12.5.2017

HAAVEISSA JA TODELLISUUDESSA


Sitä mukaa kun talolla syntyy valmista pintaa, alkaa sisustuskuume nostaa päätään entisestään. Tämän pikkuruisen kaupunkikaksion stailaamiseen ei ole tullut reilun kahden kuukauden aikana juuri energiaa käytettyä, eikä kyllä rahaakaan - kaikkia kahta-kolmea kukkakimppua enempää. Tänään muistin kuitenkin erään julistekäärön, joka oli saapunut postissa jo ennen kuin itsekään olimme vielä Suomessa. Olen jemmannut julistetta uuteen kotiin, mutta tänään kaivoin sen rullalta jo testiin. Voitin julisteen talvella Sannan blogiarvonnasta ja kyseessä on suomalaisen Miikon Haaveissa-printti. Alunperin ajattelin julistetta esikoisen huoneeseen, mutta saapas nähdä. Kehykset se ensin tarvitsee. Nyt juliste pääsi testiin meidän makkariin, ihan vain teipin voimin. Itse asiassa nuo valkoiset pellavalakanatkin on talven arvontavaittoja. Kannattaisi varmaankin jo lotota.



Pienissä tiloissa olen yhä useammin linnottautunut makkarin sängylle iltapäiväkaffelle. Silloin kun lapset eivät näe. Sillä eihän nyt sängyssä tietenkään mitään syödä tai juoda. Kannoin noita brittiläisiä raakapatukoita mukanani Walesistä, ovat ihan parhaita sillä hetkellä kun vähän herkkuhammastakin kolottaa. Kaikki tälläinenkin on Suomessa selvästi paljon kalliimpaa, kaiken muun ohella.


Samat vanhat tyynynpäälliset tuntuvat taas raikkailta pienen käyttötauon jälkeen, odotan samaa tunnetta sitten monen muunkin tavaran kohdalla, kunhan joskus muuttolaatikoita päästään kunnolla purkamaan. Tosin, tänään poikettiin tyttöjen kanssa kaupungilla viikonlopunaloitusjädellä ja samalla reissulla tuli pitkästä aikaa hankittua jotain pientä kivaa kotiin, uusi koti jo toki ajatuksissa. Niistä lisää, kunhan saan ompelukoneen käynnistettyä.



Valokuvilla voi hyvin näyttää vain sen, mitä haluaa. Rajata pois kaiken muun. Tämäkin makkari näyttää ihan tunnelmalliselta, kun ei sullo kuviin koko todellisuutta. Todellisuudessahan meillä tosiaan on parisängyn jatkona pari lasten sänkyä. Mitenhän sitä ikinä osataan enää nukkua omissa huoneissa?! Kaikessa ahtaudessaan tämä väliaikaiselämä on ollut ihan symppistäkin. On saatu olla tosi lähekkäin kaiken aikaa <3.

Ihanaa perjantai-iltaa murut! Täällä sulatellaan pokebowlia ja arvotaan myöhäisen juoksulenkin ja viinilasillisen välillä. Kas siinäpä pulmaa kerrakseen.


/// Our temporary bedroom and my afternoon coffee today. The print is designed by Finnish Miiko.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olen iloinen, jos moikkaat Pastellimajassa käydessäsi!