7.6.2017

KESÄKUINEN KESKIVIIKKO


Hipheihurraa, kesä on täällä idässäkin VIIMEIN! Jos ei puhuta siitä isosta lumikinoksesta, jonka vielä eilen metsässä näin, vaan keskitytään hekumoimaan, miten hyvältä tuo lämpö tuntuukaan! Sijoitettuani lapsukaiset ensin taideleirille ja mummin hoiviin säntäsin heti aamupäivästä pahvilaatikko-ostoksille (ikään kuin niitä ei jo riittävästi nurkissa pyörisi..), sillä nyt - kesäkuun seitsemäntenä päivänä - saavat kyytiä toppatakit, talvikengät ja rukkaset ja kaikki muutkin inhottavan paksut ja kaapeissa tilaa vievät vaatteet! Eläköön tälle! Ihan silläkin uhalla, että niitä sitten taas juhannuksena tarvittaisiin. Ja kiirehän toki tulee tonkimaan muuttokuormasta kesämekot ja sandaalit esille, sillä eihän sitä koskaan tiedä, kuinka kauan niille taas on käyttöä :)! On tämä Suomen kesä sitten vitsikäs vuodenaika. 


Näin lämpimän koittaessa mieli halajaisi kovasti myös kaikenlaisiin pihahommiin. Mutta kuten jo aiemmin tokaisinkin, vähissä on sellaiset puuhat toistaiseksi, koska ei pihaa eikä parvekkeellakaan pääse. Siksipä olen jo pikku hiljaa alkanut uuden kodin sisustusratkaisujen lomassa suunnittelemaan myös itse pihaa. Meillähän oli ensin tarkoitus tehdä raksalla pihatyöt itse, mutta lopulta päästiinkin rakentajan kanssa sopimukseen, että he hoitavat terassin rakennuksen lisäksi myös pihan tasoitukset, mullitukset, nurmi-alueiden rajaukset ja istutukset sekä kulkuväylien viimeistelyt. Mikä tarkoittaa sitä, että se piha ei tulekaan olemaan savikolla ensi (tai sitä seuraavaan) kesään saakka, vaan että meillä saattaa nurmi vihertää jo myöhemmin tänä kesänä. Suurin osa istutuksista jäänee ensi kesäksi sitten, mutta hyvä on jo mielessä alustavasti pohtia eri alueiden muodostumista. Tottakai tavoitteena on, että ajan kanssa pihasta muodostuisi viihtyisä ja kaunis, toimiva kokonaisuus, eikä vain paikka, jonka kokee kamalana rasitteena ja työleirinä.


Toteutusta odotellessa meille on tehnyt sen parvekehonrtensian lisäksi kodin myös pelargonia, joka tuo vähän lohtua tähän tämänhetkiseen pihattomuuteen. Tänään ehdinkin nauttia tuon pelargonian katveessa kahvitauon tämän kevään sisustuslehdistä inspiraatiota ammentaen. Pakastimesta löytyi vieläpä pari ätienpäiväksi leivottua raakakakkupalasta.


Nyt täytynee lähteä vielä tarkastamaan tilannetta raksalle, siellä etenee nyt hitaammin mutta toivottavasti myös varmemmin. Jonkinlaista tilannekatsausta voisin vielä loppuviikosta koittaa saada aikaan. Tänään on muuten myös siitä hieno päivä, että pari viikkoa kestänyt sitkeä flunssa näyttää viimein väistyvän ja lenkkivarpaita automaattisesti kutittelemaan. Ja johan tuo onkin korkea aika, sillä Jukolan viestiin on enää reilu viikko aikaa. Täytyy siis koittaa pyristellä jotenkin pintaan tästä kuntomontusta ensi lauantaiksi, vaikka näin heikkona hiukan hirvittääkin.



Lämpöistä keskiviikkoiltaa kaverit!

4 kommenttia:

  1. Ihanaa että eilen oli niin kesä! Mutta tänään tuntuu jo toisin. Mukava kuulla että flunssasi ohitse.
    Onnea Jukolaan, tuntuu että itsekin osallistut. Terveiset toiselta laidalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime viikkohan oli ihanan lämmin kokonaisuudessaan, nyt tuli pari sateista päivää. Mutta kesäsadekin on minusta ihanan raikastava (kun vaan ei kestä koko kesää :)). Kiitos, onnea tarvitaan, osallistun avausosuudelle lauantaina, sen jälkeen sitten talkoohommiin :).

      Poista
  2. Eilen oli niin ihana ilma. Tänään sitten taas ei, toivottavasti huomenna taas paistaa!
    Ihanaa torstaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on tätä kesäjännäämistä, sataako vai paistaako. JOs molempia sopivassa suhteessa, niin mulle sopii. Tykkään kyllä sateestakin, jos ei ole hyytävän kylmä :)!

      Poista

Olen iloinen, jos moikkaat Pastellimajassa käydessäsi!