12.2.2014

HUUTONAURUA - LOL!


Tein sitten vähän ystävänpäiväkortteja. Tähän tekisi mieli laittaa ainakin kymmenen nauravaa hymiötä, mutta koska ne kyseenalaistavat kirjoituksen laatua, niin tyydynpä ainoastaan toteamaan, että hymyilyttää pikkuisen. Minulla oli jalo ajatus. Olen nimittäin suorastaan onneton lähettämään etanapostia, vaikka tiedän tasan, kuinka siten nykypäivänä olisi helppo ilahduttaa ystäviä lähellä ja kaukana. Nyt olin ajatellut hoitaa tuonkin puolen kuntoon. 


Askartelusormia kutkutti ja hankin tarvikkeitakin. Marmoripaperia ja Fiskarsin sydänleikkurin. Viikonloppuna raksuttelimme leikkurilla (todella koukuttava vempain) tyttöjen kanssa kaikissa sateenkaaren väreissä ja tekijöidensä näköistä jälkeä syntyikin monin kappalein. Ja sitten alkuviikosta ajattelin päteä itse. Raksuttelin, sommittelin, liimasin ja leimasin.


Keksin mielestäni mainion viestin osoittamaan ystävilleni, kuinka paljon he minulle merkitsevätkään. Kunnes sitten tänään hekumoidessani kortteja miehelleni kuin pikkulapsi, Barry White lakkasi laulamasta ja Hanna tanssimasta (Muistatteko tuon kohdan Ally McBealista?). Mies katseli kortteja hiukan huvittuneena ja totesi sitten otsa rypyssä kysyvästi, että "laughing out loud"?


Sillä hetkellä tunsin itseni universumin kalkkeintuneimmaksi ihmiseksi. Miten MINÄ, joka olen vannonut kasvavani aikuiseksi vasta sitten kun hankin nahkahansikkaat, en voinut tietää, mitä tuo kirjainyhdistelmä tarkoittaa?


Että morjens ja Lots of love teillekin rakkaat blogiystävät. Nuo kortit saavat minussa nyt aikaan lähinnä hihityshepulit ja kuumeisesti mietin, millaisilla korjaustoimenpiteillä saisin niistä vakavasti otettavat tai edes vilpittömästi ystävälliset. Sillä nettisanakirjojen mukaan nuorten suosimaa kirjainyhdistelmää LOL voidaan käyttää myös sarkastisessa mielessä toisten saavutusten vähättelyyn. Jep :). Hymiöt pyrkivät tänne väkisin.


Mutta toisaalta, sitähän ystävyys ainakin minulle merkitsee: Laughing Out Loud, Lots of Laugh ja heh - Lots of Love. Ja toisaalta, omat ystävänikin alkavat olla jo sen ikäisiä, että tajuaisivatkohan koko kömmähdystä? Summa summarum: Itse ainakin voin tämän episodin jälkeen ihan suosiolla marssia nahkahansikasostoksille.

Ja jos en keksi järkeviä korjaustoimenpiteitä huomisen postin lähtöön mennessä (kiirettä pitää..), niin onneksi näitä pikkuväen askartelemia kortteja on sellainen nivaska, että niistä saattaisi muutama riittää myös minunkin ystävilleni.

 


23 kommenttia:

  1. Nyt on LOL täälläkin, mutta ei hitustakaan vähättelevässä mielessä :D Kiitos "pikkuisesta hymyilytyksestä"! Laita kortin sisälle tehtävä, jossa vastaanottaja saa keksiä kolme vaihtoehtoa tuolle lyhenteelle - auttaisiko se?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä kestä Anu :)! Luulen, että kaikki kortin saajat ehtivät lukea tarinan jo täältä, mutta tein kortteihin kuitenkin pieniä lisäyksiä, ettei nyt sitten tule sanomista ;).

      Poista
  2. Oot niin rakas <3 -Tine-

    VastaaPoista
  3. :D joulukorteissa lukee sit varmaan evvk tai wtf ;). <3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä uskallanko enää askarrella kortteja ylipäätään :).

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Niin tuntuu sattuvan ja jos lähipiiriltä kysytään, niin ei edes kamalan harvoin :).

      Poista
  5. Ihana!!! :D Kiitos piristyksestä heti näin aamutuimaan <3

    VastaaPoista
  6. LOL :D :D Mahtavimmat kortit ikinä!!! Toi keltainen kuvassa on aivan ihana! Olisinpa itsekin jaksanut tsempata tänä vuonna!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös olekin! Tuntui jopa ihan mälsältä vähän fiksailla noita kortteja. Ne olis olleet ihan minun näköiset juuri noin alkuperäisinä. Joo ja kuopuksen 1v10kk kortit kyllä sulatteli sydämet, tänäänkin vielä kiipesi syliin liimailemaan "yttävänpääväkoottia".

      Poista
  7. Hah, nyt ei voi kyllä sanoa kuin LOL :D Minä ajattelin, että kirjoitat noihin LOVE. Ota tuo vika L pois ja lisää VE? :)

    -Hansu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mietin sitäkin, mutta ei mennyt minun symmetriseen mieleeni ja toisaalta ajattelin, että LOL toisi vähän teinihauskuutta peliin, mutta menikin sitten ajatus pikkuisen metsään :). No, ei kai tätä niin vakavasti pidä ottaa.. postiin ehtivät pienillä lisäyksillä kuitenkin.

      Poista
  8. Hihihiii :)) kiitos tästä piristyksestä. Aina ei tarvitse esitellä onnistuneita projekteja onnistuakseen. Tämä toimi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eipäs kestä Laura! Joo näytti toimivan :D. Niinpä, miksipä ei kertoa tarinaa myös tältä kantilta. En ehkä tämän sähellyksen jälkeen olisi edes voinut tehdä juttua niistä onnistuneista korteista, mitkä vilahtavat uudemmassa postauksessa. Se olisi tuntunut jo vallan huiputukselta :)!

      Poista

Olen iloinen, jos moikkaat Pastellimajassa käydessäsi!