28.12.2015

JOULUN ROCKYROADIT


Heissan täältä ruokapatojen ja kyläpaikkojen välimaastosta! Jouluruokien riittäessä oli melkoisen raikastavaa käydä tänään kiinalaisessa vähän kevyemmillä herkuilla. Nyt ollaankin sitten jo matkalla kohti seuraavaa ystäväperhettä ja blini-illallista. Mahdotonta herkuttelua, mutta sopii kuvioon. Viikonloppuna ollaan jo takaisin kotona ja kohta taas kiinni arjessa ja lenkkipoluissa.
 


Joulun redvelvet-valkosuklaakakku jäi kuvaamatta, mutta sisällä jo melkein hämärtäessä livahdin ulos kuvaamaan rockyroadit, joita tein lisäherkuiksi. Moni nämä herkut varmasti hallitseekin, rajattomat mahdollisuudet hienosäätää makua ja nopeat valmistaa myös loppuviikosta uuden vuoden herkkupöytään.


Kuka näistä suklaaherkuista on jäänyt paitsi, niin lyhykäisyydessään valmistus sujuu näin: Sulata suklaata haluamasi määrä, vähintään 200g, ja kaada pieneen vuokaan leivinpaperin päälle. Lautanenkin käy. Painele suklaan sekaan erilaisia pähkinöitä, vaahtokarkkeja, kuivattuja hedelmiä, lakritsia, pop corneja, mitä nyt mieleen juolahtaa. Minä laitoin maitosuklaan kanssa murskattuja pistaasi- ja pekaanipähkinöitä ja pieneksi paloiteltua lakritsia, valkosuklaan kanssa kuivatun karpalon paloja sekä mantelia. Ulos tai jääkaappiin kovettumaan ja juuri ennen tarjoilua paloittelu ihan käsivoimin. Helppoa ja hyvää.



Ja eihän nämä herkkupostaukset vielä tähän jää, meillä on nimittäin matkassa eräs potentiaalinen uuden vuoden kakku. Jos se lunastaa makulupaukset, niin huomenna laitan vielä yhden vinkin uuden vuoden tarjoiltavaksi. Ketä popcornit ja kermatoffee kiinnostaa, niin pysykäähän kuulolla.
 
Hei ja muistutus vielä: Tämän viikon torstaihin, vuoden vaihteeseen saakka on aikaa osallistua Finarten mattolahjakortin arvontaan TÄÄLLÄ.
 
 
/// Christmassy Rocky roads.
 
 Have you remembered to take part in the rug voucher give-away, which is sponsored by Finarte? If not, go and check it over here.
 

4 kommenttia:

  1. Tuo on niin herkkua :) nams :) ja ompa vielä aivan herkku kuvat :)

    Mukavia kyläilyjä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, olikin niin mukavaa ja mahat pullollaan vaihteeksi taas :)!

      Poista
  2. Nyt nautin näistä suklaakuvista, mutta innolla odotan kyllä vielä kakkukuvaakin.
    Mukavaa vuoden viimeistä viikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin sulle Outi! Kakkukuvat sainkin juuri postattua :).

      Poista

Olen iloinen, jos moikkaat Pastellimajassa käydessäsi!