16.5.2016

THE CONRAN SHOP // LONDON


Moikkamoi maanantai ja kaikki muutkin siellä! Blogijuttuni eivät ole viime aikoina noudattaneet kovin loogista kronologista järjestystä ja olenkin sujuvasti pomppinut aikajanalle sinne tänne aina fiiliksen ja juttujen tekoon käytettävissä olevan ajan mukaan. Mutta kun itse toimittaa omaa juttuaan, on tässä lajissa melkein rajattommat yrittäjänvapaudet.

Viikon takaiselta Lontoon reissulta olisi vaikka mitä ihanaa jaettavaa, mutta päädyn tältäkin reissulta raportoimaan peruuttaen jo siitäkin syystä, etten karkottaisi kaikkia sisustusaiheiden vuoksi blogiani seuraavia kokonaan linjoilta. Sen enempää suunnittelematta viime aikoina kaikki muu lifestylehenkinen on ajanut sisustuksen ohi palstatilassa, vaikka pinnan alla suunnitellaankin sisustusta ehkä isommin kuin koskaan. 

Mutta sinne Lontooseen! Toisena päivänä seikkailin kaupungissa vielä puolisen päivää itsekseni ja päädyin puistokierrokselta Marylebonen kaupunginosaan ja sen rauhaisille kaduille. Olin ruksinut To Do -listalleni pari sisustuskauppaa Marylebone High Streetiltä, joista The Conran Shop oli ollut mielen päällä jo pidemmän aikaa. Kolme kerrosta kokonaisvaltaista sisustamista, asusteita, kirjoja, lahjoja ja ruokatuotteita. Oma kahvila ja samppanjabaari kattoterassilla. Liikkeessä oli kiellettyä kuvata kameralla, mutta puhelimella sain luvan napsia mielin määrin. Ehkäpä kuvat nähtyänne ymmärrätte, että tuli sitten lopulta vähän kiire bussiin, enkä ilman kantamuksia kotiin täältä selvinnyt.


















Jäin miettimään, minkähänlaisia ostopäätöksiä tälläisessä kaupassa tulisi tehtyä, jos ottaisi alkulämmöt sieltä samppanjabaarin kautta? En ehkä uskalla kokeilla seuraavallakaan kerralla.

Haluattekos nähdä, mitä meille kotiutui? Tuote vilahtaa näissäkin kuvissa. Melkein tekisi mieli arvuutella. Kerrottakoon nyt kuitenkin, että Eero Saarisen marmorinen Tulppaani-pöytä jäi harmikseni kauppaan.


/// The Conran Shop at the north end of Marylebone High Street in London was just amazing. I wonder what kind of purchases you might be able to do here if just first warming up in shop's own champagne bar on the roof terrace?

8 kommenttia:

  1. Veikkaan, että siniset Mikko Alatalo-lasit ja vihreä kaktus :D

    ( tämän takia en koskaan voita lotossa! )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nyt meni jo melko läheltä ;). Joten ala vaan lottoamaan!

      Poista
    2. Ja juu, kyllä ilahduttaa nähdä suomalaista designia maailmalla. Conranin lähellä sijaitsevassa Skandiumissa Suomi olikin sitten paljon isommin näkyvissä.

      Poista
    3. Lotto vetämässä ! Jos voitan paljon tulen Lontooseen shoppailemaan, kutsun sinut kaveriksi <3 Ja Mintun ja Heinin ja pohjosen tyttäret !

      Poista
  2. erihyvä kauppa...ihana atmosfäääri ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No oli kyllä! Tuli vähän kiire bussimatkalle täältä. Jouduin kantamukseni laittamaan reilusti tossua toisen eteen lopulta :)

      Poista

Olen iloinen, jos moikkaat Pastellimajassa käydessäsi!