkaa myös makujen maailmaan ja oikein hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Makujen maailmassa olikin, mistä valita. Parhaimmat kokemukset tunnelmallisessa italialaisessa pitkän linjan perheravintolassa raviolin ääressä sekä sitten meksikolaisessa mojito kädessä ja sombrero päässä :). Liian vähän iltoja, liian paljon valinnan varaa.

      Poista
  2. Olen ihaillut sun reissukuvia Instagramissa, aivan huikean kauniita maisemia! Mukavaa viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osasin odottaa rantakallioita, mutta ne kyllä yllättivät kuitenkin. Aivan mieletön luonto Walesissä ainakin on.

      Poista
  3. Ihania kuvia -täytyykin kurkata myös Insta.
    Mukavaa lauantai iltaa.

    VastaaPoista
  4. Jee, mahtavaa, kiitos paljon! Kurkkasin kuvia Instassa, näyttipä upealta nuo maisemat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kun tieto tavoitti sinut. Jokohan sait meiliä? Ja maisemat tosiaan aivan upeita, kyllä mieli lepäsi niitä tuijotellessa.

      Poista

Olen iloinen, jos moikkaat Pastellimajassa käydessäsi!