19.6.2017

SYREENIN TUOKSU JA MARMORIN KAUNEUS


Maanantaita vaan! Täällä aletaan pikku hiljaa toipua Jukolan viesti -viikonlopusta. Olihan vaan taas huikea elämys, jonka liikuttavuutta lisäsi tietenkin se, että kisa käytiin omassa kotikylässä. Eipä vaan arvattu nuorempana veljeni kanssa vuosikausia lajia tosissaan harrastaessamme ja Harpatin metsissä treenaillessamme, että tuolla vielä päästäisiin kokemaan ehkä yhtä urheilumaailman hienoimmista tapahtumista. Ja kyllähän siinä meinasi liikutustippa hiipiä silmäkulmaan hetki ennen kirkonkellon soittoa Venlojen viestin aloitusosuuden viejille lähtölaukauksen merkiksi. Suunnistus on kyllä sitten hieno laji! Oman suorituksen jälkeen talkoilin vielä koko yön sunnuntaiaamuun saakka ja parit reilun tunnin tirsat viikonlopun aikana tarkoittivat melko aikaista kuukahtamista viimein eilen illalla kotiin palatessa. Tämä päivä onkin mennyt uimakoulua ja raksapyörähdystä lukuun ottamatta rennosti kotona oleskellen ja viikonlopun viimeisiä kasseja purkaen. Tytötkin ovat selvästi vielä vähän väsyksissä viikonlopun virahtaneista illoista.

Raksareissun yhteydessä nappasin mukaan viikonlopun aikana kukkaan puhjenneiden syreenien lisäksi yhden suuren marmorilaatan, joita sain parin neliön lähetyksen viime viikolla keittiönvalmistumista odottelemaan. Marmorilaatat ovat Tulikiven ja näillä tullaan laatoittamaan keittiön altaan tausta. Lähetyksessä oli sen verran reilummin laattoja, joten todennäköisesti tehdään sama homma kodinhoitohuoneen altaan taakse. Marmori on sitten kyllä kaunista. Näissä kuvissa näkyykin itse asiassa kahdenlaista marmoria, tuollaista huokoisempaa mattamarmoria pyöreässä alustassa ja sitten tuota kiiltäväpintaista puhtaamman väristä marmoria, jota tilaamamme laatat edustavat.








Marmorilaatan toin kotiin jo mallattavaksi ja muhiteltavaksi, sillä edelleen suunnitelma marmorikantisesta ruokapöydästä houkuttaa. Eikähän tämä laattatestaus yhtään houkutusta ainakaan laskenut. Joten luulenpa, että pöydänkansisuunnitelma on lähes sinetöity toteutettavaksi jossain vaiheessa. Jalat ja tuolit vain vielä puuttuvat, näistäkin on jo näkemykset, joten ehkäpä pian kerään kollaasin myös ruokailutilan sisustustoiveista. Ja mitä syreeneihin tulee, niin kyllähän niitä on myös moderniin pihapiiriin saatava. Tuo tuoksu on niin huumaavan kesäinen!

Nyt täytyisi pikku hiljaa startata tämän päivän iltariennoille, lasten suunnistusjuttuja ja raksalla hääräämistä vielä luvassa! Siispä moikka vaan ja mukavaa maanantai-iltaa! 

 
/// The smell of lilacs and the stunning beauty of marble! Finally those purple summery flowers have started to blossom here and i grabbed a bunch of them with me on the way when visiting our house today. I also took a large marble tile with me to test is as a dining table top to our new home. We are supposed to tile the backsplash in the kitchen and utility room with marble tiles but can't help the tempetation to order the table top at some point as well.

10 kommenttia:

  1. Teillähän on hulinaa riittänyt viikonloppuna.
    Marmori on vaan niin ihanaa ja tuo väri on täydellinen. Mukavaa juhannusviikkoa koko teidän perheelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä, oli oikein toiminnallinen viikonloppu! Marmori on <3, kaunis, ajaton ja laadukas! Kiitos samoin, ihanaa juhannusta!

      Poista
  2. Marmorikuvioinen laatta tulee olemaan niin hyvä keittiön ja khh seinällä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivan särmän antaa kyllä valkoiselle ympäristölleen. Tää oli hyvä veto, vaikka hautuikin vasta näin viime metreillä toteutuksen tasolle saakka.

      Poista
  3. Hei meilläkin oli hulinaa... oli myös yksi kisaaja. Terveiset toiselta laidalta!

    VastaaPoista
  4. Olipa kiva nähdä pikaisesti. Oli hiukan erilainen Jukola tällä kertaa, kun linja-auto matkan sijaan sai hypätä oman auton kyytiin ja poiketa naapuri pitäjään. Maastot olivat kieltämättä hiukan rytteiköiset ja kivat muistot jäivät jalkoihin naarmujen muodossa. Pientä lihasväsyä oli vielä havaittavissa, kun rullailtiin tyttöjen treenien aikana 20kilometrin lenkki Kontiolahdella, mutta onneksi vanhakin palautuu aikanaan. Voimia raksalle ja loppurutistuksiin! Onneksi pääsette koko ajan näkemään uutta valmista pintaa ja ihanien materiaalien kaunistama koti..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No oli kyllä todellakin erilainen Jukola. Siinä korttelin päässä kisakeskuksesta vanhempien luona oli meilläkin tukikohta. Oli kyll ihan rehellistä metsää juostavana. Tykkäsin kyllä,vaikka olin kyllä niin kumman väsynyt koko suorituksen ajan. Onneksi pummeitta kuitenkin. Mulla on kans ollut nilkat erityisen kipeät, mutta täytyy tänään lähteä paremmalle palauttelulle. Eilen kävimme ainoastaan lasten rasteilla. Kiitos, loppurutistusta kaivattaisiin nyt urakoitsijan puolesta! Mutta ennemmin tai myöhemmin päästään kyllä muuttamaan varmasti. Ei onneksi ole ihan päivän päälle. Oli kiva nähdä Marja, toivottavasti pian ihan paremmalla ajalla!

      Poista
  5. Marmori on kaunista ja kestävää, jos sitä haaveilemaa pöytääsi ajattelee. Kauniit syreenit!
    Mukavaa juhannusviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä olen itsekin sitä mieltä. Ja kun aina puhutaan marmoriin helposti jäävistä jäljistä, niin kyllähän niitä jää ihan kaikenlaisiin pöytiin. Elämä näkyy ja saakin näkyä. Ihanaa juhannusviikkoa myös sinulle!

      Poista

Olen iloinen, jos moikkaat Pastellimajassa käydessäsi!