29.11.2016

TALVISEN HARMAA MAKUUHUONE


Heissan vaan ja iloista tiistaita! Palasimme eilen illalla Lontoosta ja sen lisäksi, että totesin minilomat mahtavaksi ideaksi vähäisten matkatavaroiden ja erityisesti pestävän pyykin kannalta, niin totesinpas vaan TAAS kerran oman sängyn ylivertaisuuden, olipa sitten nukkunut reissullaan kuinka kauniissa hotellihuoneessa tai omiakin untuvaisemmilla tyynyillä. Eräät moneenkin otteeseen julistamani sanani oman sängyn suhteen syön kyllä nyt pikimmiten. Kyllä, meidän sänky on pukeutunut vaihteeksi valkoisen sijaan kauniiseen harmaaseen. Ja makkari siinä samalla saannut vähän utuisemman ilmeen.


Meidän makkarissahan on jo entuudestaan harmaa kokolattiamatto, kiiltävän harmaat verhot ja violettiin taittava hailakka harmaa seinämaali. Kaikki vuokranantajan valintoja. Itse neuloin aiemmin syksyllä tuon merinovillaisen jättipeiton myös harmaana. En siltikään voinut vastustaa näitä täydellisen helmenharmaita flanellilakanoita. Tokihan esteettisyys täytyy huomioida myös näissä primäärisissäkin tarpeissa, kuten lämpimänä pysymisessä :). Toisaalta eiköhän nämä lämpöiset ja pehmoiset lakanat aina sähköpeiton voita, vaikka niitäkin kyllä parillakymmenellä punnalla näyttäisi kaupoista saavan. Siis oikeasti, mitä? Sähköpeittoja!?


Epäilin alkuun vähän tätä puuvillaflanellia, mutta siinä helmenharmaassa ihastuskuplassa päätin antaa materiaalille mahdollisuuden. Kyseessä on nimittäin ohut ja kevyt, molemmilta puolilta harjattu flanelli, joka totta tosiaan lämmittää ihanasti, enemmän kuin perinteiset puuvillaiset tai pellavaiset. Tuo kankaan kalanruotokuvio myös ilahduttaa pikkutarkkaa lakanaharrastelijaa. Flanellipetaukseen kun lisää tuon kolmekiloisen jättipeiton, villasukat ja kahden litran pörröisen kuumavesipullon, niin johan tarkenee täälläkin kalsean kylmässä brittikodissa. Tämän yhdistelmän ylivertaisuuden on hoksannut myös naapurihuoneen sakki. Ovat sieltä taas enenevissä määrin vaeltaneet öisin meidän peittojen alle. No ymmärrettäköön tämä, heillä kun ei ole huoneessaan edes patteria.


Olen melko innokas pyykin silittäjä ja silityksen kohteena ovat poikkeuksetta myös lakanat. Ihan jo säilytystilankin säästösyistä, meneväthän silitetyt lakanat paljon pienempään tilaan. (Puhumattakakaan siitä, kuinka silitys on myöskin yksi hyvä tapa lämmitellä :D) Nämä lakanat ovat kyllä provosoineet minua myös piittamattomuuteen petauksen suhteen. Ei haittaa, vaikka joku aamu tulisikin priorisoitua kahvikuppi ja aamun uutiset petauksen edelle. Aika kutsuva on petaamaton ja ryppyinenkin peti. Silloin kun ei tule tavaksi ihan joka aamu.



Ensimmäisen eukalyptuskranssini näittekin tässä postauksessa vähän isompilehtisenä versiona. Tämän kuvissa näkyvän pienempilehtisen kranssin tein edellistä isommaksi tuomaan makuuhuoneeseen sesongin mukaista ilmettä. Aivan ihana tuoksu levisi koko makkariin kranssin myötä muutamaksi päiväksi. Nyt kranssi on tosin jo lähtenyt kuivamaan. Tein muuten molemmat kranssini vain kieputtamalla oksia toistensa lomaan ja kiinnittämällä sieltä täältä ohuella rautalangalla. Tähän makkarin versioon jätin tarkoituksella pieniä oksia rennosti hapsottamaan. Olisihan se voinut hapsottaa tosin vielä tätäkin enemmän. Nyt onkin näkynyt blogeissa, sisustuslehdissä, instassa ja Pinterestissä yhä enemmän rentoja hapsottavia kransseja ja  puolikkaita kransseja. Viime vuonna kokeilin itsekin sellaista kranssia pyöreään kuparinväriseen hengariin. Idean voitte kurkata tästä vanhasta postauksesta.

