12.9.2012

Kissakatu 8

Mitä tapahtuu leikkimökkiprojektissa, jonka taiteellisella johtajalla, äiti Pastellilla
ei ole omassa lapsuudessaan ollut leikkimökkiä?
 Hommahan tuppaa tietenkin lähteä lapasesta. 
Olen vähän turhan hillitty ja sävy sävyyn ihminen kotona muuten, 
joten päätin, että tässä majasessa saavat olla sekaisin kaikki maailman värit ja kuosit.
Hyvä tuli.

Isä Pastelli (varmaan arvostaa nimitystään suuresti..:) nikkaroi mökin keväällä.
Mökkiä rakennettiin kuin Iisakin kirkkoa, ilman minkäänlaisia piirustuksia.
Tai no, olihan meillä sellainen vesivärillä hahmoteltu töherrys.
Hieno se on silti. Ja tarpeeksi tilava. Mahdutaan sinne hengailemaan koko porukka :).




Terassilla asustaa usein heppa-heppanen.
 Koska "keittiössä se olisi tiellä ja salissa se ei viihdy!"
Peppimäiseen tyyliin leikkimökin edustalla myös pelaillaan usein krokettia.













Keittiö, pöytä ja pikkuhyllyt ovat Ikeasta. Samoin astiat ja kankaiset ruokatarvikkeet.
Kahvipannun ostin kesäisellä Porvoon retkellä Riimikosta.
Tuolit ovat kirpparilöytö parin vuoden takaa (5e/kpl!),
 jotka saivat uuden maalipinnan. Sängyn ja hyllyn mieheni teki jämälaudoista.
Äitini antoi mökkiin vanhat itsekutomansa matot ja 
nuo hassunvihreät Gantin tyynyn ja peiton, joita ei enää käyttänyt.
Muut tekstiilit ompelin itse. Mulla oli jemmassa Clarke&Clarken kankaita,
jotka sain tuhottua verhoihin, liinaan ja makkaratyynyyn. 
Patjan päälliseen kankaan sai valita Linda, sekin myös Clarke&Clarkea.
Viirinauhaan, jätskeihin ja kukkaköynnökseen
 (jonka idean löysin ihanasta Mekkotehdas-kirjasta)
käytin Tilda-kankaiden jämätilkkuja. 
Mäyräkoiran oon tehnyt joskus aiemmin.

Ja mitä tekee äiti Pastelli silloin, kun isosisko Pastelli on päiväkodin metsäretkellä ja
pikkusisko Pastelli nukkuu ulkona vaunuissaan?




No tietenkin hiipii pastelliunelmaan hörppäämään päiväkaffensa 
ja lukemaan postilaatikosta löytynyttä Dekoa.
Nauttii hetken hiljaisuudesta ja siitä, että kaikki on niin nätisti paikallaan.
Kuka arvaa, onko aina niin? Ja onneksi ei ole tarkoituskaan.

PS.Tästä mökistä poistuu aina suu hymyssä.
PPS. Kissakadulle ei posteljooni välttämättä löydä. 
Tie on nimetty kerran sillä liikkuvan kisuliinin mukaan.
PPPS. Miksi noiden kuvien tarkkuus huononee, kun niitä käsittelee? Yritän oppia.

2 kommenttia:

  1. Voi miten herkullinen leikkimökki! Aivan upea! Meidän leikkimökki on lähinnä täynnä hiekkaa, lehtiä ja kiviä kun lapset leikkivät ruokaleikkejä. En ole (vielä) hennonnut kieltää niiden viemistä sinne. Tämä kyllä saattaa ajaa äidin sisustamaan ja järjestelemään meidänkin leikkimökin uusiksi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Eea! Meidänkin mökkiin aina silloin tällöin heinää eksyy kokkaustarpeiksi, hiekka on pysynyt toistaiseksi hiekkalaatikossa. Ja friikki äiti on laittanut säännöksi, että mökkiin ilman kenkiä :), mutta hyvin on iskostunut mieleen alusta asti. Tänä kesänä pitäis vielä vähän freesata mökkiä, kaikki energia on mennyt terassin sisusteluun :)

      Poista

Olen iloinen, jos moikkaat Pastellimajassa käydessäsi!