14.3.2015

TÄNÄÄN NAUTITAAN (sis. arvonnan)



Kaunista lauantaihuomenta! Ei hirveästi harmita heräillä edes vapaapäivänä puoli seitsemältä, kun aamuauringon valo tulvii sisälle jo niin aikaisin. Sälekaihtimet ylös ja kahvi tippumaan. Saa lojua sohvalla kiireettä ja katsella lukemattomat lehdet läpi - ryhmähaut ja millimollit taustamusiikkina. Ensimmäinen aamu yli viikkoon, että ollaan koko konkkaronkka taas kasassa. 

Ennen kuin suunnataan ulos ja aurinkoon retkeilemään ja lenkkeilemään ajattelin tulla pyöräyttämään käyntiin kivan arvonnan. Walldesign.fi  lähetti minulle kauniita julisteita sisustuksen piristykseksi ja haluaa lähettää yhden A4-kokoisen julisteen myös jollekin teistä. Itselleni valitsin pari tekstiä, timantteja ja tuon ihastuttavan akvarellileidin. Tuovat tällä hetkellä kivaa kontrastia työhuoneen kaunistautumisnurkkaan ja muistuttavat siitä, että välillä on hyvä tehdä asiat muutenkin kuin suorittamalla. Ihan jo tulevaa muuttoakin ajatellen kiinnitin taulut seinään näppärillä tarroilla, joten taulut saa irti jälkiä jättämättä.









Arvontaan osallistut jättämällä kommentin alle ja samalla toiveen, minkä A4-kokoisen printin valitsisit Walldesign.fi:n valikoimasta. Yksi arpa kaikille, kaksi blogini kirjautuneille lukijoille. Voit liittyä lukijaksi myös arvonnan aikana (blogger, facebook, bloglovin). Arvonta-aikaa on ensi viikon perjantaihin 20.3. saakka. 

Ja nyt noitten printtien sävyttämin sanoin: Nautitaanhan tästä erityisen ihanasta aurinkoisesta päivästä ja tehdään niitä asioita, mikä tekee itse kunkin onnelliseksi! Uskallankohan edes mainita, että omalla kohdallani myös ikkunanpesu kuuluu noihin onnea aiheuttaviin juttuihin :D! 


//BLOGIYHTEISTYÖ Walldesign.fi:n kanssa

61 kommenttia:

  1. Kahdella mukana, kivoin juliste on tuo nainwen mikä sinullakin on. :)

    VastaaPoista
  2. http://www.walldesign.fi/fi/lasten-motiivit/abc-elaimet.html olisi kiva lastenhuoneen seinällä, siispä mukaan arvontaan kahdella arvalla

    VastaaPoista
  3. Kahdella arvalla mukana ja valinta olis splashes juliste. Kivat kuvat, tuo Lily julistekin olisi todella kiva!

    VastaaPoista
  4. http://www.walldesign.fi/fi/tauluja-kotiin/rakasta-1.html kiteyttää mukavasti kaiken tärkeän :) Yhdellä arvalla mukana!

    VastaaPoista
  5. Timantit 1 on mun mieleen! Toivottavasti arpa suosii.
    -Jutta

    VastaaPoista
  6. Valitsisin Lilyn :) Kahdella mukana. johannaliina(at)gmail.com

    VastaaPoista
  7. Omat lempparit on I believe ja Watch me, samoin nuo maalaukselliset. Luultavasti päätyisin kuitenkin valitsemaan Watch me:n :)
    2 arpaa. laura.charlottta (at) gmail.com

    VastaaPoista
  8. Mukana yhdellä arvalla.
    http://www.walldesign.fi/fi/mustavalkoisia-tauluja/watch-me-line.html
    wonderwhy@netti.fi

    VastaaPoista
  9. Kahdella mukana. Timantit ovat makuuni. Olen käynyt sivuilla ja siellä on muitakin kivoja!