Täällä palelee tällä hetkellä minun lisäkseni koko kansakunta. Tosin, joitakin poikkeuksia mahtuu taas mukaan joukkoon. Kahden asteen lämpötilassa bongasin nimittäin aamulla koulunpihalta myös yhden lapsen shortseissa, toisen lyhyessä hameessa ja paljaissa kintuissa ja kolmannen teepaidoissa. 


Mitäs tuumit tästä harmaammasta lookista? Onkos siellä jo kranssit väkerreltynä?



/// The seasonal look of our bedroom at the moment. The pearl grey flanell bedding combined with the diy version of a chunky giant blanket, the faux fur hot water bottle and some brass details. Not forgetting the green adds of eucalyptus. I made another wreath to decorate the bedroom wall. What a lovely scent it brought to the room for the first days.


7 kommenttia:

  1. Eikä miten ihanat lakanat! Ne on tietenkin jotain superhyper brittimerkkiä, jota ei täältä Suomesta saa? :D Ja kyllä, viime viikonloppuna tuli näprättyä elämäni ensimmäinen kranssi, pajuista runko ja havuja ympärille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo Jossu, nää on brittiläisen The White Companyn mallistoa. Toimittavat kyllä Suomeenkin. Itsekin haaveilin vielä risukranssista. Ollapa kunnon ulko-ovi mihin se ripustaa. Ei tuo asunnon oven ulkopuolella oleva petroolinsininen kokolattiamatto hirveästi houkuttele panostamaan sisäänkänytiin :D. On varmasti nätti se sun, täytyy tulla blogiin kurkkimaan, josko oisit sen sinne saanut jo näytille.

      Poista
  2. Hei,
    Ihana makuuhuone, kutsuva... Viis sähköpeitosta, mutta mökillä ja silloin kun asuin Englannissa, haaveilen sähköhuovasta, jonka voisi laittaa lakanan alle, Ahh... Tosin kuumavesipullokin auttaa hieman.

    Vuorivaahtera

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikkea ne täällä keksii. Mutta toisaalta todella ymmärrettävää. Ja on varmasti monelle pelastus se peitto talviaikaan. Näin suomalaiselle tuntuu vaan ajatuksena kummallisesti lämmittää sähköpatterin sijaan sähköpeitolla :D. Käytiinkin näistä peitoista mielenkiintoinen keskustelu natiivien kanssa töissä. Kuumavesipullo on ihana, ainut mua pelottaa, että se vuotaa.

      Poista
  3. Kaunis petaus, ryppyisenäkin! Älyttömän kauni tuo harmaan sävy noissa lakanoissa, täällä oikeat harmaat ovat edelleen etsinnässä. Pitää varmaan maalata seiniä, että löytyy sopivat lakanat ;) Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sattui näissä kyllä sävy kohdilleen ihan justiinsa. Vaikka en kyllä edes etsinyt harmaita lakanoita, tai ylipäätään minkäänlaisia lakanoita :). Hommaat tosiaan eka lakanat ja sitten seinän niiden mukaan. Vouhan lakanaongelmaiset :D!

      Poista
  4. Grey is the new white! Aivan ihanilta näyttävät lakanat, erityisesti petaamattomana ja ryppyisenä! En todellakaan yhtään ihmettele, että jälkikasvu sukeltaa myös vällyjen väliin! Aikamoista hommaa - niin erilainen meininki siellä kuin täällä Suomessa tämän "yölämmityksen" suhteen, vaikka eipä nyt kovin pitkä välimatka edes ole! Just eilen tuli väsättyä katajasta kranssi... Käy kurkkaamassa: http://askarteluinspiraatio.blogspot.fi/2016/12/katajakranssi.html

    VastaaPoista

Olen iloinen, jos moikkaat Pastellimajassa käydessäsi!