13.6.2014

PIENET OMAT HETKET


Saavuin eilen ystäväporukan mökki-illasta ja mummolakierrokselta kotiin treenaamaan ja käsittelemään viimein terassin pinnan. Tytöt jäivät juurikin siitä syystä mummolaan yöksi. Sutimisen lopputulos yllätti, mutta siihen palaan myöhemmin, kunhan olen itse siihen ensin tottunut. 


Eilisilta ja tämä aamu onkin ollut aivan omaa aikaa, mitä nyt mies käväisi töidensä välissä kotona nukkumassa. Vaikka olenkin aika kova touhuamaan ja pysähtyminen ja ihan vain oleminen on minulle usein melkoisen haasteellista, niin harjoittelen toki sitäkin pieninä sopivina paloina. Eilen illalla ei ollut saunasta kiire mihinkään ja vielä lakanoiden välissä nukkumaan mennessä nautin lasillisen kylmää valkoviiniä, musiikkia kuunnellen ja parvekkeen ovesta öistä kesätaivasta tuijotellen. Tänä aamuna taas valmistin itselleni rauhassa aamiasta, kipaisin kaupasta mansikoita ja kahvia sekä viereiseltä niityltä kimpun koiranputkia nuupahtaneiden lupiinien tilalle. Uppouduin pitkäksi toviksi uusimmasta Avotakasta löytyvään Tapiovaara-juttuun ja join toisenkin kupillisen kahvia. Kaikki toki asioita, joita voi hyvin tehdä myös lasten läsnä ollessa, mutta joihin tulee aivan eri sävy, kun talo ympärillä on aivan hiljainen.









Olen muuten aivan rakastunut Coldplayn uusimpaan Magic-biisiin. Se ja Coldplayn muu tuotanto onkin soinut meillä viime aikoina illalla viimeisenä ja aamulla ensimmäisenä. Tämä päivä meneekin hyvää fiilistä yllä pitäessä musiikin ohella oleillen ja rentoillen, hyvin syöden ja viimeistelylenkillä verrytellen. Huomenna olen nimittäin jännän äärellä, kun suuntaan Savon sydämeen, Kuopion Vehmersalmelle, erääseen "maailmaan suurin"-sarjassa painivaan urheilutapahtumaan, arvaatko minne? 


PS. Kuvissa vilahtaa myös jotain, mikä vaatinee näin sisustuspainotteiselta blogilta tarkempaa lisäraporttia joku kaunis päivä :).

Parasta perjantaita teille rakkaat lukijat, muistakaahan tekin ottaa joskus vaikka se pieninkin hetki ihan vain itsellenne!!

8 kommenttia:

  1. Ihanan näköisiä kuvia! Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Miepä arvaan... Jukolaan oot menossa.

    Mökö

    VastaaPoista
  3. Itselläni aloitusosuus..tsemppiä venloihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täällä :)! Hauskaa sieltä löytyi kuin löytyikin venlasiskoja :). Tsemppiä meille molemmille! Aloitusosuus sytyttää kyllä joka kerta aivan erityisesti.

      Poista
  4. Samoissa kisoissakin nuorena (lapsena) rastien perässä kirmattiin. marjamailla1.blogspot.fi

    VastaaPoista

Olen iloinen, jos moikkaat Pastellimajassa käydessäsi!