27.1.2018

SEINÄÄN UPOTETTU HYLLY



Heissanhopsan, lauantaiterkut sohvannurkasta! Viikonloput vailla suurempia suunnitelmia ovat vähintään yhtä ihania kuin ne suurten suunnitelmien viikonloput. Pumpin ja parin viherkasviostoksen lisäksi tähän päivään on kuulunut ainoastaan rentoa kotoilua. Tammikuu on melkein jo selätetty, vaikka tänä vuonna se onkin mennyt jotenkin itsestään ja huomaamatta ohi. Helmikuu tuntuu henkisesti jo helpommalta, eikä talvi tunnu enää niin lohduttoman ikuiselta eikä etenkään pimeältä, vaikka talvesta kyllä muutoin vuodenaikana nautinkin. Helmikuussa tulee myös pian jo täyteen vuosi siitä, kun muutimme takaisin Suomeen, mikä tuntuu melko uskottomalta. Minne vuosi on hävinnyt? Toisaalta, kun ympärilleen katselee, niin melko paljon on ehtinyt vuodessa tapahtua. Viime vuonna tähän aikaan alettiin Walesissä vasta orientoitua pakkaus- ja muuttopuuhiin ja tässä talossa oli vielä lunta lattiana ja juuri ja juuri harkkoseinät pystyssä. 


Kameran muistikortille olin jo viime viikonloppuna napsinut muutamia kuvia kotimme seinään upotetusta hyllystä, joka on näkynyt blogissa vielä melko vähän. Hyllykkö on melko massiivinen, mutta kotimme mittasuhteisiin juuri sopiva. Hyllyt rakennettiin samasta kipsilevystä kuin suurin osa väliseinistäkin ja tasoitettiin ja maalattiin samalla muiden seinä-ja kattopintojen kanssa. Alkuun mietin hyllykön tilaan jotain perinteisempää hyllyratkaisua, kuten String-kokonaisuutta, mutta tämä seinään rakennettu versio tuntui sitten kuitenkin linjakkaammalta ja ehkä vähän omanlaisemmaltakin ajatukselta. Takkapuiden säilytys oli yksi hyllyn alkuperäisistä säilytysajatuksista. Toisena taisi tulla sisustuslehdet ja -kirjat ja kolmantena sitten viherkasvit ja muut sisustuksen yksityiskohdat.





Kovin paljon en ole vielä nähnyt vaivaa hyllykön stailaamiseen, tavarat ovat päätyneet paikoilleen osa vähän vahingossakin. Vähän kuten muunkin piensisustuksen kanssa, niin tämäkin alue tarvinnee jonkin inspiraatiopuuskan. Yksi hylly olisi ihana valjastaa kokonaan kaktuksille. Muita viherkasveja tässä hyllyssä on hankala saada pärjäämään takan lämmittäessä tilaa epäsäännöllisen säännöllisesti. Kahteen kohtaan hyllykköä on asennettu sähkörasiat tunnelmavaloja varten ja useita vuosia mukanamme kulkenut Mini Block -valaisin hyllyssä jo odottelee, että löytäisin siihen uuden muuntajan rikkoutuneen tilalle. Valaisinfriikkinä en pistäisi pahakseni vaikka hyllyyn päätyisi joku toinenkin pieni kaunokainen. Tällä hetkellä minua vaivaa  jonkinasteinen rakennuksen jälkeinen kulutusähky, eikä minua niin kiusaa se, että monikaan kodin viimeisteltävä kohta tai sisustuksellinen asia ei juurikaan edisty. Eiköhän tämä tunne tästä hälvene ja inspiraatio syntyy taas toivottavasti itsestään.




Tällä viikolla minulla olisi ollut enemmänkin postausinnokkuutta ja iltaisinkin blogille aikaa, mutta läppärin latausongelmat pitivät koneen kiinni koko viikon ja lopulta sain vietyä koneen huoltoon. Toivonkin nyt sormet ristissä parasta, että kyseessä on vain vioittunut laturi ja pulmasta selvitään uuden tilauksella. Saa nähdä, monestiko mies suostuu työkonettaan minulle tähän tarkoitukseen lainaamaan.

Mutta nyt lainakone kiinni, Netflix ja Affair. Leppoisaa lauantai-iltaa sinulle!


8 kommenttia:

  1. Tuo on aivan upea.
    Näyttää omaan silmään ihanan vakaalta vaihtoehdolta (noh, tuosta ei paljoa tosiaan jykevämmäksi ratkaisut muutu) ja elementtinä toisaalta sisustukseen kirjaimellisesti uppoava mutta toisaalta jo aivan oma osa-alueensa. Hyvä ettette tyytyneet String-hyllyyn!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Milla! Juu tähän ollaan tyytyväisiä ja veikkaanpa, että jos talo pitäisi vaikkapa myydä, tämä houkuttelisi ostajaakin ehkäpä enemmän kuin pelkkä suora seinä :). Stringit saa riittää lastenhuoneissa.

      Poista
  2. Todella kaunis hyllykkö. Teidän kotiin ja sen tyyliin sopii kivasti tuollainen massiivisempi vaihtoehto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi! Ja näin on, korkeaan ja avaraan tilaan tässä mittasuhteet kunnossa.

      Poista
  3. Onpan upea hylly! Sanoisin, että just noin on kivempi, kuin "erillisenä" hyllynä. Perfect!

    VastaaPoista
  4. Hienolta näyttää ratkaisu. Meidän pitäisi akkuporakone hankkia, jotta saadaan myös asennukset tehtyä. Meillä tuota kiviseinää riittää, niin pitää olla hieman järeämmät välineet.

    VastaaPoista

Olen iloinen, jos moikkaat Pastellimajassa käydessäsi!