14.5.2016

CHERRY BLOSSOMS



Vaikka viime päivinä blogeissa on saanut nauttia runsaan kuvakattauksen muun muassa Roihuvuoren kirsikkapuiston antimista, niin Cardiffin keskustan tuntumassa sijaitseva Cathays Park ja siellä sijaitsevan Alexandra Gardensin kukkaloisto on jäänyt toistaiseksi vähemmälle huomiolle :). Ja koska magnolioiden runsain kukinta jäi minulta sitten lopulta kunnolla kuvaamatta, nappasin eilen aamulenkin päätteeksi autosta kameran ja palauttelin hetken kirsikkapuiden katveessa kävellen ja kuvaillen. 

Kirsikkapuut ovatkin kukkineet täällä jo yllättävän kauan, joskin nyt alkuviikon sateiden jälkeen osa kukkasista oli varissut jo maahan ja ilmassa leijaili jatkuva terälehtisade. Nurmialueet olivat siis muuttuneet paikoin vaaleanpunaiseksi. Niin kaunis kuvausareena vaikkapa lapsi- tai hääkuvaukseen. 1920-luvulla rakennetut rakennukset puiston ympärillä ja tuo kuvissakin enemmän näkyvä kaunis sotamuistomerkki antavat arvokasta rakennettua kontrastia puiston vehreydelle. Yhdessä kuvassa vilahtaa myös Cardiffin kaupungintalon kellotorni.











Kymmenen kuvaa kirsikankukista ja kaunista viikonloppua siis! Me suunnataankin ihan pian takaisin sinne parin postauksen takaiseen Tenbyhyn ja sen pastellisiin tunnelmiin. Kuullaan taas!



/// Cherry Blossoms in Alexandra Gardens, Cardiff. So beautiful!

6 kommenttia:

  1. Ihanan näköistä! Ja kylläpä on "muhkean" näköisiä kukkia, taitaakin olla ihan eri kirsikkalajike kun nuo "kotimaiset", joita minkäin kävin ihailemassa/kuvaamassa Roihuvuoressa. Leppoisaa vikkonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No oisko tosiaan joku etelämpänä paremmin selviävä lajike. Uskomattoman täynnä nuo puut kyllä kukkia ovat. Samoin sinne, mukavaa viikonlopun jatkoa!

      Poista
  2. Kyllä on kauniita !!!! Täällä kaunis Helluntaipäivä. Terveiset toiselta laidalta.

    VastaaPoista
  3. Wau! Mitkä värit kuvissa, ihan mahtavat! Saati kukkien kauneus, mutta värit tekivät suuren vaikutuksen!

    VastaaPoista

Olen iloinen, jos moikkaat Pastellimajassa käydessäsi!