18.9.2013

JÄÄMIES ÖTZIN INSPIROIMANA



Heippatirallaa!

Eiliset puuhastelut menköön jäämies Ötzin piikkiin :).
Tutustuimme nimittäin oppilaiden kanssa tuohon jäätikköjen muumioon ja
sen verran innostuin kertoilemaan lapsille elämästä jäätiköllä,
että työpäivän jälkeen piti kaivaa esiin kaikki vanhat kartat Sveitsin jäätikköalueista.
Yksi niistä sitten päätyi hetken mielijohteesta makkarin seinälle. Ennenkin olen miettinyt 
sellaisen kehystämistä ja nyt sitä mietin taas.
Niin monen monta muistoa voikin liittyä yhteen kartanpalaseen.
Ehkä kehystetyn kartan lopullinen sijoituspaikka olisi meidän (hitaasti mutta varmasti)
 uudistuva yläkerran aula makkarin vieressä ja tuohon kartan paikalle haaveilen edelleen
suurta canvastaulua Matterhornista, jonka paperituloste näkyy kuvissa harmaalla seinällä.
Kartan myötä meni sitten lakanatkin vaihtoon ja sängyssämme majailee
viime talvelta tutut saksanhirvet. Tyynyliinat olisivat olleet jo vähän liikaa.
 Ötzikin tais syödä vuorikauriita... :)

Kuvat ovat taas sieltä tännepäin, koska konstit ovat hämärässä suht vähissä.










Meillä siis yövytään tällä erää tälläisessä vuoristomajassa.
Jo on kumma, jos ei Ötzi tule uniin ja askel ala lenkillä nousemaan!

PS. Pysykäähän linjoilla kaikki idearikkaat sisustajat siellä,
palaan "operaatio aulan" parissa pian ja tarvitsen hyviä vinkkejä!!

4 kommenttia:

  1. Kiva teline sängyn yläpuolella lehdille ym. Päiväpeite näyttäisi olevan sama ihana kangas kuin työpaikallani vanhusten päiväpeittona ja siitä tykkään myös tosi paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Krisse! Teline on Minus tion Citysunday. Sain sen muutamia vuosia sitten äidiltäni lahjaksi, kun valmistuin kandiksi. Päiväpeitto taas on Hobby Halllista, tykkään itsekin sen eleettömyydestä. Turhan karhea vain toiselta puolelta..

      Poista
  2. Mie tykkään kartoista tauluina. Meiltä löytyykin seiniltä pari merikarttaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kartat on minunkin suosikkejani, vaikkei yhtään vielä kehyksistä löydykään. Suuren osan elämästäni olen niiden kanssa harrastanut ja juossut kilpaa pitkin metsiä. Ehkä sekin selittää tätä karttarakkautta.

      Poista

Olen iloinen, jos moikkaat Pastellimajassa käydessäsi!