17.5.2016

KAKTUSKAUNEUTTA


Kaktukset jatkavat viherkasvitrendin aallonharjalla. Itsekin olen näitä karuja kaunistuksia harrastanut jo jonkin tovin. Ovat helppohoitoisuudessaan juuri sopivia huollettavia minulle. Täällä etenkin tuntuu, että kauniita ja vähän erikoisempia yksilöitä on tarjolla enemmän. Nyt keväällä olenkin niitä bongaillut puutarhoilta ulkokukkien hakureissuilta. Kaktushan se tarttui kaveriksi myös sieltä Lontoon viimeisimmältä reissulta, nimittäin the Conran Shopissa kohdalleni osui ehkä erikoisin lajissaan vähään aikaan. En kerta kaikkisesti voinut vastustaa tätä erityislaatuista löytöä. Belgialaisen Seraxin valmistama keraaminen kaktusmaljakko sai kunnian matkata kanssani Walesiin ja liittyä noiden vähän eläväisempien lajikkeiden joukkoon. Vihreistä kaktusmaljakoista sentään jänistin, vaikka nyt tuon valkoisen rinnalla saattaisi sellainen minivihreä kivasti mennäkin. 







Maljakon ihanuudesta kertoo paljon se, että olen ehtinyt kokeilla sitä jo vaikka mihin. Näitä kuvia ennen se muun muassa patsasteli ensin keittiön pöydällä ja sitten olkkarin matalalla ikkunalaudalla. Makuhuoneeseenkin sen mielelläni veisin lomafiilistä tuomaan, tai kylppäriin. You name it. Veikkaan, että tästä tulee mun yksi kaikkien aikojen kummallisuussuosikki ja muistuttaa minua aina Lontoon taiasta, vaikka belgialaista alkuperää onkin. Vaikka melko usein sisustukseen liittyviä ostoksia teenkin, vain harvat hankinnat saavat aikaan samanlaista hyväntuulista hyrinää kuin tämä. Mitäs tykkäät? 


/// When visiting the Conran Shop in London I just couldn't resist the cactus vase designed for Serax by Marie Michielssen. It matches so well with my existing cacti collection even though I see it easily as part of any other still life too. There're also a couple shades of green and different sizes available in this selection. What do you think about my newest bargain? 


8 kommenttia:

  1. Kaktukset on kauniita. Meillä koululaiset innostuneet kaktusten hoidosta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sitä odotellessa! Jospa niistä tulisi vähän enemmän viherpeukaloita kuin minusta :)!

      Poista
  2. Heiiiiii! Miehän niin kuin melkein arvasin oikein!!! Paitsi että väri vain heitti :) Hauska maljakko ja sopii kyllä hyvin oikeiden kaktusten seuraan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä, vihree ois tosin ollut vähän villi. Kun taas tuo valkoinen on minusta kaikessa kummallisuudessaan just kaunis.

      Poista
  3. Haha, onpa hauska! Ja ihanan näköinen on muutenkin tuo kaktuskokoelmasi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Munkin mielestä se oli just hauska. Mulla on vähän taipumus kerätä tälläisiä leikkisiä juttuja ympärilleni :).

      Poista
  4. Onpas todella hauska, oikein katseenvangitsija kun on hieman erikoisempi. Just tällaiset yksityiskohdat virkistää, kun niissä on jotain ihmeteltävää! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo munkin mielestä. Kiva tehdä välillä sellaisia löytöjä, mitä ei joka kanava pullistele jo valmiiksi. Tää kaktus taisi pompata aika korkealle sillä listalla, mitä tavaroita pelastaisin palavasta talosta :D.

      Poista

Olen iloinen, jos moikkaat Pastellimajassa käydessäsi!