27.11.2015

LÄMPÖÄ PUIKOILLA


Vihdoin ja viimein olen saanut aikaiseksi. Löytänyt ihanan lankakaupan ja sieltä mieleistä vaaleanharmaata pumpulinpehmeää lankaa ja malttanut istua alas ja neuloa. En ole ihan varma voiko tätä neulomisintoa kiittää siitä, että palelen jatkuvasti, eikä kaapista tunnu löytyvän tarpeeksi paksua villapaitaa.  (Vaikka ulkona on maanantain pakkasshokin jälkeen jälleen 13-14 astetta lämmintä!). Vai tarkoittaako tämä sittenkin sitä, että olen käsitöidenkin saralla alkanut kotiutua tänne. Mulla on ollut nimittäin jo pitkään vähän hölmö tunne. Että haluaisin tehdä, mutta en ole vain osannut ottautua mihinkään kymmentä minuuttia vaativampaan projektiin. Ja nyt kun olen alkuun päässyt, en meinaisi malttaa tehdä mitään muuta, pari iltaa on hurahtanut jo pikkutunneille saakka neuloessa. Ehkäpä tämä simppeli neuletakki jopa valmistuukin joskus.




 
Lankalöytöjen lisäksi tähän viikkoon mahtanut myös muita pieniä hyvän mielen löytöjä. Ikeasta saa glögiä ja eräältä huoltsikalta moottoritien varrelta Elle Decorationia. Täsmäiskukohteet alkavat siis tässä vähitellen hahmottua :)!
 
Perjantai taas ja kuulemma kaikkein huonoin päivä tehdä blogipostauksia. Mutta arvaanko oikein, että siellä on muutama muukin kotihiiri linjoilla, jotka jättävät perjantaihippailut mielellään väliin? Vai onko Black Friday sielläkin jo kova juttu? Itse kipaisin aamulla ihan mielenkiinnosta kaupungilla katsomassa, millaista hysteriaa "musta perjantai" täällä aiheuttaa. Ja olihan siellä meiningit ihan täydessä vauhdissaan jo yhdeksän jälkeen. Black Fridayn lisäksi meillä on taloyhtiön pihalle noussut valtava juhlateltta tämäniltaisia jouluvalojen sytyttäjäisiä varten. Hauskat puuhamiehet alias talonmiehet Ray ja John ovat järjestäneet jonkin sortin joulunaloittajaiset joululauluineen ja grilliruokineen. Ehkä on aivan pakko hiipata katsomaan meininkiä ja tarkastamaan vetääkö paikallisten mulled wine ollenkaan vertoja suomalaiselle glögille.
 
 
Mutta nyt puikot vielä vähäksi aikaa hommiin, lastenhuoneesta kuuluu nimittäin niin keskittynyttä kaksikielistä yksinpuhelua, että parempi olla vain ihan hiljaa ja kuunnella salaa.
 
 
 
/// Knitting "in the air" after a long break. I found a lovely little yarn shop in Pontyclun and now I'm so hooked again that can't stop knitting.  This cardigan might even be finished one day :) Have a great (black) friday you all!

8 kommenttia:

  1. Neulominen on vallan ihanaa! Veikkaan, että noin kymmenkunta työtä on tekeillä - villasukkia varsinkin tulee tehtyä sukka kerrallaan, se pari sille tehdään sitten jossain vaiheessa :) Eipähän käy tylsäksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No on kyllä, etenkin näin talvisin. Mulla tosin käy usein myös just niin, että monta työtä kesken ja mikään ei meinaa valmistua. Pitäisi malttaa tehdä aina yksi kerrallaan loppuun ennen uuden aloittamista.

      Poista
  2. Täällä istuskellaan ihan kotosalla. Tuunaukset ovat vallanneet keittiönpöydän ja on huikean rentoutunut olo.
    Ihanaa viikonloppua sinne <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä myös tuunaillaan harva se ilta :). Mukavaa tätä viikonloppua!

      Poista
  3. Hei ja mukavia neulonta hetkiä sinulle! Minä olen tehnyt sukkia ja nyt lapasia .... Lumet katosi, vettä satanut ja tänään lämmintä +6. Terkut toiselta laidalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos T! Nyt saisi kyllä sitä lunta tulla sinne ja sassiin, me ollaan jo parin viikon päästä taas siellä.

      Poista
  4. Ihanaa lankaa olet löytänyt, tuosta ei voi tulla muuta kuin pehmeää ja lämmintä päällepantavaa! Mukavaa että täältä blogistaniasta löytyy muitakin puikkojen kilkuttajia (tosin mun bambuiset ei kilise...). :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tosta tulee ihana höttöpusero, lämmittää nyt tekeillä jo niin ihanasti sylissä. Työnjälkikin on sellaista hauskan kotikutoista, kun paksuilla puikoilla ja langalla tekee, ei oo jälki ihan niin siistiä kun ohuemmilla. Bambupuikkoja on mullakin välillä ollut, täällä en ole niitä löytänyt vielä.

      Poista

Olen iloinen, jos moikkaat Pastellimajassa käydessäsi!