    VastaaPoista
  10. Sähköposti unohtui. Anja.saari@saaret.fi

    VastaaPoista
  11. Kahdella mukaan. Tosi mukavia monta, mutta esim tämä --> http://www.walldesign.fi/fi/mustavalkoisia-tauluja/watch-me-line.html

    VastaaPoista
  12. Kahdella arvalla mukana :) Ehdottomasti 'Excuse the mess,' kuvaa täysin meidän huushollia xD

    VastaaPoista
  13. Kauniita! Mukana kahdella arvalla, ja pidän eniten Kolmiot 2 -taulusta. (viiu(at)hotmail.com)

    VastaaPoista
  14. Enjoy it voisi tulla meille :). Kahdella arvalla sitä tavoittelemaan.

    VastaaPoista
  15. Sivuilta löytyisi montakin kivaa, mutta nyt valintana Arbor. Yhdellä mukana.
    olivia(at)luukku.com

    VastaaPoista
  16. Valitsisin timantti2.
    Kahdella arvalla mukaan.

    VastaaPoista
  17. Kahdella arvalla mukana! Tekstijulisteita löytyy jo vähän joka lähtöön, joten nyt miellyttäisi joko "Kahvi" tai "Pineapple2".

    VastaaPoista
  18. kahdella mukana, abc eläimet tai kastetaulu suomeksi

    VastaaPoista
  19. Teacups vaaleanpunaisena olisi ihana :) Kahdella arvalla mukana!
    cherrycloud@luukku.com

    VastaaPoista
  20. http://www.walldesign.fi/fi/tauluja-kotiin/manifesto.html tuon ottaisin :) tai tuon http://www.walldesign.fi/fi/tauluja-kotiin/manifesto.html. kahdella mukana :)

    VastaaPoista
  21. http://www.walldesign.fi/fi/mustavalkoisia-tauluja/true-love-story.html
    Tämän valitsisin! :)
    Kaksi arpaa.
    sopeutuja(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  22. Lily shoes olisi kiva. Yhdellä mukana. Sofia
    chipmunk@hotmail.fi

    VastaaPoista
  23. Jäin miettimään vaihtoehtoja:together we make a family tai coffee. Mukana yhdellä. Anne
    annelaukkanen09@hotmail.com

    VastaaPoista
  24. Osallistun arvontaan kahdella arvalla ja valitsisin "Together we make a family" -julisteen. :)

    VastaaPoista
  25. 'Excuse the mess' ... Aivan ehdottoman sopiva meille ... Yhdellä arvalla mukaan! ;o)

    VastaaPoista
  26. Huh, niin ihania kaikki..! http://www.walldesign.fi/fi/tauluja-kotiin/teacup.html voisi olla suosikkini.
    Kahdella mukaan kivaan arvontaan! hippohiiri@gmail.com

    VastaaPoista
  27. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  28. Kahdella arvalla mukana! :) Suosikkeja oli useampia, tässä niistä yksi: http://www.walldesign.fi/fi/mustavalkoisia-tauluja/watch-me-line.html
    ninde83(a)gmail.com

    VastaaPoista
  29. Yksi arpa. Suosikki on Cities -juliste.
    kpa1@suomi24.fi

    VastaaPoista
  30. Yhdellä mukana. Paljon kivoja juttuja, mutta valkkaisin you are amazing taulun.
    niina.saila@jippii.fi

    VastaaPoista
  31. Suosikkini on tuo watch me :)
    Kahdella arvalla mukana.
    wafer@suomi24.fi

    VastaaPoista
  32. http://www.walldesign.fi/fi/julisteet-40x50cm/manifesto-40x50-cm-1.html
    Yhdellä mukana.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  33. http://www.walldesign.fi/fi/julisteet-40x50cm/manifesto-40x50-cm-1.html
    Yhdellä mukana.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  34. Paljon on valinnanvaraa. Ottaisin joko jonkin kastetauluista ensi viikonloppuna nimen saavalle pojallemme tai sitten transporter julisteen.

    VastaaPoista
  35. http://www.walldesign.fi/fi/tauluja-kotiin/lily.html ois kiva ja kahdella mukaan

    unelmiaonnesta(at)gmail.com

    VastaaPoista
  36. Together we make family olisi ihana ja yhdellä arvalla mukana arvonnassa! :)
    ameliarose211@gmail.com

    VastaaPoista
  37. Lily shoes on aika viehättävä, kahdella mukana :)

    VastaaPoista
  38. Tämä on suosikkini: http://www.walldesign.fi/fi/lasten-motiivit/bear.html

    Kahdella mukaan :)
    ansamaria1(at)gmail.com

    VastaaPoista
  39. Kahdella arvalla mukaan. Tämän valitsisin meille:
    http://www.walldesign.fi/fi/tauluja-kotiin/arbor.html

    VastaaPoista
  40. Eläinaiheiset, rabbit tai elefantit. Kahdella mukana.
    karhuoja@gmail.com

    VastaaPoista
  41. Arvonnassa mukana ja tämän julisteen kotiuttaisin: http://www.walldesign.fi/fi/lasten-motiivit/abc-elaimet.html ,jos arpaonni suosii. :)
    katju1@hotmail.com

    VastaaPoista
  42. Kahdella arvalla mukana! Suosikkini on swan origami juliste.

    VastaaPoista
  43. Butterfly juliste on suosikkini:) Kahdella arvalla mukana!

    VastaaPoista
  44. Kahdella arvalla mukana - mustavalkoiset teksti jutut ovat mun suosikkeja :)

    VastaaPoista
  45. Kahdella mukana! :) Together is the best place to be-printti oli ihana, monia muitakin jäin miettimään!

    VastaaPoista
  46. Timantti 2 olisi suosikkini.
    Yhdellä arvalla mukana.

    VastaaPoista
  47. Timantti 2 olisi suosikkini.
    Yhdellä arvalla mukana.

    VastaaPoista
  48. Kahdella mukana. Terkut toiselta laidalta.

    VastaaPoista
  49. Kahdella arvalla mukana. Lempparini on http://www.walldesign.fi/fi/tauluja-kotiin/together-we-make-a-famliy.html
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  50. Yhdellä mukana. Lempparini on timantti2.
    johanna.ronkkonen@gmail.com

    VastaaPoista
  51. http://www.walldesign.fi/fi/julisteet-40x50cm/manifesto-40x50-cm-1.html
    Yksi arpa.
    pussikarhu(at)luukku.com

    VastaaPoista
  52. Yhdellä mukana :)
    http://www.walldesign.fi/fi/mustavalkoisia-tauluja/wonderful-life.html

    kuiskaa@gmail.com

    VastaaPoista
  53. Kahdella arvalla mukana tavoittelemasa Lily Shoes -printtiä

    VastaaPoista
  54. Kahdella arvalla mukana Arbor-julisteeseen. mari.kivikoski@live.fi

    VastaaPoista
  55. Valinnan vaikeus iski...
    http://www.walldesign.fi/fi/tauluja-kotiin/cities.html
    Kahdella arvalla mukaan!
    minnapo1(at)gmail.com

    VastaaPoista
  56. Koordinaatit koristamaan Luxembourgin kotia :) juhevu@utu.fi

    VastaaPoista
  57. Kahdella arvalla mukana ja valintana Happy LINE -juliste.

    VastaaPoista
  58. Suosikkini on ehkäpä Arbor. Vaikea valita! :) Kahdella arvalla mukana. / killikis@gmail.com

    VastaaPoista
  59. 2 arpaa .. tämä puhuttelee :)http://www.walldesign.fi/fi/mustavalkoisia-tauluja/watch-me-line.html
    bikkenpilttuu@hotmail.com
    ps:omassanikin on arvontaa meneillään !

    VastaaPoista
  60. Kahdella mukana. Excuse the mess sopisi meidän eteiseen. :) annamaija.rummukainen@gmail.com

    VastaaPoista

Olen iloinen, jos moikkaat Pastellimajassa käydessäsi!